Rakkautta, rauhaa ja iloa

Matkalla jonnekin…

Mitä jos hän ei olekaan hullu?

on 5.12.2016

Teollistumisen aika on vienyt ekosysteemin tuhon partaalle. Tino Korpimäen se vei Azoreille Floresin saarelle. Hän ei halunnut kituuttaa sietokykynsä kynnyksellä kapitalismin orjana, vaan syrjäytyi yhteiskunnastamme tietoisesti valiten vaihtoehtoisen elämäntavan omavaraisessa luontaistaloudessa.

Kyllä, luontomme ja yhteiskuntamme voisivat voida paremminkin. Tiedostamme rahan vallan ja oravanpyörän vaarat, osaamme kyseenalaistaa sekä etsiä vaihtoehtoisia elämäntapoja ja kulutusvalintoja. Me tiputamme kolikon silloin tällöin keräykseen, irrotamme laturin pistorasiasta, kun akku on ladannut täyteen ja ostamme luomua aina, kun on varaa. Sitten on Tino Korpimäki, 38, joka halusi tehdä vähän enemmän. 

Vapaaehtoinen globaalista rahataloudesta irrottautuminen on saanut viime vuosina kannatusta taantuman tuomien haasteiden konkretisoidessa rahariippuvuuttamme. Korpimäki halusi syrjäytyä selviytyäkseen. Hän elää kymmenettä vuotta lähes täydellisessä omavaraistaloudessa Azoreilla, ilman lämmintä vettä, sähköä, puhelinta, palkkatyötä, sosiaaliturvaa, kalenteria ja kelloa.

Yksinkertainen elämä ei ole yksinkertaisen ihmisen valinta, päinvastoin. Korpimäki puhuu juomaveden loppumisesta, rahan arvon romahtamisesta ja radioaktiivisuudesta. Hänen mielestään meitä hallitsee psykopaattinen eliitti ja elämä on länsimaisissa yhteiskunnissa säälittävää rahan orjuutta. 

Psykologisten testien mukaan Korpimäki on epätavallisen älykäs, monista myös täysin hullu ja tekopyhä. Tämä on tositarina erilaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja elintapaan uskovasta erakosta, joka ei murehdi omasta terveydenhuollosta tai eläkkeen kertymisestä. Sen sijaan häntä huolestuttaa maailman tuho, jolle epärehellinen, mielipuolinen ja sosiopaattinen valtio ei tee mitään. 

PIENI PUNATUKKAINEN POIKA syntyi Jyväskylän pahamaineisessa Pupuhuhdassa 18.1.1977, solisluut säpäleinä ja silmät kierossa. Hän sai hyvin vapaan, mutta vaativan kasvatuksen. 

”Mulla oli puukko ja sieniämpäri kädessä jo esikouluiässä ja ruokaa sai vasta, kun se oli täysi ja löysi takasin kotia. Mutta hyvä, että vanhemmat opettivat korven saloihin ja viljelemään maatakin.”

Koulussa Korpimäki kärsi kiusaamisesta ärrävikansa ja erityisen herkkyytensä vuoksi. 

”Juoksin päivät pitkät väkivaltaa karkuun ja metsästä tuli turvapaikkani jo pienenä.”

Hän halusi pois systeemistä jo varhain. Hän muutti ensimmäisen kerran ulkomaille ollessaan vasta 13-vuotias, saatuaan lopulta äitinsä kirjoittamaan lupalapun yksin lentämiseen. 

”Tino tuli koulusta ja ilmoitti lähtevänsä kielikurssille Englantiin, ja että lähtö olisi ensimmäisenä kesälomapäivänä, tiedoksi minulle. Minulta pyydettiin vain allekirjoitus. En epäröinyt ollenkaan. Olen luottanut Tinoon pienestä pitäen, on rehellinen ja pysyy sanassaan. Ja maailmallahan kieliä oppii parhaiten”, Korpimäen äiti Raili Jokipensas kertoo selvästi ylpeänä pojastaan. 

Korpimäki päätyi elämään kiertolaiselämää maasta toiseen. Esimerkiksi Brasiliassa häntä kiehtoivat kauniit rannat, mutta lopulta saasteet, eriarvoisuus ja epäluottamus ajoivat hänet taas liikkeelle.

”Latinot eivät ikinä tarkoita mitä sanovat, ja niillä on aina oma lehmä syvällä ojassa. Lasken heidät jonkinasteisiksi sosiopaateiksi. Esimerkiksi hauskin vitsi heille oli se, etten ollut koskaan varastanut äidiltäni. Se sai heidät suorastaan ulvomaan naurusta.”

Maailman katujen kovettama Korpimäki palasi kotimaahan suorittamaan lukion loppuun. Hän kirjoitti portugalin ensimmäisenä Jyväskylän Lyseon lukion historiassa ja valmistui eräoppaaksi 2003.  Korpimäki perusti ystävänsä kanssa kamppailuseura Jyväskylän Fight Clubin ja sai nimeä brasilialaisen jiujitsun menestyksekkäänä maahantuojana. Silti hän ei voinut Suomessa hyvin. 

”Suomi on sairas. En kestänyt sitä kahdeksasta neljään -oravanpyörää, johon yhteiskunta ihmisiä yrittää pakottaa. Oli pakko lähteä tai olisin sairastunut itsekin. Elämä on Suomessa säälittävää rahan orjuutta ja kulutuksen ihannointia. Väki istuu aamulla autoonsa istuakseen päivänsä tietokoneella. Illalla he istuvat apaattisina television ääressä. Suomi on byrokraattinen kallis kukkahattutätien johtama poliisivaltio, jonka kuuluisa sisu on kadonnut tosi tv:n tuijotukseen. He eivät liiku ja syövät epäterveellistä ruokaa.”

Eikä tässä vielä kaikki. 

”Nyt Suomesta vielä rakennetaan mielipuolista ydinvoimaloiden kehtoa, ihan niin kuin se että ollaan maailman radioaktiivisimpia maita ei jo riittäisi! Samalla ajellaan pyöräilykypärät pumpulipäissä maailman leveimpiä teitä?  Se ettei Fukushimasta, Talvivaarasta tai Tšernobylistä oteta vaaria, tekee poissa pysymisen kumman helpoksi. Musta on hauska, ettei ihmiskunnalla ole enää kuin pari vuosikymmentä maksimissaan ja mua oikeasti kiinnostaa nähdä se loppu.”

KORPIMÄKI EHTI ASUA KYMMENISSÄ MAISSA ja hankkia elantoaan toimien muun muassa tulensylkijänä,  ovimiehenä, puutarhurina, hierojana, karjanhoitajana, eräoppaana, kalastajana ja metsästäjänä. Kunnes viimein Portugalille kuuluvalla autonomisella Azoreiden saariryhmän Floresin saarella hän ymmärsi olevansa kotona. Saaren maisemia leimaavat yltäkylläinen vehreys, kirkas kukkaloisto, kuumat lähteet ja kauniit kraatterijärvet. Korpimäelle se tarkoitti hyvää kasvukautta ympäri vuoden ja hyviä selviytymismahdollisuuksia. 

Alkuun Korpimäki huvitti paikallisia asumalla teltassa ja kalastamalla pienellä vaaleanpunaisella harppuunallaan. Puoli vuotta hän käyskenteli etsien sopivaa plantaasia, joka löytyi meren ääreltä Faja Grande -nimisen kylän lähettyviltä. Vuonna 2005 Korpimäki käytti kaikki säästönsä, osti maatilkun ja rakensi omin käsin ruohokattoisen, tänä päivänä jo noin 60 neliön puukorsun, johon ei tule sähköä eikä lämmintä vettä.

Korpimäki ei käy töissä. Hän on kieltäytynyt myös kaikista työttömyys- ja sosiaaliturvista. 

”Kasvattelen puutarhaani, metsästelen ja kalastelen, ettei tarvitse ostaa sitä muoviin käärittyä paskaa. Sitten jos on mahdollista niin ostan mielelläni saaren tuotteita koska ne on tehty täällä ja joku rehellinen yrittäjä saa siitä palkkansa.” 

Puutarhassa kasvaa viinirypäleitä, viikunaa, banaania, bataattia, monenlaisia salaatteja, melonia, kurkkua, punajuurta, paprikaa, chiliä, perunaa, kaalia ja erilaisia kaaleja ja yrttejä. Mausteita kaverit lähettävät joskus Suomesta, mutta muuten hän saa lähes kaiken tarvittavan omasta maastaan. Hän on viljellyt saarella 700 neliön suuruista maatilkkuaan, kalastanut harppuunallaan ja metsästänyt jalkajousellaan nyt jo kymmenen vuotta – eikä hän aio palata takaisin. 

Tämä pohjoismainen erakko voitti lopulta paikalliset puolelleen sujuvalla portugalin kielellään, ihmeellisillä taistelulaji-taidoillaan ja ennen kaikkea päättäväisyydellään. Tänä päivänä Korpimäellä on saarella oma sosiaalinen ympäristönsä, vaikkakin hän painottaa, ettei lähtenyt saarelle ihmisten takia. Ihmiset ovat se ainoa asia, mikä hänestä Suomessa on kunnossa – kaikesta muusta saammekin sitten rajua kritiikkiä.

KORPIMÄESTÄ SUOMI ON YKSI SAASTUNEIMMISTA MAISTA. Ilmaston lämpeneminen ei ole hänestä mikään mielipideasia tai uskonkysymys. 

”Ei epäilystäkään, olemmeko menneet jossain vaiheessa pahasti pieleen. Ja tämä kaikki tapahtui nopeasti, hetki sitten. Olemme vauhdikas pieni bakteeri, joka aiheuttaa äidilleen kovan kuumeen ja tulee aiheuttamaan vielä hirveämmän sairauden, jopa kuolettavan, ydinvoiman avulla”.

Korpimäkeä on verrattu jopa radikaaliin ympäristöfilosofi Pentti Linkolaan, jonka mukaan elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Hän vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin tekniikan. 

”Ehkä meidän tyylissä jotain samaa paatosta ja maailmantuskaa on. Tosin en usko, että taaksepäin meneminen on oikea ratkaisu, saati edes mahdollinen. Energian ja tekniikan käyttöä pitäisi vaan suunnata oikeaan suuntaan, eikä tuhlata hömppäkulttuurin ylläpitoon. Jos ihmiset olisivat valmiit tiputtamaan elintasoaan, jokainen voisi tulla aivan hyvin toimeen uusiutuvilla energianlähteillä ja viljellä oman ruokansa. Kehitys nykyisellään ei ole kehitystä, vaan länsimaisen sivilisaation kuolonlaulua. Valloilleen päästetty kapitalismi sahaa omaa oksaansa”, hän lataa.

Korpimäestä länsimaisessa yhteiskunnassa eläminen ei osu lähellekään laadukkaan elämisen rajan rimaa. 

”Vai luuleeko joku yhä olevansa turvassa sillä et asuu Suomessa?”

Se, että olisi lottovoitto syntyä Suomeen, kyseenalaistettiin jo 1990-luvun lamassa kun hyvinvointivaltion rapautuminen ja tuloerojen kasvu herättivät huolta. Sittemmin hyvinvointivaltion perusteita on murrettu siihen malliin, että Suomi on kärkisijoilla nopeimmin eriarvoistuneena yhteiskuntana. Korpimäki uskoo, että esimerkiksi Kauhajoki ja Jokela ovat seurausta vaihtoehdottomasta rahaa palvovasta politiikasta, jonka orjina kansalaisemme voivat pahoin. 

EDES SUOMEN YLEISESTI ARVOSTETTUA KOULUTUSJÄRJESTELMÄÄ ei Korpimäki laske yhteiskuntamme plussaksi. 

”Tosi pelottavaa olisi laittaa lapsia Suomessa kouluun taannoisten koulusurmien valossa ja sen kokemuksen mukaan, mikä itselläni on koulukiusaamisesta. Opettaisin itse lapselleni kaiken, mitä hänen tarvitsisi oppia. Tärkeintä, mitä lapselle pitää tarjota, on terveellinen elinympäristö. Siihen tarvitaan puhdasta ilmaa, puhdasta vettä ja puhdasta ruokaa.”

Jotta Korpimäki kelpuuttaisi Suomen koulut lapselleen, niihin tarvittaisiin suoraa puhetta muun muassa sokerista, kokaiinista ja seksistä. 

”Meillä tulisi olla koululaitos, joka opettaisi lapsille oikeita asioita maanviljelystä eräilyyn, ja joka laittaisi lapset ajattelemaan omilla aivoillaan, kyseenalaistamaan ja käyttämään mielikuvitusta, eikä antaisi valmiita ja vieläpä vääriä vastauksia.”

Eettinen kasvatustyö on keskittynyt omaan oivaltamiseen jo pitkään, mutta armoa ei heru. 

Me kun huolehdimme Korpimäen mukaan täysin vääristä asioista, kuten päihteidenkäytöstä. Korpimäen mielestä yhteiskuntamme ongelma ei ole päihteet itsessään, vaan sairastunut yhteiskuntamme, joka aiheuttaa niin sietämättömiä paineita, että päädymme käyttämään päihteitä. Käytämme siis päihteitä hänen mielestään vääristä syistä ja vääriin tarkoituksiin.

”Päihteillä on myös hyviä puolia. Olen vakuuttunut näiden hyvien vaikutusten tarpeellisuudesta. Ongelma muodostuu siinä vaiheessa, kun suomalaiset tekevät päihtymyksestä itsetarkoituksen.”

”Meille pakkosyötetään lääkkeitä lääkefirmojen intresseistä eikä ihmisen todellisesta tarpeesta riippuen. Ahne lääketeollisuus aivopesee ihmiset muka tarvitsemaan toinen toistaan turhempia pillereitä jaksaakseen oravanpyörässä.”

Korpimäen mukaan länsimainen yhteiskunta sairastuttaa jäsenensä aivopesemällä ihmiset esimerkiksi allergisiksi, ja hänestä monet oireemme ovatkin psykosomaattisia. Hän uskoo, että päänsisäiset ongelmamme johtuvat siitä, että olemme kadottaneet yhteyden itseemme ja äiti luontoomme.

MORAALIKATO JA ELIITIN TYRANNIA ovat Korpimäen mukaan ongelmista suurimmat.

Hän julistaa, miten meitä hallitsee psykopaattinen eliitti, joka tekee hallituksista, mediasta, ruuasta, ja oikeastaan kaikesta sairasta. Se aiheuttaa sodat ja välinpitämättömyyden. Globaali kilpailutalous tarvitsee työttömiä. Eliitti tarvitsee häviäjiä. Ilman heitä ei olisi voittajia. 

Korpimäki on surullinen, ettei ahneus ole enää synti, vaan hyve. Tekoja ei enää määritellä hyvinä ja pahoina, vaan sen mukaan miten paljon ne tuottavat voittoa. Viisas ja menestynyt on se, joka elättää itsensä toisen tekemällä työllä. 

”Kyse on suurten finanssipankkien sodasta kansakuntia vastaan, suurpääoman hyökkäyksestä hyvinvointia vastaan. Rahan sodasta ihmisyyttä vastaan.”

Korpimäki puhuu valtioiden sponsoroimasta globaalista pyramidihuijauksesta ja siitä, miten kansainvälisiä pankkiireja ja gansteripomoja ei erota muu kuin pukeutuminen.

”Ihminen on julmin laji maapallolla. Tämä laji keksi rahan ja kapitalismin ja jonka seurauksia harva pystyi ennustaa. Nyt on enemmän orjia maailmassa mitä ikinä. Raha pyörittää ihmis- ja huumekauppaa ja sellaista korruptoitunutta väkivallan karusellia, mitä suurin osa länsimaalaisista pumpulipäistä ei edes käsitä. Kriminaaleilla on lukuisten miljardien vuositulot. Pankit ja poliisit heitä suojaamassa hullujen lakiemme kanssa. Joka ikisen mafian takana seisoo kansainvälinen pankki. Sit länkkäri menee pyytää lainaa näiltä mafioilta, mitä maksaa koko elämänsä niille. Ne koittaa vaan pitää meidät karjanaan ja ruodussa, tappaa meitä hitaasti tai tarpeen tullen nopeasti.”

Ihmiskunnan moraali on hukutettu ihmiskauppaan, mikä on myös rahan vika. 

”Euroopassa yksinään katoaa miljoonia nuoria naisia näihin verkostoihin joka vuosi. Rahan ongelma on, että sillä on liikaa valtaa meihin. Se eriarvostaa meidät liian rankasti. Me voimme ostaa toisia ihmisiä ja valitettavasti nykyään ihmiskauppa on aivan valtava bisnes. Ja sitä ei tapahtuisi, jos rahaa ei olisi.”

”Systeemi opettaa meille, että kun hommaat rahaa, niin voit ostaa toisia. Ja jos sulla ei ole rahaa, niin sut voidaan ostaa. Ja lopulta kaikki voi ostaa ja unohtaa kaikki humaanisuus ja inhimillisyys. Ja kaiken takana bangsterit (toim. huom. pankkiirien ja ganstereiden ristiliitos) keräävät lisää kiiltävää kirstuihinsa. Joten menkää vain maksamaan veronne ja laskunne. Maailmanlaajuinen ihmis- ja kokaiinikauppa on pelkästään teistä kiinni.”

KORPIMÄESSÄ KÄRJISTYVÄT ÄÄRIPÄÄT. Hän on samaan aikaan monimutkainen ja yksinkertainen, taantumuksellinen ja aikaansa edellä. Hänessä on humanismia ja terrorismia. Hän toimii omassa elämässään ehkä lyhytnäköisesti, mutta hänen ideologiansa on kauaskatseinen. Hänen puheessaan kuultaa turhautuminen ja viha, mutta samalla hän on maailman huolettomin ja leppoisin kaveri, joka paistattelee päivää korsunsa katolla kuin varaani. 

Kun Korpimäen kanssa juttelee kasvotusten, hänen saarnansa eivät kuulosta yhtä paatokselliselta kuin mitä kirjallisissa vuodatuksissaan. Hänen silmänsä tuntuvat nauravan koko ajan, ja se aiheuttaa hämmentävää ristiriitaa sen välillä, mitä hänen suustaan tulee ulos.  On paradoksaalista, että hän välittää yhteiskunnallisista asioista niin paljon, että lakkasi äänestämästä. Hän haluaa epätoivoisesti pelastaa yhteiskuntamme, mutta karkasi itse eturintamasta. 

Korpimäki kirjoittaa tietokoneellaan saarisaarnoja opetuslapsilleen sähköpostitse paikallisen kantakahvilan ilmaisella nettiyhteydellä. Kappalejaottomat loputtoman pitkät kirjeet kyseenalaistavat työmme merkityksen, vanhemmuuteemme ja jopa ihmisyytemme. Vuolaat, välillä vihapuheeksikin sortuvat sanavirrat puhuttelevat, mutta myös loukkaavat. Tuoreimmassa tekstissään hän muun muassa syyttää nykyvanhempia välinpitämättömiksi paskahousuiksi, jotka pilaavat maapallon lapsiltamme. 

”Teette jälkeläisistänne seuraajia sairaan oravanpyörän rattaisiin. Vaikka ymmärrän, että luulette olevanne hyviä vanhempia, jotka ”ihan itse” hankitte ruokaa kaupasta lapsillenne rahalla minkä saatte ”työstänne”. Tietäisittepä, miten lapsenne tulevat häpeämään teitä ja pelkuruuttanne, kun tajuavat et ne pösilöt tuhosivat maailman laiskuuttaan! Ja vain koska halusivat lelliä itsensä ja lapset piloille täysillä turhuuksilla.”

Korpimäellä on 3 -vuotias tytär, joka asuu äitinsä kanssa kommuunissa Helsingissä. Korpimäki myöntää, ettei arjen realismin ja hänen tahtonsa yhteensovittaminen ole helppoa. Aatteelle omistautuminen on siis vaatinut uhrauksia. Korpimäki kertoo tuntevansa huonoa omaatuntoa, koska ei voi olla lapsensa arjessa läsnä. Hän kuitenkin uskoo, että on parempi isä ollessaan saarella, kuin mitä sairastuneena oravanpyörässämme. 

”En vaan voi olla tekemässä sitä yhteiskuntaa, mikä tappaa lapseni tulevaisuuden. Toivon, että tyttäreni ymmärtää valintani joku päivä. Sen, että omatuntoni takia en vain voinut jäädä.”

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu kun tytär kasvaa kouluikään. 

KAIKENLAINEN EHDOTTOMUUS SYNNYTTÄÄ VASTARINTAA. Meidän on vaikea hyväksyä, että monimutkaisiin yhteiskunnallisiin asioihin olisi olemassa niin yksinkertaisia ratkaisuja, mitä Korpimäki esittää. Kyllähän me tiedostamme maapallon hädän, mutta emmehän voi kaikki toimia kuten hän, tai siitä seuraisi uudet ongelmat. Korpimäeltä tivataan parannusehdotuksia pelkkien ongelmiemme luettelemisen sijaan. 

”Te pelkäätte täysin toissijaisia asioita ja se on pitkälle eliitin orjuuttaman median vika. Media pitäisi ensinnäkin saada haltuun. Länkkärit kun tuntuvat uskovan kaiken, mitä media syöttää, niin miksi ne eivät sitten uskoisi totuuttakin? Toisaalta länsimaisten köyhien sielujen vitsaus on sokeus. Vaikka tajuaisittekin totuuden, niin esteenä on ahneutenne olla välittämättä siitä. Ihmiset on vaikea saada heräämään elämän mittaisesta aivopesusta ja opituista käyttäytymismalleista.”

Voi tyhmyyttämme. 

”Ihmisille tulisi takoa päähän, mitä väärät kulutusvalinnat tekee. Todellinen uhka ei ole terrorismi vaan raha, ja sen aiheuttama ahneus ja eriarvoisuus. Ja Coca-cola ja Mc Donalds – nuo maailman oikeat terroristit. Sielun, mielen, kehon, ihmiskunnan aidot viholliset. Yksikin ihmispolo voi vaikuttaa paljon vähentämällä kulutustaan ja miettimällä, mihin ne roponsa laittaa. Jos lopetamme esimerkiksi Coca-colan juonnin, niin lopulta sen yhtiön on keksittävä jotain järkevämpää. Ja jos suosimme lähiruokaa ja luomua, niin ennemmin tai myöhemmin ne alat kasvavat.”

Korpimäki myös laittaisi kaupungit maan alle ja kasvattaisi lisää puutarhoja.

”Kaikki radioaktiivinen pitäisi lähettää hevonkuuseen tältä planeetalta, ja sitä varten pitäisi kehittää puhdistuslaitoksia. Tarvitsemme käänteistä, postmodernia kapitalismia, mikä takaisi rahojen päätymisen oikeille työntekijöille, siivoojille ja maanviljelijöille.”

FACEBOOK-SIVUILLAAN KORPIMÄKI JAKAA LINKKEJÄ; 9 Shocking Photos of What People Are Really Doing to the Planet ja All Wars Are Bankers Wars.  Erakoituminen ei ole vienyt vaikuttamisen tarvetta. 

Monen tekee mieli älähtää; hän siis käyttää Facebookia? Mutta mistä me oikein haluamme saada hänet kiinni? Siitä, ettei hän pärjääkään täysin ilman kaikkea sitä, minkä käytöstä meidät syyllistää? Jos Korpimäki ottaa vastaan maustelähetyksen Suomesta, niin tekeekö tämä hänen maailmanparannustaistostaan vähemmän tärkeän? 

Jotkut eivät haluaisi oikeuttaa hänelle mitään hyödykkeitämme, koska hän kritisoi niin radikaalisti elämäntapaamme. Toivommeko salaa hänelle sietämätöntä hammassärkyä, koska hän pakottaa meidät katsomaan peiliin? Haluaisimme päästä sanomaan; no niin, tämän takia me kestämme kapitalismia ja maksamme veroja, että pääsemme tarvittaessa lääkäriin. Turha toivo. Korpimäki vain löisi kivellä kipeän hampaan irti. Häntä ei nähdä Floresin kallioilla valkoinen lippu kädessä.

Hänen statuspäivityksensä sosiaalisessa mediassa kertovat, miten kivenkolosta löytyi kaksi tipua ja talosta sisältä kuusi rotanpoikasta.  Hän kertoo ruokkineensa ensimmäiset ja tappaneensa jälkimmäiset. Toisena päivänä hän kysyy mitä saa, kun yhdistää helkutin hyvän kelin ja suomalaisen, slovakialaisen, espanjalaisen, portugalilaisen, venäläisen, meksikolaisen, ranskalaisen, saksalaisen ja italialaisen ? ”Noh, tieteski semihyvät grillikemut merenrannassa!”

Korpimäki myöntää tuntevansa huonoa omaatuntoa internetin käytöstä, mutta hän tarvitsee väylän tiedon levittämiseen. Hänestä nyt vain paras tapa muuttaa maailmaa on oma esimerkki. Mallioppimistamme ehkä hieman hankaloittaa se, että hänet koetaan kapinalliseksi. Haluamme ajatella, ettei ongelmia hoideta pakenemalla ja tästä kummunnee kritisoinnin tarve ja se, että jotkut haluavat nähdä hänen epäonnistuvan ja luikkivan kotiin maksamaan veroja häntä koipien välissä. Mutta Korpimäki ei ole luikkimassa minnekään. Hän istuu perustamansa luonnonsuojelujärjestön kokouksessa saarellaan, ja opettaa paikallisille, miten tehdään kunnollinen komposti. 

Korpimäki kokee kasvatusvastuuta.

”Koitan saada jaettua tietoa ja ymmärrystä näille eristyksissä eläville saarelaisille. Esimerkiksi, ettei autonakkuja heitetä metsiin tai mereen. Saaren puhtaus ja luonnonmukainen potentiaali pitää säilyttää, eikä sitä saa haudata sementtiin tai muuten tuhota jahtaamalla merkityksetöntä kultaa. Yritän saada ihmiset ymmärtämään kierrätyksen arvon. Eihän tällä vielä maailmaa ydinvoimalta pelasteta, mutta jostain on aloitettava, yleensä pienestä. Itse aloitin jo ajat sitten luopumalla länsimaisesta elintasosta ja mukavuuksista, ja nyt kasvatan tietoisuutta vähän lisää.”

Korpimäki sanoo, ettei häntä tarvitse pitää guruna. Hän tiedostaa osakseen saamansa kriitiikin ja myöntää, että plastic fantastic se hänenkin elämäänsä kermoittaa.

”Tärkeimmät asiat mitä täällä tarvitsen, ovat puukko, harppuuna, otsalamppu ja sadevaatteet. Myönnän, että on kiva omistaa kumisaappaat ja sadeviitta kun taivas tippuu niskaan. Ja esimerkiksi kalan saaminen ilman harppuunaa on vaikeaa, kun ei se ole aina helppoa silläkään. Saati sitten jollain omalla bambukeihäs-viritelmälläni. Myös silmälasit ovat minulle välttämättömät. Länsimaisesta luksuksesta minulle maistuu myös oliiviöljy, voi, alkoholi, etikka ja suola. Se, että olen luopunut monesta, ei tarkoita että olisin luopunut kaikesta. Vain asioista, jotka näen tarpeettomina tai liian haitallisina elämälle planeetallamme.” 

KOTIMAA TARJOAA KAIKUPOHJAA Korpimäen paatokselle. Siinä missä eliitti tarvitsee häviäjänsä, Korpimäki tarvinnee kontrastinsa kapitalismiin. Ehkä elämä saarella tuntuu taas vähän enemmän merkitykselliseltä kun sitä pääsee välillä peilaamaan meidän länsimaisten pumpulipäiden maanpäälliseen helvettiin.

Korpimäellä on Suomessa vankka kannattajakuntansa ja hän nauttii aivan omanlaistaan kunnioitusta näissä piireissä. Näiden ystäviensä kustantamana Korpimäki vierailee välillä täällä. Hän edustaa konkreettisesti vaihtoehtoista elämäntapaa, jota monet haluavat olla taloudellisesti tukemassa. Ehkä se on heille vilpittömän ystävän auttamishalun lisäksi myös omien unelmien todeksi elämistä Korpimäen kautta. Moni kun haluaisi karata kaikkea karkuun, mutta harvalle se on kuitenkaan mahdollista. 

”Valitin kerran Suomessa ollessani, että edessä on vaikea vuosi, koska harppuunani on rikki. Kaverit pistivät keräyksen pystyyn, ja kohta olivat rahat koossa uuteen. Se oli omituista, sillä en aluksi tiennyt, miten suhtautua lahjoituksiin. En koskaan ajatellut olevani kerjäläinen. Sitten eräs ranskalainen ystäväni saarella takoi päähäni, että kun joku ihminen haluaa tehdä sinulle hyvää, tee sille ihmiselle palvelus ja ota se vastaan. Piste.”

Korpimäki kaipaa Suomesta saunan lisäksi ystäviään ja sukulaisiaan. Hän pohtii, ettei täällä eläessään kuitenkaan nähnyt läheisiään yhtään sen useammin kuin nytkään.

”Kaikilla on niin perkeleen kiire, ettei Suomessakaan hyviä ystäviä ehtisi nähdä kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, vaikka asuisi viiden minuutin kävelymatkan päässä.”

Keski-Suomen kantiskuppiloissa kokoontuvat selkääntaputtelijat konkretisoivat hetkellisesti merkityksen erilaiselle elämäntavalle – ja he myös antavat syyn karata taas kauas. 

”Suomen vierailut ovat saaren arkeen verrattuina hyvin sosiaalisia pätkiä. Niiden jälkeen olenkin aina henkisesti väsynyt. Saarella saatan vaipua omiin ajatuksiini useiksi päiviksi, kadottaa ajantajun ja vain syventyä meditoimaan.”

Korpimäki kokee kotimaan vierailluillaan myös avuttomuutta. Hänen tekee pahaa nähdä rakkaansa ja tuntemattomatkin kärsimässä. Korpimäki ei myöskään löydä Suomessa ollessaan riittävästi lähiruokaa, ja saasteet repivät hänen limakalvonsa heti Helsinki-Vantaalla hajalle. Hän toteaa myös, ettei hänen maksansa kestä enää kovin montaa suomivierailua. 

ERÄÄLLÄ SUOMEN VISIITILLÄ KESÄLLÄ 2012 Korpimäen matkaan tarttui muutakin kuin astma ja krapula. Nimittäin jyväskyläläinen Emmi Jäntti, 26. Emmi oli kokenut ahdistusta länsimaisesta elämäntavasta jo pitkään. Hänelle jo lapsuudesta tuttu Korpimäki tarjosi varteenotettavan vaihtoehdon.

”Kyllä erakkokin kaipaa naisen läheisyyttä”, Korpimäki nauraa ja kertoo kavereiden ihmetelleen miten hänellä riittää naisia, vaikkei hänellä ole rahaa. 

Emmi viskasi Azoreilla iPhonensa mereen ja perheensä järkytykseksi muutti asumaan Korpimäen alkeelliseen ja hieman homeiseenkin korsuun. Emmi koki saarelle muuttaessaan valtavaa vapautumisen tunnetta. Hän ymmärsi, että tämä on sellaista elämää, jota hän oikeasti haluaa elää. Mitkään meitä tavantallaajia huolettavat uhat uraputkesta tippumisesta, sairastumisesta ja yksinäisyydestä eivät tuntuneet häntä pelottavan saarielämän alkutaipaleella.

”Olen lopettanut tulevaisuudesta stressaamisen ihan kokonaan. Elän päivä kerrallaan”, Emmi vakuutti sen oloisesti, että on joutunut perustelemaan ratkaisuaan aika monesti.

Emmi asui saarella noin kaksi vuotta, joskaan ei yhtäjaksoisesti. Hän vietti välillä Suomessa muutamia kuukausia tehden töitä ja keräten vähän rahaa välttämättömään. Tällä hetkellä Emmi on Suomessa toistaiseksi pysyvämmin. Luonnonkaunis ja meikitön Emmi istuu pöytäni ääressä ja syö paistamiani valmispullia, joista tunnen joka puraisulla häpeää. Hänen hiuksissaan on itse tappamansa kukon sulkia ja ystävänsä hiuksista tehty rasta. Emmi ei ole pessyt hiuksiaan shampoolla vuosiin. Meriveden suola on riittänyt ja tehnyt jopa hiuksista paljon terveemmät.  Nyt Suomessa ollessaan hän sekoittaa merisuolaa pesuveteen ja suihkuttaa sitä sumutuspullolla hiuksiinsa. 

Hän puhuu hitaasti ja harkiten, vaikuttaen hieman pelokkaalta. Tänne palatessaan hän ei tiennyt mikä on some. Ihmisiä seurattiin jossakin ja se oli hämmentävää. Kaupassa häntä kauhistuttavat muoviin pakatut valmiit salaattisekoitukset ja kalliilla ostetavat superfoodit, vaikka metsämme ovat täynnä mahtavia marjoja. Emmi työskentelee tällä hetkellä hotellissa siistijänä. Joka kerta vessaa siivotessaan hän tuntee huonoa omaatuntoa joutuessaan vetämään vesivessan. Tulevaisuus on nyt auki, mutta ikävä saarelle on kova. Niin kova, että hänen silmiinsä nousevat kyyneleet. ”Sydämeni on aina siellä.”

Korpimäki poikkeaa tavanomaisesta myös parisuhteissaan. Hän ei usko yksiavioisuuteen, eikä avioliittoon instituutiona. Korpimäen kommuunissa jaetaan kaiken muun lisäksi myös rakkaus. Lapsensa äidin kanssa heillä on hyvät ja toimivat välit. 

”Ihmisten välit voivat olla paljon syvemmät ja paremmat, kun ei olla seurattu normia. Ei tarvitse jäädä vihan tai katkeruuden kierteeseen vain koska kaikki ei mennyt niin kuin kuuluisi mennä. Asioiden voi antaa vaan olla sitä mitä ne milloinkin on. Hippiä, mutta toimivaa.”

KORPIMÄKI TAITEILEE KORUJA KALOJEN LUISTA. Itse valmistetut korut käyvät kesällä kaupaksi turisteille, ja näin saadaan rahaa välttämättömiin ostoksiin, kuten oliiviöljyyn. 

”Se on yksi asia, mitä saarella rakastan. Lähteä aamulla kävelemään meren rantaan ja etsimään, mitä meri on yön aikana rantaan huuhtonut”, Korpimäki kertoo. 

Rahaa kuluu muun muassa talvella ruuanlaitossa tarvittavaan kaasupulloon. Yksi kaasupullo maksaa 17 euroa, ja siitä riittää noin vuoden tarpeeksi. Valkosipulia piti ennen myös ostaa, mutta nykyään se on lähtenyt kasvamaan Korpimäen kompostista. 

”Kesällä ruoka valmistetaan tietysti hyvin pitkälle avotulella. Meren suola imee turhan kosteuden polttopuista, joten ne ovat heti käyttövalmiita.”

Meri antaa Korpimäelle hyvin pitkälle kaiken, minkä hän tarvitsee. Kun painikavereita on ikävä, meri paikkaa sitäkin puutetta.

”Meri on niin kova, ettei ole mikään. Meri on minulle tavaratalo, terveyskeskus, kamppailusali ja rakastaja. Tykkään haastaa merta, mutta sen kanssa ei pidä lähtee leikkimään tai se kyllä listii. Aika monta kertaa on hengenlähtö ollutkin lähellä.”

”Kerran liian pitkältä sukelluskeikalta tullessani olin jo lähellä hypotermiaa. Tärisin kuin horkkatautinen ja huitaisin veitsellä melkein sormeni irti, vaikka piti lyödä kalaa päähän. Veitsi meni yli puoleen väliin luuta, ja näin luuni sisällä vellovan punaisen ytimen. Illalla meinasin alkaa parsimaan sitä rantabaarin pöydässä, mutta tuntematon henkilö mitä ilmeisimmin silloin pelasti sormeni neuvollaan. Jos luuydin vuotaa, ei päällä olevaa haavaa saa parsia kiinni vielä silloin, muuten se mätänee sisältäpäin. Ettäs tiedätte!”

SAARELLA EI OLE RESURSSEJA KATTAVAAN TERVEYDENHUOLTOON, mutta eipä Korpimäki ole sellaista kaivannutkaan. Hän vannoo luontaislääketieteen nimeen ja uskoo olevansa hyvä parantaja. Pahasti melanoomaa muistuttavat luomet rinnassa, ja huulessa säännöllisesti tykyttävän herpeksen hän on leikannut kuumalla puukolla irti ja desinfioinut haavat sytkärillä. Tietysti. 

Korpimäki parantaa kyläläistenkin vaivoja ja niksauttelee kipeitä selkiä kuntoon. Ja toki vaaratilanteita saarielossa on riittänyt. Lähikontaktia on tullut niin meduusan kun ärhäkän sikakalankin kanssa. Ei mitään ihan perus päivystyskamaa.

”Kerran mustekala väänsi ranteeni mustelmille, mureena nappasi palasen sormesta ja sikakala söi yhden rastani. Kerran pussasin vahingossa yhtä meduusaa, mistä hyvästä alahuuleni kuoriutui päivän kuumotuksen jälkeen kokonaan pois ja oli inhalla vereslihalla toista viikkoa. Toisen kerran meduusa päätyi shortseihini, ja siitä sain kovin kuuman kiveksen. Eniten ehkä on säikäyttänyt se, kun piikkirausku huitaisi piikillään käsivarteeni. Sekunnit kestivät ikuisuuden odottaa, tuleeko haavasta verta vai ei, tulkitakseni päätyikö myrkkyä vereen.” 

Korpimäki luottaa primitiiviseen selviytymisviettiin. 

”Minulla ei ole vakuutuksia, eikä rahaa. Kyllä hätä luo keinot ja ellei, niin sitten ei. Tiedostan kyllä, että elän rajalla. Yllätyn joka päivästä, jonka olen elossa.”

Vuorelta hän on meinannut tippua monesti maanvyöryn mukana ja upota suonsilmiin. Luita  häneltä on murtunut noin kolmisenkymmentä. No toki, sattuuhan näitä.

”Yhden kerran erehdyin suonsilmään oikeasti tosi pahasti, joka hörppäsi minut kainaloita myöten sisäänsä ja imaisi kumpparit jaloista. Olisin mennyt sinne kokonaan, ellen olisi saanut männyn juuresta kiinni.”

”Minulle on tärkeää haastaa itseäni siinä, missä kuolemaa ja elämääkin. Minulle tämä tuo totuutta elämään. Näen kuoleman kultaisena maaliviivana, jonka jälkeen ei enää satu eikä tarvitse pelätä lähimmäistensä puolesta, eikä maailmankaan. Näen sen ultimaattisena vapautuksena, semmoisena käsien pesuna kaikista kehon ja mielen virheistä. Ja mitä olen nähnyt elämästä ja kuolemasta, se hetki on kovin ratkaiseva. Monet alkavat itkeä lähdön hetkellä elämätöntä elämäänsä, itsepetoksiaan siinä missä muidenkin petoksia sekä kaikkea turhuutta, jolla he ovat elämänsä ja päänsä täyttäneet. Ja he tajuavat, että täältä lähdetään ilman mitään. Joten lajitoverini, eläkää rohkeasti ja ottakaa riskejä. Kaikki kuolevat, mutta hyvin harvat elävät ennen sitä. Vääntäkää pelkonne siltaan, ja nostakaa rakkaus salkoon”, hän julistaa. 

On pakko kysyä, uskooko hän Jumalaan ja johdatukseen? 

”Jumala on luonto, äiti gaia, jonka osasia me todistetusti olemme. Monien uskontojen Jumala kuoli kun Kopernikus hääti maapallon kaikkeuden keskipisteestä. Darwin riisti meidän luomakunnan kruunun ja Freud todisti, miten meidän ymmärrys sekoaa alitajunnassa. Me ollaan vaan sangen megalomaanisia ja mielikuvitusrikkaita petoja.”

Selvä. Vastaus löytyy kaikkeen. 

NYKYMAAILMASSA KAIKKI HÄTÄILEVÄT rahan perässä niin, että ruokailut menettävät merkitystään ja laatu kärsii. Korpimäestä se on suurimpia menetyksiä elämässä. 

”Ruoka on kaukaa kuljetettua sekamelskajätettä, joka lämmitetään mikrossa ja hotkaistaan juostessa muoviastiasta ajattelematta ollenkaan, mitä tuli kitusiin tungettua – saati sitten, miten nämä ratkaisut vaikuttavat maailmaan. Aika on länkkärille tärkeämpää kuin toinen munuainen, ja tuo asenne on luonut koko hirvittävän fast food -trendin.”

Meille on jo pienestä opetettu, että meidän tulee olla kiitollisia siitä, että meillä on kaupoissa ruokaa. Korpimäen omatunto ei kuitenkaan kestä kauppojamme. Systeemimme on sairas, eikä hän halua sponsoroida sitä millään tavalla. 

”En pysty syömään prosessoitua ja valmiiksi marinoitua ruokaa. Harppuunalla saatua merikalaa ei voi verratakaan tehdasloheen, joka kasvatetaan geenimanipuloidulla eli GMO-maissilla. Omatuntoni ei kestäisi sitä taakkaa, että alkaisin vetää amerikkalaista tehdaskanaa, brasilialaista hormonilihaa, Välimeren likavesitomaatteja tai Uudesta-Seelannista asti matkustanutta lammasta. On surullista, että jossain valtavassa supermarketissa on 50 000 eri tuotetta, mutta ne kaikki ovat vain muutaman jättikorporaation roskaa. Ja yhdeksän tuotetta kymmenestä sisältää geenimanipuloitua soijaa tai maissia. En suostu ruokkimaan edes kanojani semmoisilla myrkyillä. Suosin vain lähiruokia, paikallista ja puhdasta luomua.”

”Simppelit hiilihydraatit ovat epäterveellisin asia, jonka vanhemmat voivat geenimanipuloitujen tai radioaktiivisten einesten jälkeen lapselleen antaa. Itse ottaisin ennemmin luodin koipeen kuin syöttäisin myrkkyä perheelleni. Mitä vanhemmat oikein ajattelevat tuhotessaan lastensa kehon ja mielen – ja altistamalla heidät ensimmäiselle addiktiolle – ennen kuin antavat näille valinnan mahdollisuuden? 

”Slow food on kasvien hoivaamista ja kypsymisen odottelua monien kuukausien ajan. Slow food on metsästystä – sitä, että eläimet elävät vapaana, kunnes päättävät päivänsä ruuaksi. Slow food on puiden keruuta rannoilta ja nuotion tekoa. Slow food on elämän vaalimista ja kunnioittamista.”

RUOKAVALIO SAARELLA KOOSTUU LÄHINNÄ  kalasta, vihanneksista ja monipuolisista merenelävistä. Aina välillä sitten saa vähän lihaa sekaan. 

”Syön esimerkiksi puluja, pupuja ja mustarastaita. Rottiakin on hankintalistalla. Saarella on paljon lihakarjaa, ja välillä saadaan naapurilta lihaa, esimerkiksi puolikas sianpää.” Korpimäki iloitsee. 

”En juurikaan syö mitään makeaa, paitsi omia muurinpohjaolutlettuja joskus juhlapäivinä. Juhlia varten valmistan joka syksy myös itse viiniä. Ja tietysti hedelmiä mussutan mielelläni. Hemmottelen grillatuilla hummereilla, luomulehmän vatsalla ja maksalla sekä merileväpihveillä. Ruokalistalle ovat mahtuneet myös kotipuutarhan etanat, merikalat, erilaiset luomusalaatit ja kalakeitot. Ja nyt saa vielä uusia pottujakin!”

Saarella on aika vähän syötäviä villejä marjoja. Esimerkiksi villimansikka on mauton valemansikka.

Korpimäki onkin istuttanut puutarhaansa muun muassa aracai-marjoja, jotka kypsyvät lokakuun alussa. Tontin etureuna merelle päin on täysin villien viinirypäleiden ja viikunapuiden valtaama. Niistä tehdään hilloa. 

”Ihan sen päivän varalle, kun tämä vallitseva systeemi kaatuu, eikä rahalla ole enää väliä. Silloin olisi hyvä olla joku kasvihuone lähellä.”

VAPAUS JA RAKKAUS OVAT TOTUUS. Sen Korpimäki sanoo oppineensa saarella vietettyinä vuosina. 

”Saarella saan vetää pelkissä shortseissa puoli vuotta putkeen, eikä tarvitse tehdä muuta kuin hypätä välillä mereen. Minulle onni tulee ainoasta vapaudesta, jota on olemassa, eli vapaudesta valita ja ennen kaikkea vapaudesta valita se, miten asioihin suhtautuu.” 

”Elämä on parempaa edes päivän jaloillaan kuin sata polvillaan. Nykyään elän päivä kerrallaan, vaikka pidänkin silmällä pitkän linjan suunnitelmiani, kuten rakennusprojektiani, sekä ilmaston lämpenemistä. Ajattelen syntyväni aina aamulla uudestaan, kasvavani aamupäivän henkisyyttä ja kokemuksia meressä tai maalla, ja teen minkä voin ja mitä oikeasti huvittaa. Iltaa kohden alan rauhoittua. Voin soitella, lukea, kirjoittaa tai vaikka pelailla jotain ennen jokailtaista viimeistä ehtoollista, josta koitan aina tehdä niin herkullisen kuin vain osaan ja on mahdollista. Sitten tietenkin koitan ympätä päiviini niin paljon totuutta, anteliaisuutta ja iloa eli ennen kaikkea rakkautta kuin vain voin. Ja karsin siitä kaiken turhan pois.” 

Viime syyskuussa Korpimäki järjesti saarella omat festarinsa. Green Dream -festival keräsi kävijöitä ympäri Eurooppaa aina Brasiliaa ja USA:ta myöten. Esiintymässä oli myös paljon paikallisia muusikoita ja ystäviä. Festarit olivat monenlaisten käsityöläisten ja taiteilijoiden värikäs taidonnäyte ja yhteistyöprojekti. Tietysti Korpimäki piti huolen, ettei ilakointi kuormittaisi saaren luontoa ja ekologiset vessat rakennettiin huolella suunnitellen.

Korpimäen korsu on melkoinen kommuuni. Ystävät ja isommatkin kaveriporukat ovat aina tervetulleita etukäteen ilmoittamatta. 

”Voikaa hyvin rakkaat pohjalaiset ja muistakaa, että House of the different kind on täällä aina auki. Pikku pulahdus kraaterijarveen tai vesiputoukseen ei tee pahaa kellekään!”

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225338

Mirka Torikka


One Response to “Mitä jos hän ei olekaan hullu?”

  1. welsh caampbell sanoo:

    DR. NATA ON TEHTÄVÄ TERVEYS HERPES SIMPLEX-VIRUKSESSA 1 JA 2. ELÄMÄN TUTKIMUS Olen monien muiden mielestä rohkea sanoa, että tällä sairaudella on nyt tehokas parannuskeino, mutta monet eivät tiedä sitä, ja huomasin, että minulla oli tartuntaa viruksella 3 kuukautta sitten. lääkärintarkastuksen jälkeen lääkärini kertoi minulle ja olin järkyttynyt, hämmentynyt ja tunsin, että maailma olisi romahtanut. Kuolasin hitaasti lääkärin ilmoituksen vuoksi, mutta hän vakuutti minulle, että voisin lähteä normaalista elämästä, jos otin lääkitys (koska ei ollut lääketieteellistä hoitoa herpesille) Lähdin kirkoista kirkoihin, mutta pian huomasin, että minun tapauksessani tarvittiin kiireellistä huomiota, koska minusta tuli laiha, koska pelkää kuolemaa milloin pian. Jotta löydän kestävän ratkaisun tilanteeseeni , Etsin ratkaisuja kasvien maailmassa. eräänä päivänä päätin leikata sen ystäväni kanssa, hän ohjasi minut DR: lle. NATA antoi minulle sähköpostiosoitteeni Dr. NATA (voimakas afrikkalainen kasviperäinen lääkäri), joka tarjoutui auttamaan minua rahalla. Minun täytyi noudattaa, koska se oli viimeinen bussipysäkki, joka sai täydellisen parannuksen. Viimeinen päätöslauselma oli ottaa yksin elämäni, jos tämä suunnitelma epäonnistui. Lopulta se toimi hyvin. Hän antoi minulle muutaman askeleen seurata ja suoritin huolellisesti kaikki hänen ohjeensa. Viime kuussa, kun olin tarkkana, menin takaisin sairaalaan toisen testiä varten ja yllätyksekseni, tulokset osoittivat, että negatiiviset, voit vapautua itsestäsi herpesviruksesta kuuntelemalla tätä suurta afrikkalaista herbalistia tämän e-mailin kautta: drnataherbalhome @ gmail.com Hän auttaa sinua ja hänen kasviperäisen lääketieteensa on turvallista. OTTAA MYÖS, MITÄ MITÄÄN HIM ON +2348118186684

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 6