Rakkautta, rauhaa ja iloa

Matkalla jonnekin…

Sinisilmäisyyden hintalappu

Arvoisa lukijani. Toivoisin sinun ymmärtävän, kuinka sinua on petetty jo hyvin pitkään tietämättäsi.  Käytännössä olet putsattu ja petetty kirjaimellisesti lähes jokaisella elämän osa-alueella. Sitä Suomea, jossa luulit eläväsi, ei yksinkertaisesti enää ole olemassa. Se on vain illuusio, harhakuva tai ehkä vain unelma mielessäsi.

Olet uskonut luottavaisesti ja sinisilmäisesti vuosia johtajiisi ja siihen, että he tekevät  Suomen, sinun ja läheistesi kannalta vilpittömästi hyviä ratkaisuja. Valitettavasti olet ollut täysin tietämätön, muutenhan tämä ei näin kauan olisi voinut jatkua. Siis on heräämisen aika.

Politiikka voi olla mielestäsi tylsää, mutta  pyydän sinua hetken miettimään muutamia alla olevia asioita, jotka ovat olleet meidän poliittisen eliittimme tahto. Pyydän siis arvioimaan, ovatko nämä asiat olleet mielestäsi meille jokaiselle kansalaiselle hyviä vai huonoja ratkaisuja hyvinvointivaltiomme Suomen suojelemiseksi.  Luettuasi nämä voit tehdä omat johtopäätöksesi.

 

1.) Suomi luovutti täysin itsemääräämisoikeutensa Euroopan unionille laukaustakaan ampumatta. Annoimme käytännössä koko hallintavaltamme pois. Unionin laki on oman maamme lakien yläpuolella.  Tästä luopumisesta saamme bonuksena maksaa huikeita summia tälle unionille, josta kaikessa hiljaisuudessa pyritään tekemään liittovaltiota.

 

2.) Suomi on ollut tukemassa ja takaamassa ulkomaisia pankkeja kymmenillä miljardeilla euroilla, jotka realisoituvat meille erittäin todennäköisesti kaikki maksettavaksi täysimääräisenä.  Tämä toiminta perusteltiin kansalaisille niin, että jotain vakuuksia olisi olemassa ja että me tienaisimme tällä. http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/05/29/epaily-vahvistuu-kreikka-vakuudet-yhta-tyhjan-kanssa/20137544/12

 

3.) Suomi on järjestelmällisesti ajanut omia puolustusvoimiaan alas ja tehnyt NATO:n kanssa niin kutsutun isäntamaasopimuksen, jossa Suomen puolustusvoimat ja Suomi luovutetaan vieraan hallinnon alle. http://www.ipu-satakunta.net/natotus-eli-mou-sopimus

 

4.) Viime vuoden lopulla valtioneuvosto muutti Suomen huoltovarmuuden tavoitteita.  Polttoöljyn ja leipäviljan varmuusvarastoa päätettiin pienentää niin, että se riittäisi enää puolen vuoden tarpeisiin. http://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/varmuusvarastojen-puolittamista-olisi-viisasta-harkita-viela-kertaalleen-1.1667140

 

5.) Valtiollemme on pumpattu ulkomaista velkaa jo kohta huikeat 100 miljardia euroa. Tämä summa tarkoittaa jo 17 000 euron velkamäärää jokaista kansalaista kohden vauvasta vaariin.  Ymmärtääkseni osaisimme tehdä rahaa myös aivan itse.

 

6.) Maa-alastamme on lahjoitettu tavalla tai toisella monikansalliselle kaivosteollisuudelle 10 % eli noin Belgian kokoinen maa-alue.

 

7.) Maaomaisuuttamme, yhtiöitämme, metsiämme ja kaikkea omistaamme on myyty pilkkahintaan ulkomaisille monikansallisille jättiläisille. http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178374-suomalainen-tiesitko-etta-sinut-on-ryostetty

 

8.) Terveyspalvelujamme tuottavat tahot vievät veroeuromme laillisesti veroparatiiseihin.  Täysin päättäjiemme suosituksella. http://www.hs.fi/talous/a1382938345181

 

9.) Vanhukset makaavat aliravittuina vanhainkodeissa märissä vaipoissaan sidottuina peteihin ja teljettyinä lukkojen taakse ulkoilmaa näkemättä. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70748-vanhustenhoidon-hirvea-tila-sidotaan-petiin-teljetaan-lukkojen-taakse

 

10.) Suomessa harjoittavat huippuperintäbisnestä  yksityiset toimistot kuten Aktiv Kapital, Lindorff ja Intrum Justitia, jotka myös vievät hulppeat rahansa veroparatiiseihin ja orjuuttavat kansaamme. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100416084939_uu.shtml

 

11.) Hallitsijasi ovat suunnitellet kaikessa hiljaisuudessa pohjavesiemme myymistä. http://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen

 

12.) Politikkomme ovat mukana Venäjän pakotteissa, mistä kansana saamme kärsiä. Lisäksi ministerimme ei edes suostu keskustelemaan naapurimaamme kollegojen kanssa.  Tässäkin Suomelle osuu suurimman häviäjän rooli, vaikka maataloutta ja yrityksiä luvattiin tukea. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/eu-kirist%C3%A4%C3%A4-ven%C3%A4j%C3%A4-pakotteita-ja-lupaa-tukea-maataloudelle-1.69162

 

13.) Ulkomaiset työntekijät tekevät puolestamme työt ja vievät kaupan päälle huikeat summat tukia mukanaan esimerkiksi lapsilisän muodossa. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288652013062.html

 

14.) Energia-asiamme on päätetty niin, että yli 70 %:a käyttämästämme energiasta tuodaan ulkomailta, vaikka itse lukeudumme maailman energiarikkaimpiin maihin. Hintalappu tällä päätöksellä on noin 8,7 miljardia vuodessa. Voisimme työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä tuottamalla itse enemmän energiaa.

 

15.) Valtion yhtiöissä irtisanotaan jatkuvasti, vaikka johtajat nauttivat miljoonabonuksia ja -palkkioita. http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288531656514.html

 

16.) Käytännössä kaikesta leikataan. Ihmisiä irtisanotaan, veroja korotetaan, tiet rapistuvat, kouluja lakkautetaan. Valtiosta on tullut kuin molokin kita, johon uppoaa jatkuvasti enenevissä määrin rahaa, mutta vastineeksi emme saa kuin huonompia palveluja.

 

17.) Eläkeläiset vaikertelevat hyvin pienellä eläkkeellään, kun samanaikaisesti eläkeyhtiöiden johtajat nauttivat satojen tuhansien  jättipalkkioistaan sekä -bonuksistaan. http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/hs-elakeyhtioiden-johtajien-lisabonukset-maksuun/638586/

 

18.) Erilaiset hallitsijoidemme säädökset, maksut, valvonta, lait , direktiivit ja pykälät hankaloittavat arkista elämääsi joka päivä. Asioit sitten missä tahansa tai teit mitä tahansa. Velvoitteet haastavat sinua  -olitpa sitten maanviljelijä,  ravintoloitsija, keittäjä, timpuri, virkamies,  rakennusalan yrittäjä, parturikampaaja tai työtön työnhakija.

 

Listaa voisi kirjoittaa huomattavasti pidempäänkin, mutta tämä jo kaiketi todistaa sen, että asioistamme päättävät henkilöt eivät ole olleet puolellamme vaan meitä peruskansalaisia vastaan. Hallituksia on vaihtunut, mutta politiikka ei ole muuttunut ja tämä kaikki jatkuu todellakin niin kauan kuin annamme sen itse jatkua. Valta täytyy saada takaisin Suomea ja isänmaata aidosti kunnioittaville ja rakastaville johtajille ja kansalle. Itsemäärämisoikeus on saatava täydellisesti takaisin. Muuta tietä maamme nousuun ei yksinkertaisesti ole.

 

Suomalaiset ja media näyttivät valtavan voimansa homoäänestyksessä. Olisiko nyt aika näyttää voima myös näiden muidenkin asioiden hoitamisessa ja rummuttaa niitä yhtä voimallisesti?

Kari Rosenlöf/US blog

No Comments »

Valtiopäivien jumalanpalvelus – Vallan rituaali

Valtiopäivien avajaiset. Vallan avajaiset. Valtiopäivien jumalanpalvelus?

Uskonnollinen vallan rituaali julistaa

a) valtion hyväksymää alistumisen uskontoa YKSILÖILLE, kun taas amssoille hierarkian olemassaolon korostamista ”kumoamattomana” suggestiona (valtio=kirkko, valtio vaatii oman eliittiä/hierarkiaa ”muuttumattomasti” tukevan kirkon kirkkolaissa)

b) Kuinka eliitti on yhteistyössä jumalan kanssa ja omistaa Totuuden tyytyväisenä eikä muuta omia valheitaan kaikessa tyytyväisyydessään – kirkko esittää vaatimuksia vain tavallsiille kansalaisille ja tuomitsee harhautuksena mm homoja ja hippejä ja psykedeelejä

c) Kuinka eliitin valta ja salaliitot ovat Jumalan siunaamia – vallankäyttäjät erittäin tyytyväisinä itseensä kirkon eturivissä kuten aateliset omistivat kirkon eturivit alunperin joka jumalanpalveluksessa!

d) Kuinka kirkko armeijan kanssa toimii yhdessä kansan alistamiseksi psykologisesti alistumisen tuotteissa kansalle ja syyllistämiseksi niin ettei eliitti ole syyllinen mihinkään vaan uskonto korostaa kansan/”yksilön” rittämättömyyttä ja yksilön syntiä kaiken syynä ilman eliitin syyllisyyttä josta taas Jeeshua puhui ilkeästi.

Valtionkirkko on tärkeä voima suojelemassa korruptiota. Kansalaiset seuraavat vain hölmistyneenä sivusta virkamiesten loputonta korruptiotoimintaa ja Talvivaaran valtavaa tuhoa sen tuloksena koska he uskovat että virkamiehet ovat kirkon siunaamia koska ne ovat kirkon ja piispojen  siunaamia. (Protestantismissa ei mitään piispoja pitäisi olla, kaikki on roomalais-katolisuutta ev-lut kirkossa, aivan kaikki valtauskonnon toiminnasa).

Suomessa on paljon valehumanisteja elitismin ja korrpution ajajina ja tunnistat valehumanistin hyvin yksinkertaisesti: valehumanisti auttaa uskonnollisia johtajia pitämään valtaansa eliitin yleisen hegemonian hyväksi. Hyvin yksinkertaista.

Voit lukea kuinka Vatikaani on käsikirjoitetusti 100% osa eliitin vallan instituutio sotaa ja alistamista varten – seuraa tämän blogin tag Vatikaani 

Ev-lut valtionkirkko teki natsien kanssa kirjallisen sopimuksen eikä ole sitä julkisesti vielä katunut. Ev-lut valtionkirkko oli ahkerasti mukana oikeistolaisten suorittamissa joukkomurhissa 1918-1920, papit läsnä aseilla tehdyissä joukkomurhissa. Kirkkko on myös mukana vaatimassa että joukkohautoja ei avata ja tutkita – kun Suomi on ainoa Euroopan maa, joka ei ole avannut fasistien murhaoperaatioiden joukkohautoja. ”Virallinen luku” on 30000 murhattua mutta keskitysleirien myrkytykset ovat luultavasti nostaneet luvun 70000 murhatun lukuihin.
 
Kaiken tämän Suomen valtionkirkonkin toimintatapojen takia protestantit julistivat Vatikaanin ajattelevien ihmisten viholliseksi.

Ev.lut valtionkirkko ei toteuta edes yhtäkään protestanttista ajattelevan yksityisen uskonnon osaa, ei yhtäkään. Vatikaanin vallankirkkoa matkitaan ja toteutetaan ahneesti eliitin vallan paisuttamiseksi. Valtionkirkon tilit ja sijoitukset ovat salaisia – suuret seurakunnat ovat myöntäneet että ne sijoittavat pörssissä aseosakkeisiin, jopa ydinaseiden osakkeisiin yhä.

Perustuslain mukaan Suomessa on uskonnonvapaus mutta 2016 eduskunta hyväksyi uuden 100 miljoonan pakkoveron tulot ev-lut valtionkirkolle hallituksen vaatimana – veron yksityisille veronmaksajille ja ateisteille ilman mitään julkista keskustelua kirkon eduksi. Pakkouskontoa veron muodossa.

https://finnsanity.blogspot.fi/2017/02/valtiopaivien-jumalanpalvelus-vallan.html

Arhi Kuittinen/Finnsanity blog

No Comments »

Tarkistakaa läheistenne oikeus toimeentulotukeen

Toimeentulotukinormen mukaan kaikille tulee jäädä käyttövaroja 485 euroa kuukaudessa.

Suomessa on paljon mm. vanhoja ihmisiä, jotka sinnittelevät parilla sadalla eurolla kuukaudessa. He eivät tiedä tai ymmärrä, että heillä olisi oikeus tuonsuuruiseen käyttövaraan. Tai eivät kykene hakemaan sitä.

Monelle 485 euroa kuukaudessa käyttövaraa olisi luksusta.

Jos on lähipiirissä pienituloinen vanhus tai muu köyhä, tulee varmistaa, että hänellä yhteiskunnan takaamat minimit täyttyvät.

Kristiina Kreisler/US blog

No Comments »

Ben Fulford 30.1.17

Boys will be boys as the Year of the Cock starts and war looms on the horizon

The war drums are beating as the testosterone laden Year of the Cock (Rooster) begins and the boys get ready to show who is biggest and baddest. The biggest warnings are coming from China, which has seen many of its “red lines” crossed, at least verbally, by the macho-laden administration of US President Donald Trump. The fireworks could begin after February 5th as the Chinese New Year’s holidays wind down, Chinese intelligence and secret society sources say. As the Chinese have warned, if they make a move it will be “unexpected and worse than you can imagine.”

The Trump administration, meanwhile has been too preoccupied with redrawing the maps of the Middle East and dealing with ongoing power struggle in the West to fully appreciate what will happen if China makes a military move.

Before getting back to what China could do, let us take a look at the new Middle East that is being created by the Trump administration acting in unison with Russia. What we see is the region being divided into three spheres of influence. One is Turkey with expanded zones of influence penetrating Syria and Iraq. The other is the Persian (Iranian) empire now extending into Iraq, central Syria and Lebanon. The third is the Arab zone, including Egypt, the Gulf States, Sunni parts of Iraq, Jordan and Israel. Militarily the Russians and Americans have divided their spheres of influence with Russia to the East of the Euphrates and the US to the West. The map below shows the new zones of influence in Syria.
mapofmideast

As many seasoned observers have noted, Trump has promised to destroy ISIS within a month even as he promises undivided support to Israel, the main sponsor of ISIS. What is really happening is that the Saudi monarchy is going to take on the fundamentalist Wahab clergy (who they secretly hate) while the Israelis will deal with fundamentalist Zionist fanatics, which are two sides of the same ISIS coin. The reward for doing this will be survival for the gulf monarchies and new pipeline routes for their gas exports to Europe via Israel and Turkey.

For the Trump regime, fixing the Middle East will be the easy part. Trump has announced he also plans to take on the hard part, dealing with the Federal Reserve Board, by hanging of portrait of Rothschild (Fed) nemesis Andrew Jackson in the White House, Pentagon sources note. This is not something the US military government will be able to solve merely by marching into Fed headquarters and rounding up central bankers or even by bumping off members of the Rothschild family. It will rather involve dealing with China.

Here is how a source close to the Rothschilds described the situation. “The Rothschilds are embedded in China, and have been for many years. All of their gold and liquid assets are in China…Everything that happens is well thought out and planned long in advance.”

Chinese intelligence agency and secret society sources told representatives of the White Dragon Society last week that if China decided to move military it would…

… not play into US strengths by seeking a naval battle in the South China Sea. Rather, they would take over North Korea, Thailand, Malaysia, Indonesia and India in one fell swoop, the sources say. Since Vietnam would be a hard nut to crack they will leave it alone, they say.

CIA sources in Indonesia do confirm that millions of Chinese have entered Indonesia in recent years after the government of Joko Widodo (Jokowi) removed visa restrictions. The Indonesians are also still angry about the murder of President Sukarno by the CIA and subsequent quashing of a Sukarno/Kennedy plan to start a new financial system. For that reason Indonesians strongly support a new Asian centered world financial system.

The Chinese say they are fully aware the US would retaliate against such a move by closing the Straits of Hormuz and the Straits of Malacca and thus cut off much of their oil. However, the Chinese have prepared for such a contingency by systematically building oil and gas pipelines and reducing their dependence on oil arriving via tanker from the Middle East. The Chinese, in any case, use coal for 80% of their energy needs and as things stand now, only a quarter of their oil imports would be cut off by such a move.

Furthermore, they know the Russians have a population of only 10 million in Siberia and could only protect this vast territory from China with all out nuclear war. The Russians, having been abused by Western powers for so many years, are also wary the sudden Western romantic appeal for a Christian (white) alliance. As one FSB source asked a WDS member in response to the new American friendliness, “whatever happened to the BRICS?” They were told the world was no longer going to be divided into competing blocs but rather everybody will be friends from now on. The bottom line is the Chinese are sure the Russians will stay neutral if they make the military moves outlined above.

The Russians and their Serbian allies, though, are inclined to take revenge for the destruction of Yugoslavia by moving into Kosovo, gnostic illuminati sources say. This would allow the Slavic peoples to gain control of the vast mineral resources in Kosovo that were the reason Yugoslavia was destroyed in the first place, they say. The Russians also have some justice they want done in Eastern Ukraine too. In other words, the Russians may decide to take advantage of the distraction caused by any Chinese move to settle some old scores in Eastern Europe.

Nonetheless, the Chinese are pragmatic and know that a win-win solution would be infinitely preferable to the scenarios outlined above. For that reason, they support the WDS plan for a new meritocratically staffed future planning agency that would coordinate a massive East/West campaign to end poverty and stop environmental destruction. Such a campaign would see tunnels connecting Alaska with Eurasia, Japan with Eurasia and Africa with Eurasia as well. The big projects would include turning the deserts green, replenishing the oceans with fish etc. The Asians also say they are willing to accept a Westerner as first head of such an agency as long as his or her successor was an Asian. After that, the job would go to the best person regardless of ethnic or cultural origin.

Even if the US avoided provoking war with China, the Trump regime simply could not take over the Federal Reserve Board because the US dollar is not controlled by the United States. Over 100 nations, including Canada and most of Europe, are already in favour of the Chinese led AIIB and have signed onto the new “carbon quota” international financial voting regime. If the US tried to unilaterally take this over, they would be isolated and soon find they could no longer pay the wages of the US military spread out over 800 bases around the world.

The alternative, and this is one this newsletter has long recommended, is for Trump to issue Treasury dollars controlled by the US government. These dollars could be issued in whatever quantities the government wanted to pay for US infrastructure, education, domestic military activities, R&D etc. Internationally it would be worth about half of the international US dollar. This would make US industry competitive again overnight and lead to a huge investment, tourist and export boom for the US. By contrast Chinese imports would double in price overnight.

In such an event the Asians have agreed the new future planning agency would continue to finance planet friendly US military activities around the world.

The only other alternative Trump would have would be to raise tariffs, but, if the example of Argentina after World War 2 is anything to go by, this would lead to a slow degeneration of an isolationist US into third world status.

In any case, these are all issues the Trump administration will get further involved with after its power struggle in the West ends. On this front, Pentagon sources had many new developments to report.

“After Trump’s visit to the Pentagon on January 27, the military may get access to a Brazilian missile base in the Amazon to stop bush drugs cartels, ISIS and do covert operations,” the sources say.

In addition, the sources report that a “Cabal base in San Diego was blown up on January 24th.”

In yet another development, “after Trump’s trip to Langley [CIA headquarters] and [General Joseph] Dunford’s trip to Brussels, the CIA and Europe are now targeting Soros and his NGO,” the Pentagon sources say. Soros the individual is probably dead but Soros the Rothschild front organization is now about to be dismantled as well, it seems.

The other thing the Pentagon sources had to report is that “With [drug dealer Jaoquin] “El Chapo” [Guzman] singing like a canary, Trump may send feds to take over Chicago, the center of CIA-linked Mexican cartel drug distribution while getting rid of Mossad boss [Chicago Mayor] Rahm Emanuel.”

With all of these macho goings on it is perhaps a good time to imagine what a calmer, female voice would have to say. While we cannot presume what Queen Elizabeth, who has met 12 US presidents,

Portraits of the Queen with the Last 12 U.S. Presidents

would say about current events, it is a good bet her advice would be something along the lines of “make love not war.”

On a final note, the visit to Antartica has been put off for now.

No Comments »

Roundtable

No Comments »

Mukavuudenhalu

Tämä sukupolvi joka elää tällä hetkellä maa-planeetalla, on kautta planeetan historian mukavuudenhaluisin. Mukavuudessa unohtuu rakkaus, rauha ja ilo. Voisimme olla rakastavin, rauhallisin ja iloisin sukupolvi. Mukavuus sallii sodat ja alistamisen kaiken muun kustannuksella. Yletön mukavuus aiheuttaa neuroottista käyttäytymistä ja mikään määrä mitään tavaraa tai palvelua ei tunnu riittävän, vaikka kaikkea on jo tarpeeksi. Kaiken tämän yltäkylläisen mukavuudenhalun sijasta voisimme katsoa ympärillemme ja alkaa auttamaan heitä, ketkä apua tarvitsevat ja keskittyä suojelemaan luontoa massakulutukselta. Se, että annat rahaa ns. luonnonsuojelujärjestöille ei auta, sillä niiden tarkoitus on vain antaa ymmärtää, että asioille tehdään jotain. Todellisuudessa nämä kerätyt varat menevät ylisuurien organisaatioiden ylläpitämiseen, eikä siihen tarkoitukseen mihin oli alunperin tarkoitus. Tämäkin on sitä oman itsen toiminnan ulkoistamista hyvässä uskossa, vaikka se aiheuttaa hyvän mielen, niin sillä ei muuteta mitään. Päinvastoin sama tuhoava toiminta saa jatkua ennallaan… kunnes sen seuraukset kaikki tulemme huomaamaan.

No Comments »

Ulkoistettu moraali

Lait ovat korvanneet ihmisten henkilökohtaisen moraalin eli kaikki on sallittua, mitä laeissa ei ole kielletty. Tämä on johtanut siihen, että tuijotetaan kirjoitettua lakia ja toimitaan sen mukaan, mitä ne sallivat. Unohdetaan inhimillisyys ja oma vastuu tekemisistään, joka olisi se luonnollinen tapa toimia. Ihmiset ovat ulkoistaneet jopa oman ajattelunsa ja mielikuvituksensa heidän tehtäväkseen, jotka johtavat yhteiskuntia ja tarjoavat niitä ainoita ”oikeita” malleja ja mahdollisuuksia. Tuloksen tästä toiminnasta näkevät he, ketkä kykenevät sen näkemään, muut pitävät nykyistä toimintaa ihan normaalina. Tuloksena on robottimaisesti toimiva yhteiskunta vailla ymmärrystä, joka pakottaa suurimman osan yhä vain pienempään mielen vankilaan, vailla omaa tahtoa ja mahdollisuutta vapautua sieltä.

No Comments »

Free energy device for sale now

No Comments »

Johtajuus

Poliitikot tuomitsevat kansat tyhmiksi, laiskoiksi ja pelokkaiksi. Näinhän se on, koska olemme valinneet johtajat, jotka eivät osaa omaa työtään… emmekä uskalla itse ottaa sitä johtajuutta ja vastuuta itsemme sekä tämän planeetan hyvinvoinnista.

No Comments »

Hidden worlds

No Comments »

Be smart

No Comments »

Elämä on

Elämä on enkelten siipien höyheniä ja mestarien jalanjälkiä.

No Comments »

Goldfish report 75

No Comments »

Antti 20 vuotta tänään

Antti pantti vanajavantti, kantti kertaa kantti. Lantti taskus jos toinenkin, voinenkin tehdä mitä vaan. Saan mitä haluan ja enemmän, enimmän viisauden ja rakkautta suurta. Juurta elämän puun ja herkkuja täyden suun, juun ja jaan sanotuksi saan. Paan peliin kaiken sen, mitä lahjaksi sain. Nain kauniin tytön suloisen, alakuloisen ei, vaan täynnä iloa olevan, oletan. Olethan nyt jo aikuinen ja ikuinen, se on jo vanha uutinen. Kultainen nuoruus ja viisas aikuisuus, tuus ny ni porukalla mennään. Miehis ja naisi, monen sukupolven ja kokemusten opastamaan, orastamaan auttaa valintojen suhteen. Iltapuhteen tiedät jo, no päättele siitä ja satosi korjaa. Meistä ei tehdä orjaa, eikä renkiä, kuljemme omia kenkiä ja katuja, satuja elämän koemme. Kortemme kekoon kannamme ja kaikille ilon annamme, nä.

No Comments »

Johtajat ja politiikka

Jos me haluamme muutosta nykyiseen menoon, niin se muutos tapahtuu sisäisesti. Muuttamalla käsitystämme siitä mitä haluamme muuttaa, ei siitä, että luotetaan jonku muun sen tekevän puolestamme. Politiikan kautta muutos saattaa tapahtua siinä vaiheessa, kun päättäjämme oivaltavat, että kaiken tuhoava politiikka syö myös heidän mahdollisuuksiaan elää tällä planeetalla. Mikäli tällainen oivallus heidät saavuttaa, niin on todellakin alettava tekemään asioita uudella tavalla ja unohdettava vanhat toimintatavat. Vieläkin meille tarjotaan johtajia, jotka puhuvat kauniisti, mutta teot puuttuvat, jotka toisivat näkyviä ja positiivisia muutoksia kaikkien meidän elämään. Me elämme tästä planeetasta ja meidän tulisi ensisijaisesti huolehtia siitä, että planeettamme voi hyvin ja täten tuottaa ravintoa meille, mahdollistaen tämän elämän. Jos sitä viisautta ei saavuteta, niin meidän tulisi olla valmiita siihen, että kaikki tuntemamme elämäntapa tulee muuttumaan dramaattisesti lähivuosina. Mitkä asiat olisivat ne tärkeimmät, joihin meidän tulisi kiinnittää huomiota? Politiikka/raha vai planeettamme hyvinvointi? Politiikka/raha ei välitä siitä miten planeettamme voi, eikä suurin osa asukkastamme, joten mitä voimme odottaa olevan tulossa? Kaikki on omaa valintaamme ja tässä asiassa demokratia toimii täsmällisesti eli suurimman osan valinnan mukaan. Me kaikki elämme tällä samalla planeetalla, vai onko siitä erimielisyyttä?

No Comments »

Ei mitään

Revin sydämeni irti ja paiskaan ojaan, en tee sillä mitään tässä maailmassa, jossa niskaamme paskannetaan täydeltä laidalta ikuisesti. Revin keuhkoni irti ja viskaan tunkioon, en tee niillä mitään, kun ilmaan ruiskutetaan myrkkyjä päivästä toiseen. Revin vatsani auki ja annan sisällön köyhän valua asfaltille. Ravinnon ja juomien saastuttaman kehoni sytytän tuleen ja annan palaa tuhkaksi. Uhkaksi en enää ole kenellekkään, en edes itselleni. En velkaa maailmankaikkeudelle tekosistani, en pankeille, en valtioille, enkä edes itselleni. Illuusio julma ja mustanpuhuva saa itseni raivoon ajettua, kaivamaan sen saatanan sisältäni, paiskaamaan maailmankaikkeuden ikuiseen tuleen, polttamaan kaiken pois. Tulen sammuttua, savun hälvettyä… mitään ei ole, ei mustaa eikä valkoista, ei ääntä eikä hiljaisuutta, ei valoa eikä pimeyttä, ei mitään. Ei sitäkään mitään, minkä valo voisi paljastaa, valjastaa edes olemassaoloon synkkään. Ei sanoja, ei ajatustakaan… ei toivoa, ei usko, ei rakkautta. On vain tietoisuus, jota sanoin ei voi kuvailla…

No Comments »

Pohjassa talla

Oli siinä kokki, ku omasta kuormasta nokki, eikä muille antanut. Kantanut ruokaa pöytään, auttaa meitit oman appeen löytään. Hyvä kun et sitä ampunut ja hautaa laittannu, taittannu kättä taakse ja huolella. Tuolla puolella kaukana joen takana, eli se penteleen pakana. Lakana ympärillä vaa, eikä osannu ruokaa laittaa ollenkaa. Luuli itsestään liikoja, jahtas yksinäisii piikoja, jotka karkuun juoksi. Vuoksi henkensä kalliin, ei antaneet ruutia nalliin. Malliin tähän elettiin, täten estettiin turha kaaos ja hälinä kova. Kuva kaunis ulos annettiin, kannettiin vettä kaivoon, raivoon ei ajauduttu kuin vähän. Tähän totuttu oltiin, eikä muuttunut mikään seikka. Joskus heitettiin naapurikylään keikka, kera pahennuksen karun. Parun ja haukku saatiin mukaan, unohtanut meitä ei kukaan. Miten voikaan, kun pistettiin koko eukkolauma roikaan ja huutaan, aukoo suutaan sekä haukkoo ilmaa. Voi sitä vilmaa ja muita, kohta tulee ikävä niitä jupiterin kuita. Joissa sentää, ehti entää vaikka mihin ja kauas, koht maataa hauas ja mullan alla, jallajalla, ei kiirettä auttajalla, vaik pohjassa talla, nä.

No Comments »

Miettii ja pohtii

Tässä miettii ja pohtii, tohtiiko sanoa ja kirjoittaa. Vaa onko kaikki turhaa sekä arvotonta. Arvonta elämän laadun, saadun ymmärryksen tai sen puutteen. Uutteen universumin aineista, koostuu energian laineista. Paineista fyysisyyden taakan ja itsensä unohduksen luoman todellisuuden. Mahdollisuuden rajallisen, ajallisen kiireen tuottaman levottomuuden. Totuuden löydänkö koskaan, joskaan en tästä maailmasta. Vasta huomattu harha, harhauttaa ja lyö otsaan sekä polveen. Meen kyykyyn, kun kipua en siedä ja pelkään. Selkään sattuu ja aristaa, varistaa viimeisenkin tahdon voiman. Taituroiman illuusion hävittämiä totuuksia pää on täynnä ja kokonaan. Saan kokea, nenä täynnä nokea, sokea piste silmien edessä ja huoli mielessä. Miehessä ja naisessa kuvastuva luomisen tuska, jalkovälissä oleva puska sekä elin. Selin seison kaikkeen ja vaikerran, vain kerran toistan tämän tarinan, unohtaen vanhan tammen narinan. Joka kerran tuulessa taipui ja sen jälkeen uneen vaipui. Ikuiseen ja kauniiseen, uudestaan sen vielä kanssasi teen.

No Comments »

Perustarpeet

Fyysisen olemassaolomme edellytykset ovat puhdas vesi, puhdas ilma, puhdas maaperä ja puhdas ravinto. Nämä tuntuvat olevan kovin monelle itsestäänselvyys, eikä näihin kiinnitetä mitään huomiota. Politiikka ja talous/raha ajavat kaiken edelle… ehkä jossain vaiheessa oivallamme, että perustarpeiden hiipuessa siinä määrin, että ne eivät riitä kaikille, niin kaikki muu menettää merkityksensä, jopa raha…

No Comments »

Puolesta ja vastaan

On puhuttu ilmastonmuutoksesta, sen puolesta ja vastaan. Sen minkä voimme ympärillemme katsomalla havaita, on ehkä se lähin totuus. Suomen talvet ovat ainakin etelä-Suomessa lämmenneet vuosi vuodelta ja jos sitä ei ole huomannut, niin silloin ei ole ollut kiinnostunut sää- ja lämpötiloista. Mitä tämä aiheuttaa meille ja mikä on sen syy? Ehkä haasteita viljelyssä ja yleensäkin ravinnontuotannossa. Syynä lämpiämiselle ovat ns. ilmansaasteet, joka sitoo fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi hiiltä ilmakehään. Hiili ilmassa on ongelma, maassa ei, koska hiili maassa tuottaa ravintoa eli on kaiken ravinnontuotannon perusta. Nyt kun metsiä hakataan surutta ilman velvoitetta istuttaa uutta tilalle, niin onhan selvää, että tämä hiili jää ilmaan. Metsät ovat tämän planeetan keuhkot, jotka puhdistavat ilmakehää sitomalla hiiltä kasveihin sekä maahan. Jos tätä ei hyvin pian aleta ymmärtämään sen lisäksi, että teolliset lannoitteet pelkästään köyhdyttävät maata, siis vapauttaa hiiltä ilmakehään, niin edessä tulee olemaan aika, jolloin ravinnontuotanto yhä vain kasvavalle väestölle käy haasteelliseksi. Jokainen omalla tahollaan voisi vaikuttaa tähän tilanteeseen muuttamalla käsitystään vanhoista tuhoavista toimintatavoista ja alkaa ajattelemaan uudella sekä kaikille hyödyllisellä tavalla. Se, että kielletään ongelmat, tuo niitä lopulta lisää ja vähentää aikaa, jolloin voisimme tehdä jotain konkreettista asioille. Monesti ihmiset muuttavat ajatustapaansa ja toimintaansa vasta pakon edessä, jolloin on varmaa, että muutos tapahtuu. Kun muuta mahdollisuutta ei enää ole… iskee paniikki, joka saattaa vaikeuttaa asioita ennestään ja aiheuttaa turhaa kärsimystä. Onko siis mahdollista välttää paniikki ja turha kärsimys? Toivomme, että se viisaus palautuu meihin kaikkiin tässä hetkessä, jolloin asioita voidaan vielä muuttaa rauhanomaisesti.

No Comments »

C2C 25.1.17

No Comments »

Rajatieto

No Comments »

Maksamme

Koulutusta, terveydenhoitoa ja henkisyyttä ei koskaan tulisi kaupallistaa terveessä yhteiskunnassa. Maksamme koulutuksesta, terveydenhoidosta ja henkisyydestä veroina sekä muina maksuina. Minkälaisessa yhteiskunnassa siis elämme?

No Comments »

Määrittele illuusio

Määrittele illuusio… siitä huolimatta se on illuusio. Sitä ei tarvitse parantaa, ainoastaan tuntea ja kokea.

No Comments »

Tutkimuksia

No Comments »

On miten on

Ihmisitsemme näkökulmasta karma on joko hyvää tai pahaa, universumin näkökulmasta se on vain karmaa. Oli se karma mitä hyvänsä, niin se on itsemme tuottamaa, tiedostamme sen tai emme. Jos kykenee suhtautumaan karmaan siten, että ottaa ne omasta mielestä positiiviset tapahtumat ilolla vastaan ja nauraa niille ns. negatiivisille tapahtumille. Onko silloin kyennyt kumoamaan karman mahdollisesti aiheuttamat negatiiviset vaikutukset itseen, vai onko tällöin jättänyt sen opettavat viisaudet huomiotta? Kyse saattaa olla siitä miten syvällisesti kukin on maailmankaikkeutensa oivaltanut tai siitä, ettei yksinkertaisesti välitä. On miten on, ei tarvitse kuitenkaan olla tunteeton…

No Comments »

Donald Trump aikoo tuoda Nikola Teslan vapaaenergiat julki

Donald Trump on suunnitellut tuovansa julki maailman kuuluisimpiin kuuvan keksijä Nikola Teslan vapaaenergian patentit.

Tieto on peräisin Alex Jonesilta, joka väitti kuulleensa tämän sisäpiiristä.

Teslan keksimiä vapaaenergialaitteita piiloteltu jo liian kauan 

Nikola Teslan jo 1900-luvun alussa keksimiä vapaaenergialaitteita on eliitti pitänyt piilossa jo liian kauan.

Mutta tämä piilottelu on vain ja ainoastaan johtunut tästä ydinvoimaan perustuvan  teollisuuspamppujen sikamaisesta ahneudesta, koska ydinvoiman teknologialla saatiin Oppenheimerin johdolla luotua sellainen vempain kuin ydinase.

Tesla kuitenkin onnistui luomaan tuolloin 1900-luvun alussa vapaaenergiatornin, jonka oli vielä esittelemässä silloisille suurille monikansallisille sähköyhtiöille.

Mutta nämä sähköyhtiöiden pamput pelästyivät, että tuolla vapaaenergialla ei voitaisi enää valvoa sähkönkulutusta, koska sillä tuo energia tulisi suoraan kosmisesta taustasäteilystä.

Tämä sai lopulta aikaan sen, että nämä sähköyhtiöiden pomot tilasivat sabotaasin, jonka seurauksena tämä Teslan kasaama vapaaenergiatorni räjäytettiin alas.

Tapausta väitettiin tietenkin tapaturmaksi, koska eihän tätä tilattua sabotaasia saanut kertoa julkisuuteen.

Tämän jälkeen Nikola Teslan oli enää miltei mahdotonta hakea keksinnöilleen rahoittajia, joita olivat aiemmin olleet mm. pankkiiri J.P. Morgan.

Teslasta tuli tuon jälkeen vihattu mies teollisuuspohattojen joukossa, koska hänet pudotettiin sen jälkeen ns. isommista piireistä pois. 

Mutta tuota kohtelua kuvaa myös se, että miksi Teslan ympärille ei rakennettu samanlaista tiedemies-kulttia kuin patenttivirkailija Albert Einsteinin ympärille.

Einsteinista on liikkunut paljon sellaisia huhuja, että mies oli vain patenttitoimiston virkamiehenä onnistunut varastamaan itselleen nämä hänen suuret keksintönsä ja hankkinut sillä itselleen tämän maailman älykkäimmän miehen neronleiman otsaansa.

Vastavalittu USA:n presidentti Donald Trump on Alex Jonesin mukaan nyt erittäin vihainen ja ärtynyt näille häntä jatkuvasti selkäänpuukottaville elitisteille. Vaikka selkeästi tämä CNN:n mediakeisareiden Trump-uutisointi on tarkoituksellisesti suunnattu Trumpin vihaajille, joista vielä toivotaan näiden Trump-kannattajien ärsyyntyvän, jotta nämä lipat (ihmisliskot = narsisti-psykopaatti) saisivat lisää negatiivista energiaa imettyä itseensä. 

Kuten Joneskin sanoi äsken Washingtonissa, että kuinka tämä Illuminatin satanistinen eliitti on aina tiennyt sen, että kaikki on vain energiaa ja käyttänyt sitä valta-asemansa pönkittämiseen.

Mutta nyt tämä koko maailman energia muuttui positiiviselle värähtelylle ja tämä Trumpin mahdollisuus tuoda julki vapaaenergia, tulee olemaan koko ihmiskunnan ratkaisevin hetki kohti muutosta.

Koska nämä vapaaenergiat mahdollistavat niin uskomattomia asioita, joista monikaan meistä ei osannut vielä ennen kuvitella. 

USA:n hallinnon sisällä toimiva DARPA on ollut yksiä näitä kvantti-tietokoneiden jemmaajia ja virallisesti nämä laitokset väittävät, ettei mitään kvanttitietokoneita olisi vielä missään markkinoilla. Vaikka niitä on kehitetty koko ajan, mutta salassa.

Vaikka Wikipediassa lukee, että tämä kvanttitietokone olisi vasta kehitteillä, niin se on valhe.

Kvanttitietokone on jo olemassa, mutta se on laitettu eräistä syistä jemmaan tämän planeetan valtaväestön silmistä, koska se voisi taas olla jälleen yksi uhka tälle yhä harvenevalle negatiivisen puolen eliitille.

USA:n hallinto on myös salannut lukuisia nanoteknologialla kehitettyjä keksintöjä, jotka on myös laitettu piiloon julkisuudesta.

Miksi kvanttitietokoneet on salattu ihmiskunnalta ?

Tavallinen tietokone käyttää vielä laskennassa bittejä, joista jokainen sisältää ykkösen ja nollan.

Kvanttitietokone taas käyttää laskutoimituksissa kubitteja.

Siinä missä jollain tavallisella PC:llä suoritettu ongelmanratkaisu voi olla hyvinkin hidasta laskentateholla, niin kvanttitietokoneella suoritettu algoritmi voidaan jakaa tekijöihinsä hyvin tehokkaasti, mikä tekee tästä teknologiasta aivan ainutlaatuisen.

Kvanttitietokoneessa käytetään suprajohteisia virtasilmukoita, joiden tietoa varastoivia yksiköitä kutsutaan kubiteiksi (kvanttibitti).

Kanadalainen D-Wave Systems yritti valmistaa jo kaupallisia laskentapalveluja tarjoavan, tunneloitumistekniikkaan perustuvan kvanttitietokoneen vuoteen 2008 mennessä. Mutta tämä järjestelmä myytiin sitten Googlelle sekä Lockheed Martinille.

Techforecastin asiantuntijoiden mukaan kvanttitietokoneiden markkinat alkavat 2020-luvulla. 

Nämä laitteet (kvanttitietokoneet) ovat siis jo olemassa, mutta vieläkään niitä ei olla uskallettu tuoda julki.

Kuten tämä tietokoneiden mikroprosessorienkin kehitys pidettiin tarkoituksellisesti hitaalla vaihteella. 

Siinä laitettiin kirjaimellisesti matkustamaan ihmiset kamelilla maailman ympäri ja ei se reissu nyt ihan viikossa ole ohi.

Donald Trump pystyy nyt USA:n presidenttinä toteuttamaan toimeksiannon, jolla nämä kvanttitietokoneet saadaan tuotua ns. julkisille markkinoille.

Trump on vielä USA:n presidenttinä ensimmäinen valtakunnanmies, joka ei enää tarvitse korvanappia, jonne aiemmin USA:n presidentin neuvonantajat puhuivat koko käsikirjoitetun puheen.

Tämän vuoksi Trumpin virkaanastujaispuhe kun tuli suoraan elävästä elämästä, niin tämä puhe sai jopa entisen Suomen first lady Tellervo Koiviston ihon kananlihalle.

Elitisteiksi itsensä ylentäneet kun pelkäävät tätä USA:n valtionpäämiestä, joka toimii myös sydämensä kautta. Kun nämä aiemmat kuminaamat olivat Obaman tavoin vain hyvin koulutettuja näyttelijöitä, jotka osasivat roolinsa hyvin. Koska kauttaaltaan tämä USA:n valtionpolitiikka on ollut aina miltei ennalta käsikirjoitettua poliittista teatteria.

Trumpin aikakausi muuttui nyt populismin suuntaan ja sallii näin myös koko ihmiskunnan henkiselle kehitykselle turbo vaihteen käyttöön. 

Joten kun nyt tämä henkinen kehitys otti pelkän Trumpin virkanastujaispuheen aikana sellaisen kiihdytyksen, että lisääntyvän valon (rakkaus) määrä lisääntyi jo huomattavasti. Niin tätä oman todellisen itsensä peilaavaa olotilaa nimeltä rakkaus joutuu tässä nyt itse kukin meistä havannoimaan ympärillä olevien ärsykkeiden kautta.

Vaikka tätä mr. Trumpettia lyödään nyt näiden hänen poliittisten vihaajien taholta kuin vierasta sikaa, niin silti Trumpin ylle luotu henkilökultti käänsi jo tämän maailman suunnan kohti valoa.

CNN:n kasaarijuutalaiset omistajat eivät kestä tätä, että USA:n presidenttinä on nyt mies, jota rakastetaan enemmän kuin ketään aiempaa eliitin sätkynukkea.

USA:n hallinnon nukketeatteri on ohi ja nyt presidentin rooli muuttui tämän uudistuksen myötä.

Tämä populismi on aina käsitetty tässä valtiollisessa orjajärjestelmässä sellaiseksi keinoksi, jota ei sallita kansalaisille. 

Mutta vasta siinä vaiheessa kun tämä koko valtioon perustuva feodaalinen orjatalous ja väestön sadistinen hallinta loppuvat, niin ihmiset vapauttavat lopulta tämän orjuuden itsessään.

Koska kaikki tämän Suomen kansankin jatkuva henkinen alistaminen päättäjiemme taholta on suoritettu jokaisen meidän uhri-minän suostumuksella. 

Tämä negatiivinen eliitti on taas tuntenut itsensä aina eräänlaisiksi vallan huipulla vaikuttaviksi aateliksi, jotka nauttivat tuosta Suomen kansan henkisestä sekä taloudellisesta alistamisesta. 

Mutta nyt tälle henkisen sorron aikakaudelle tulee loppu, koska Suomalaisten itsetunto muuttuu tämän rakkauden + värähtelyissä.

Tunne kuinka tuo valkoinen valo täyttää koko kehosi ja virittäydy tähän tilaan ja vapauta kaikki negatiiviset ajatukset mielestäsi. 

Kun pääset tähän tilaan, niin silloin ajatuksesi ei ole enää negatiivisissa ärsykkeissä kiinni. 

Televisio syöttää liikaa ärsykkeitä negatiiviseen mieleen, jota eliitti käyttää pääosin ihmiskunnan henkiseen alistamiseen.

Siinä ihmiset hypnotisoidaan sille henkiselle kurjuudelle ja alistumiselle, jotteivat he vain heräisi tästä valveunesta, nimeltä hyvinvointivaltio.

Olette varmaan huomanneet, että tällaisessa kapitalistisessa hyvinvointivaltiossa sinun hyvinvointisi vastuu on jätetty vain sinulle itselleen. Koska siitä oman itsensä hyvinvoinnista ja iloisuudestakin vastaat vain sinä itse.

Mutta läntinen koululaitos opetti sinut auktoriteettiuskovaiseksi ateistiksi, joka oletti että kaikki totuus löytyy vain auktoriteeteista, jotka sanelevat sen mikä on totta.

Teidät opetettiin myös koulussa kiinnittämään vain luettuun tekstiin huomiota, että mikä on oikein kirjoitettu tai väärin kirjoitettu.

Todellisuudessa kirjoitusoppi kielipoliiseineen on vain yksi väestönhallintakeino.

Ateismi on perustunut aina tälle väestönhallinnalle, joka perustuu nykyisen satanismiin perustuvan länsi-kapitalistisen uskonnon sisälle.

Tässä nykyisessä järjestelmässä väestö on alistettu rahauskonnon alttarille ja taas nämä päivän pakolliset jumalanpalvelustuokiot muuttuivat valtamedian uutisiksi.

Uutisista tuli lopulta sen vanhan rahanahneen valtionkirkon fuusio, jolla korvattiin nämä entiset jumalanpelkoa kylvävät jumalanpalvelukset. 

Mutta koska nykyinen kapitalistinen jumala on raha/materia, niin tästä valveunesta on monen vaikea irroittautua.

Tämä johtuu siitä koska tämä rahaan perustuva rahanpalvonta on alter-egolle (kaksoispersoona) perustuva ohjelmointi, joka tarttui jo sinun vanhempiesi kautta sinulle. 

Sillä vanhempien lapsiin tartuttamat asenteet muokkaavat lapsen persoonaa jo paljon ja kriittisin vaihe lapsen kehitykselle on 1-3 ikävuoden aikana, jolloin myös syntyy tämä ns. uhma ikä.

Uhma ikä on taas se vaihe, jolloin lapsi laitetaan henkisen alistuksen keinoin ns. ruotuun, koska tämä kamppailee vanhempiensa ylivaltaa vastaan. 

Monet eivät huomaa sitä, että kuinka heidän lapsuudessa koetut asiat ovat aiheuttaneet heille juuri tuossa 1-3 ikävuoden paikkeilla olevan uhmaiän aikana tapahtuvien kokemusten myötä tunnelukkoja, joita on vaikea avata pois.

Tunnelukot jäävät energiakehoon ja muodostavat sitten tämän persoonaksi kutsutun tilan, jolle lapsen kehitys aikuiseksi perustuu.

Nämä kaikki henkisen alistamisen metodit ovat olleet koko tämän länsimaisen valtiomallin perustoja.

Rockefeller Foundation onnistui 60-luvulla soluttamaan myös yliopistoihin feministi-liikkeensä, joilla uskottelivat ajavansa naisten asemaa. Mutta he loivatkin tällä joukon akateemisesti koulutettuja miesvihaajia, jotka ohjelmoitiin myös hajoittamaan koko miehen ja naisen välinen perhe instituutio.

Tämän perhe instituution hajoittaminen on ollut vielä CIA:n salaisen Project Monarchin päätarkoitus.

CIA:n project monarch johti 50-luvulta asti siihen, että ohjelmoitiin naisten ja miesten asenne mm. seksuaalisuuteen. 

70-luvulla tätä seksuaalista vallankumousta lisättiin hippi liikkeessä ja lopulta 80- sekä 90-luvulla aina tähän päivään asti saatiin lopulta mm. pornografian vaikutuksella murennettua edelleen miehen ja naisen välistä parisuhdetta.

Tulevaisuudessa kun tämä kulttuurimarxismi kehittyy vielä pidemmälle, niin lopulta tavalliset miehen ja naisen väliset avioliitot kielletään. Sekä myös lasten saaminen kielletään kaikilta tavallisilta kansalaisilta. 

Tähän antoi jo suuntaa pankkiiri Nalle Wahlroos, joka lipsautti tämän aivopierun muutama vuosi sitten.

Ei tämä Nallen lipsautus ollut mikään vitsi, koska tämä satanismia harjoittava eliitti on tosissaan kaiken tuon eugeniikan kanssa.

Koska heille vain tuo haluttu 500 miljoonaa alistettavaa ihmistä riittää ja kaikista muista ihmisistä koko tällä pallolla tulisi heidän mukaansa päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Tämä 500 miljoonaa juttu on vielä kaiverrettu Georgian Guidestonen kivimonumenttiin, joka löytyy USA:sta.

Mistä kumpuaa tämä Illuminatin satanistien suunnaton ylimielisyys ? 

Monet ihmettelevät varmaan sitä, että mistä johtuu tämän salaisesti maailmaa esivallan suunnaton ylimielisyys ? 

Eihän valtiotakaan johda pääministerit sekä presidentit komeroon piiloutuneena.

Tämä johtuu siitä, että tämä narsisti-psykopaattien avaruusrotu, jolla on vielä toistaiseksi ihmisen keho on tätä negatiivista liskoja muistuttavaa rotua.

Heillä on käärmeen silmät ja käärmeen kieli. Mutta ihmisinä he käyttävät näitä liskojen ominaisuuksia vain energian varastamiseen, koska he saavat energiaansa vain vampyroimalla sitä muilta.

Näiltä psykopaateilta puuttuu aivoista kokonaan se osa, josta voisi tuntea myötämielisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. 

Tämä liskoaivokeskus (reptilian complex), joka löytyy jokaisella tämän planeetan ihmisellä on osa tuota liskorodun sinne panemaa, koska tämä homo sapiens luotiin tänne näiden eräiden negatiivisten avaruusrotujen toimesta.

Tämä on se alkuihmisen homo sapiens teoria, jonka kehitys taas väärennettiin Darwinismilla. Jottei tämän jutun totuutta pääsisi kukaan tavallinen pulliainen koskaan löytämään.

Liskorotu on hyvin negatiivinen avaruusrotu, jonka älyllinen kehitys kyllä eteni, mutta heiltä vietiin lopulta karmaattisesti oikeus kokonaan tähän ns. tunnekehoon.

Liskot eivät vieläkään ole oppineet kunnioittamaan Valon kosmisia lakeja
 
Nämä tällä planeetalla lukuisten päättäjien ja virkamiesten sekä poliisienkin kehoissa vaikuttavat liskot eivät ole vieläkään oppineet yhtä kosmisen lain suurinta sääntöä.

Tämä suurin sääntö on vapaan tahdon lain rikkominen…
Tämän elämänkokeiluplaneetta Maan jokaisella sielulla kun on täysin vapaaehtoinen vapaantahdon laki, joka on kosminen perusoikeus.
Se kuuluu jokaiselle tänne syntyneelle sielulle. 
Mutta tämä negatiivinen liskorotu ei ole tätä kosmista sääntöä suostunut koskaan noudattamaan, koska he eivät toimi valon puolen sopimuksessa. 

Koska tämä negatiivinen liskorotu toimii näiden negatiivisten henkiolentojen kuten Lucifer palveluksessa. 
Joten tästä syystä tämä henkistä alistusta harjoittava porukka pitää toimintaansa täysin siihen oikeutettuna, koska he rellestävät täällä miten lystäävät ja alistavat jokaista heikompaansa, nauttien vielä siitä, koska juuri tällaisesta toiminnasta nämä liskot saavat imettyä energiaa itseensä.

Mutta tällaista kosmisten lakien rikkomista ei tällä Telluksen elämänkokeiluplaneetalla voi valvoa juuri mikään virallinen taho. Ei ole edes avaruuspoliisilaitosta, jonne voisi tehdä tutkintapyynnön jonkun virkamiehen tekemästä henkisestä alistamisesta.

Joten tämä kaikki kamppailu näiden henkisten alistajien edessä on silloin jokaisen yksilön käytävä vaikka siellä omalla työpaikallaan tai koulun penkillä. Jossa näitä liskorodun kiusaajia liikkuu paljon ja heidät tunnistaa aina siitä, että he pomottavat muita tuolla käytöksellään, jota he pitävät itselleen täysin normaalina.
He ovat näitä psykopaatti virkamiehiä, jotka henkisesti alistavat yritysten johdossa alempia työntekijöitä. 

Ei ole olemassa mitään sääntöä sille, että missä tällainen negatiivinen sielu voisi aiheuttaa häiriötä ja kiusata muita.

Tämä muiden kiusaaminenkin johtuu vain siitä, että koska lisko-rotu saa energiansa vain imemällä sitä muista. Niin he mielellään imevät sitä näistä kosmisten sielujen auroista (energiakenttä). 
Kosmiset sielut ovat taas tänne hyvin kauan aikaa sitten inkarnoituneita sieluja, jotka eivät alunperin ole tältä Tellus-planeetalta kotoisin.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että tämän Tellus-planeetan ihmisten seassa on useita eri avaruusolentoja, jotka kuitenkin toimivat kuskeina ihmisen kehoissa.

Yksi negatiivinen liskorotu oli Archonit, joista puhuttiin mm. Gnostilaisissa kirjoituksissa.

Vaikka Archonit ovat negatiivinen avaruusrotu, niin Yhdysvaltalaiseen Stargaten scifi-sarjaan nämä hyvin paljon Archoneja muistuttavat esiteltiinkin hyviksinä.

Archonit on yksi näistä negatiivisista avaruusroduista, jotka ovat työskennelleet mm. USA:n armeijalle. 

Miksi Illuminatin langennut eliitti salailee ufojen olemassaoloa vieläkin ? 

Tämä Illuminatin langenneen eliitin suurimpia salailun aiheita ovat maailmassa miltei vain ufoihin liittyvät asiat ja erityisesti salaiset yhteydet lukuisiin avaruusrotuihin.

Mutta tämä mikä pelästytti aina USA:n hallinnon pahemman päiväisesti oli se, kun mm. 70-luvulla USA:n hallintoon otti yhteyttä Valon Galaktisen liiton rodut, jotka vaatimat täällä lopettamaan tuon ydinasevarustelun.

Sitten tuli CIA:n tietoon myös se, että nämä useat avaruusrodut ovatkin liittoutuneet keskenään ja ovatkin rauhantahtoisia.

Tämän jälkeen CIA sai myös selville sen, että nämä Valon Galaktisen liiton osastot toimivat myös militaarisesti, eli heillä on myös armeijat sekä palloaluslaivueet. 

Tämä säikäytti USA:n kenraalit pahanpäiväisesti ja kun vielä nämä armeijat joutuivat kerran myös Antarktikalla tulitaisteluun siellä tukikohtaansa pitävien avaruusolentojen kanssa, niin tehtiin nopeasti Antarktikalle rauha ja kumpaankaan alueeseen ei enää koskettu.

USA:n hallinto ei missään tapauksessa halua ajautua sotaan näiden Valon Galaktisen liiton kanssa, koska heidän sotateolliset vehkeensä eivät pärjää näitä Valon Galaktisen liiton aluksia vastaan.

Galaktinen liitto ei halua hyökätä tänne, koska rakkauden värähtelyssä toimivat avaruusrodut eivät tunne enää sellaista käsitettä kuin sota, jossa tapetaan muita.

Mutta taas tämä negatiivinen lisko rotu on aina tappanut ja tuhonnut aiemmat planeettansa Orionilla, Marsissa ja myös muualla. 

Nyt nämä liskorodut tulivat karman neuvoston tänne lähettämänä jo hyvin kauan sitten ja rakensivat aina Rooman valtakunnasta lähtien aina suuret armeijat.

USA:n armeijan sotateollisuus, jonka on pakko murhata jatkuvasti lisää siviilejä pois täältä on näiden negatiivisten liskojen aikaansaannosta.

Negatiiviselta liskorodulta on myös tullut koko tämä länsimaiseen palkkaorjuuteen perustuva yhteiskunta, jossa työntekijä toimii palkkarengin asemassa alistajalleen.

Orionilla tuota palkkaorjuutta käytettiin aivan siinä missä myös täällä ja aina se perustui toisen elävän olennon riistämiseen sekä alistamiseen.

Tämä negatiivinen eliitti nauttii kaikesta siitä, kun se pääsee tappamaan, alistamaan sekä orjuuttamaan heidän mielestään alempiarvoisia ihmisrotuja.

Tämä rotuoppi mitä he harjoittavat on Illuminatin suvuissa hyvin tarkkaa ja siksi siellä ei sallita heidän rotunsa sekoittuvan yhtään muihin. Koska he ovat kuoleva rotu, joille ei enää olla annettu lupaa syntyä tälle planeetalle uudestaan. Joten tästä syystä nämä maailman rikkaimmat suvut pyrkivät vielä pitämään verilinjansa sisäsiittoisena.

Mutta viha on vielä täysin energianhukkaa, jos tätä negatiivista eliittiä alkaa vihaamaan.

On se silti täysin selvää, että varsinkin niille jotka tämän salaisuuden tajuaa vasta nyt, niin kyllä se varmasti nostaa verenpainetta hieman ylös.

Mutta tämä Illuminatiksi itsensä 1776 Baijerin Saksassa ristinyt eliitti toimii vain negatiivisella polttoaineella. 

Eihän diesel-autokaan käy bensalla. Mutta tämä satanistien leiri saa virtansa vain negatiivisuudesta, jonka voima on koko ajan tällä planeetalla vähentymässä. Miksi he yrittävät tehdä kaikkensa, jotta tuo negatiivisuus säilyisi täällä.

Tämän vuoksi he tilaavat näitä terrori-iskuja, pommi-iskuja, sotia, väkivaltaelokuvia ja kaikkea sitä mikä ruokkii vain lisää pelkoa, jolla tämä heidän negatiivinen MATRIX pidetään kasassa.

Mutta sinä ja jokainen muukin herännyt sielu pystytte muuntamaan tämän kaiken negatiivisuuden positiivisuudeksi ja kääntämään sen negatiivisen varauksen positiiviseksi.

Tämä positiivinen + varaus tyhjentää negatiivisten energioiden virrat ja sille käy kuin paristolle, jonka virta tyhjenee.

Tällä hetkellä maailman tulevaisuus näyttää valoisalta, koska positiivinen kurssi kääntyi jo. Joten Hollywoodillakin on hirveä kiire työstää uusia katastrofielokuvia suurtuotannoilla, joilla nämä epätoivoiset valtansa menettäneet eksyneet sielut yrittävät vielä pysyä tässä oman mielensä valtaleikissä mukana.

Mutta kaikki tämä langenneiden sielujenkin kuviteltu valta-asema toimia tällaisen maaplaneetan johdossa. 

Sekin on ollut vain heidän tumman mielensä luoma illuusio, jolle nämä pikkusielut ovat antaneet omalla egollaan vallan.

Rakkaus ja tunneäly on sellainen turboahdin, että sillä tämän koko planeetan kuudenteen ja raskaan säteen voima viedään takaa-alalle.

Esim. musiikkiteollisuudessa tämä muutos näkyy siinä, että entistäkin raskaampia metalliyhtyeitä nousee pinnalle. Jotka tiedostamattaan yrittävät myrkyttää tämän planeetan rakkauden värähtelyt tuolla hyvin säröhtävällä mörköhevillä.

Mutta tämäkin kuuluu tähän tämän kehittyvän planeetan kehitykseen, jossa ihmiskunnan eläintaso on vain kasvamassa pois tuolta apinamaiselta tasolta.

Teemu Vehkala/Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä

No Comments »

Goldfish report 72

No Comments »

Edes itseään

Eräät ”uskonnot”, jotka valtaavat planeettaamme vääjäämättä, ovat oikeasti poliittisia suuntauksia ja niiden tarkoituksena on aiheuttaa pelkästään kaaosta. Uskonnot yleensä ovat tarkoitettu heille, joille tämän todellisuuden tapahtumat ovat liikaa ja joiden itsetunto on miltei tyystin kadonnut. Uskontojen taakse on helppo piiloutua ja tuntea valheellista pintapuolista hyvänolontunnetta, kun sitä sisältänsä ei kykene löytämään. Tarkoitus ei ole tuomita uskovia, eikä ketään muutakaan. Tämä on vain omasta näkökulmastani ja itseäni sekä ympäristöä tutkimalla havaittu eräänlainen ihmiskunnan oire, joka heijastaa rakkauden puutetta ja epätoivoa. Vailla ymmärrystä siitä, että me kaikki olemme yksi heimo ja voisimme ilman näitä ulkoisia ohjauksia kasvattaa itsetietämystä sekä itsetuntoa vähintään siihen pisteeseen, että sotia ja alistamista ei tarvittaisi. Ehkä jossain vaiheessa saamme sen oivalluksen ja viisauden, joka tuo sitä rakkautta, rauhaa ja iloa. Nyt on näin ja näiden kanssa on elettävä tuomitsematta ketään, edes itseään.

No Comments »

SALLIMUS

Se että joku ihminen haluaa jotakin hinalla millä hyvänsä, ei ole elämän isossa kuvassa minkään arvoista. Elämän arvolla ei ole siinä mielessä hintaa. Jumalille ei auta mahtailla. On uhrattava tarkasti jotta olisi varaa uhrata riittävästi. Jos sallimus ei salli, on turha kysyä miksi.

Sven Laakso/Käymälä blog

No Comments »

UUSLIBERAALI MENO PROSTITUOI SUOMEN

Venäläisten ja suuren osan suomalaisistakin rakastama kuoro menehtyi lento-onnettomuudessa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei tiettävästi soittanut naapurimaan presidentille surunvalittelu- tai myötäelämissoittoa. Olin järkyttynyt. Aloin miettiä muitakin merkkejä, mitkä ilmentävät välittömyyden, empatian ja lämmön katoamista suomalaisessa yhteiskunnassa.
Uusliberaali pääoman vallan ehdoilla toimiva politiikka on saanut kohta kahdenkymmenen vuoden ajan vallata suomalaisten mielet. Kunkin kansalaisen maksukykyyn perustuva verotus ja sen pohjalta rakennettu yhteinen Suomi on korvautunut hyväosaisten suojelulla heikompiosaisten kustannuksella. Lama-Suomea nostetaan hetteiköstä köyhien ja sairaiden kustannuksella. Varakkaat on vapautettu talkoista ja heidän odotetaan osallistuvan mielihalujensa mukaisesti.
Kuka olisi voinut kuvitella vielä kaksikymmentä vuotta sitten, että kaikkia lapsia tasaveroisesti kohteleva subjektiivinen päivähoito-oikeus purettaisiin ilman, että purkamista käsiteltäisiin perustuslain rikkomuksena? Työttömien lapset on asetettu, kunnasta tosin riippuen, tilanteeseen, jossa he joutuvat eriarvoisen kohtelun alaiseksi päivähoidon arjessa. Työttömyyden aiheuttaman stressin lisäksi perheet joutuvat kohtaamaan lapseen kohdistuvan eriarvoisen kohtelun paineen.
Sipilän hallitus aikoo maakuntauudistuksella pakottaa kaikki kunnat toimimaan uusliberaalin politiikkansa mukaisesti. Ylikansallisesti omistetut yritykset saavat sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen varjolla tilaisuuden hyötyä verovaroin maksetuista palveluista. Erityisesti vähävaraisten suomalaisten rovot siirtyvät kasvattamaan veroparatiiseihin piilotettuja osinkotuloja. Suurituloiset suomalaiset ovat omilla veronkiertojärjestelyillään ja tulojensa muuttamisella pääomatuloiksi tilaisuudessa välttyä vähävaraisten kohtalolta.
Verovarojen näin vähentyessä kansalaiset joutuvat nykyisestä poiketen maksamaan terveyspalveluista niitä käyttäessään. ”Ilmainen”, verovaroin maksettu terveydenhuolto katoaa ja korvautuu järjestelmällä, jossa hoitoonpääsyn ratkaisee maksukyky. Yksityistetyt terveys- ja sosiaalipalvelut tarjoavat korkeatasoisia hoitojaan maksukykyisille koti- ja ulkomaisille tarvitsijoille. Palveluiden tarjoajista tulee voittoa tahkoavia tehtaita, joista sosiaalisuus on kaukana.
Yksityiset ”terveystalot” ovat jo ajoissa varautuneet ja sopineet kokoomuksen ja uusliberaalin keskustapuolueen kanssa marssijärjestyksestä. Uusia upeita yksityisiä palvelulaitoksia on perustettu eri puolille Suomea. Ne on varustettu kalliilla tutkimusvälineillä, jotka vielä toimivat tyhjäkäynnillä, mutta lupaus paremmasta on jo ovella. Tyhjnä kumisevat käytävät halutaan täyttää verovaroin maksetuilla asiakaskäynneillä. Työterveyshuoltokin ollaan säilyttämässä nykytasollaan, joten terveet työssäkäyvät aikuiset saavat kaikki tarpeelliset ja ”varmuuden vuoksi” tehdyt nopeat tutkimukset kuten tähänkin asti.
Uusliberaali koulutuksen uudistus kerjäämiseen pohjautuvalla yliopistouudistuksella ja siirtämällä tutkijat tekemään konttoritöitä ei nosta Suomen tutkimuksen tasoa. Helsingin yliopiston kirjastotalon miljoonaremontin jälkeen tutkijat havaitsevat ainutlaatuisen kirjaston supistaneen aukioloaikojaan naurettavan lyhyiksi koska ei ole varaa palkata työntekijöitä.
Median keskityttyä uusliberaalin omistuksen ja ajattelun kantavaksi voimaksi sen perustavaa laatua oleva rooli vallan vahtikoirana on romuttunut. Verovaroilla rahoitettu Yle on muuttunut kapean hallitusvallan ja uusliberaalin ajattelutavan tukijaksi. Maan hallituksen asioiden valmistelu voi tapahtua salassa. Kansalaiset heräsivät yhtenä aamuna siihen, että Suomi oli liitetty NATO: n isäntämaasopimukseen. Mitään perustuslain edellyttämää eduskuntakäsittelyä ei tapahtunut. Presidentti Niinistö, ulkoministeri Tuomioja ja puolustusvoimien komentaja olivat paikalla paperin allekirjoitustilaisuudessa. Kukaan heistä ei myönnä olevansa NATO:n kannattaja. Jotenkin vain asiat tapahtuivat.
Ulkopolitiikka on uusliberaalien käsissä muuttunut käsittämättömäksi USA:n myötäilyksi. Maailman konfliktit kuten Ukraina, Syyria ja Jemen kuvataan Pentagonin ohjeistuksen mukaisina. Niin kauan kun USA:n valtamedia ei kyseenalaista hallintonsa ja sotateollisuuden toimintatapoja, suomalainen mediakaan ei kyseenalaista. Itse asiassa suomalainen valtamedia on amerikkalaisempaa kuin amerikkalaiset itse. New York Times on hiljattain kirjoittanut Ukrainan presidentti Janukovicin olleen oikeassa kun hän ei syksyllä 2013 ollut vielä valmis liittymään EU:n lähentymissopimukseen sen kalleuden vuoksi. Odotamme jännityksellä milloin Suomen ulkopoliittinen johto ja media alkavat puhua Ukrainan tapahtumista totuudenmukaisesti.
On erikoista, että EU:n laajentumis/talouskomissaari ja komission varapuheenjohtajana toiminut Olli Rehn ei kanna vastuuta Ukrainan johdattamisesta kriisiin epärealististen ja liian nopeatahtisten lähentymisneuvotteluje ansiosta. EU, Yhdysvallat ja CIA olivat yhteistyössä hankkeessa, joka destabilisoi Ukrainan. On erikoista, että Suomen ulkoministeriö ja suomalainen komissaari ovat niin ulkona tapahtumista kuin mitä he näyttivät ja näyttävät edelleen olevan. Vaikeneva ex- komissaari on kuitenkin palkittu pyöröoven mukaisella viralla Suomen pankissa.
Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta ontuu. Suomi näyttää itsensä sankarillisena osana uusliberaalia länttä. Metsät, maantiet, vedet, kaivokset, terveydenhuolto, puolustus – kaikki ovat kaupan. Suomen maaperä, satamat ja lentokentät on annettu korvauksetta Yhdysvaltojen johtaman NATO:n käyttöön. Suomen armeija on muuttunut eräänlaiseksi Yhdysvaltojen palkka-armeijaksi, jonka palkkaa USA:n ei itse tarvitse maksaa. NATO:n sotilaita eivät koske Suomen lait eivätkä he joudu vastuuseen teoistaan Suomen maaperällä.
Suomi haluaa antaa itsestään kuvan myös sotien marttyyrina. Suomi sai itsenäisyytensä kuitenkin eduskunnan päätöksellä ja Neuvosto-Venäjän johtajan Leninin tunnustamana. Siitä huolimatta Suomi juhlii itsenäisyyttään talvisotanostalgialla ja jo kolmannella Tuntematon sotilas-elokuvalla. Suomi ei kanna vastuuta omasta sotauhostaan eikä osuudestaan talvisodan valmisteluihin Suur-Suomihengessä. Suomi ei myöskään kanna vastuuta keskitysleireistään, joista mieluiten vaietaan kokonaan.
Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa juhlitaan myös valkoisella nostalgialla. Mannerheim- myytti saa jälleen keskeisen aseman ovatha uusliberaalin poliittisen vallan takana juuri samat puolueet ja tahot, jotka esiintyvät sisällissodan voittajina, heimo-sotaretkien ja Lapuan-liikkeen kannattajina.

http://www.turpeinen-saari.net/blogi/2016/12/29/14943

Pirkko Turpeinen-Saari

No Comments »

Ben Fulford 23.1.17

Now that Trump is president the real horse trading begins

Now that the Trump regime has formally been installed, the real battle over the future of the planet earth can begin in earnest. On the one side we find the Western military industrial complex and on the other we find the ancient bloodline families. Another way of putting it is the battle is now between those who have the guns and those who control the butter (money) supply. Yet a different lens for analyzing the upcoming struggle is to see it as China (Asia) vs. the US (the West), however that is too simplistic. The “West” as things now stand includes Japan plus North and South Korea and maybe even Vietnam while “Asia” includes Germany and other Rothschild controlled nation states.
The ideological battle lines were set in two speeches, one by Chinese President Xi Jinping at the Davos bloodline love fest on January 17, while the other was President Donald Trump’s acceptance speech.
Xi’s speech essentially supported the globalist status quo so long as “the global economic governance system,” continued to be reformed to give greater voice to developing nations. Xi also promised China would help the world develop in a win-win manner in harmony with nature. Of course China has been by far the greatest beneficiary of the current system so the bloodline globalists have asked for Chinese protection now that a backlash against them has begun in the West.
Trump’s speech bemoaned how the American middle class has been destroyed and US industry gutted by the globalists and promised to restore American industry and infrastructure. He also hinted the military industrial complex was about to share some of its secret technologies with the world when he said “We stand at the birth of a new millennium, ready to unlock the mysteries of space, to free the earth from the miseries of disease and to harness the energies, industries and technologies of tomorrow.”
Overall, it does not sound like we are being set up for a world war or a clash of civilizations but rather we are seeing reasonable bargaining positions being laid out by both sides in advance of final negotiations for setting up a new, improved system of running the planet. The Asians want a bigger say for the non-European world, the West wants their industry and middle class to be rebuilt in exchange for the release of hidden technology. It sounds like a win-win solution can be reached without too much table pounding and shouting.
There is going to be more than table pounding going on in the West though as military backed Trump regime begins. The CIA, in anticipation of investigations and disclosure has already released 13 million pages of documents but Pentagon sources promise new CIA chief Mike Pompeo will “purge and reform the agency, and force even more and full disclosure.”
“Trump went to Langley [CIA HQ] to tell the CIA that the military is with him, and he will add 1000s more new agents while purging the bad guys,” the sources say. Top general Joseph Dunford “returned from Paris and Brussels meetings with NATO to oversee Trump security at the inauguration, backed by millions of bikers, cops, feds and the National Guard,” the sources continued.
Also, the Pentagon sources say that “Is it no accident that [General James] Mattis was confirmed as Secretary of Defense and fellow marine [General John] Kelly to run the Department of Homeland Security on January 20, as they were Dunford’s bosses in Iraq, and these 3 top marines are Trump’s praetorian guard.”
The first real thing Trump did after assuming power to was to go to CIA headquarters with his praetorian guard. On the surface, he promised the CIA “1000 percent support,” while underneath the surface, according to the Pentagon sources Trump gave the CIA an ultimatum to
“stop drugs, arms, children trafficking, droning, lies, dirty tricks, political corruption, subversion and to focus on human and open source intelligence for the whole of the government and to provide counterintel on rivals and Israel or else.”
The Trump military government is also planning to force military contractors like Boeing and Lockheed Martin to cut fraud, waste and abuse and “they may even be nationalized like in Russia,” the sources say.
The hand-over of the drug-dealing part of the CIA’s Mexican henchman Joaquin “El Chapo” Guzman just in time for the Trump presidency was timed to send a clear message, they say. Guzman is telling all he knows about where all the secret Nazi faction drug money is flowing, they say.
The bloodlines families are not taking this all without a fight and have been financing and organizing anti-Trump demonstrations around the world. They are also using their -most likely soon to end- control of the giant media corporations to mount a major psychological war on the Trump regime.
As part of that campaign it appears the Rothschilds and their ilk have resurrected George Soros as their point-man. Soros supposedly appeared last week at the Davos gathering in Switzerland but I am still unwilling to retract the information I was given that he has been killed. The reason is because Soros reportedly spoke in public at a luncheon and when such a thing happens multiple media outlets typically report their own original versions of the event. In this case though, all the corporate media reports appear to trace to a Bloomberg video. The technology to make a person appear real in a video is well established and until I see Soros again at the Foreign Correspondents Club of Japan with my own eyes, I have to say the Rothschilds are just using this persona to hide behind.
Here is what a CIA source had to say about his recent “appearance:”
“It looks like ole George is younger… is this the latest model that has just popped out of the chamber? Take note of the difference in age. The new photo is being circulated now in the MSM.” See photographs below, the first is a confirmed one from just before he was taken out, the second is the one now being circulated. At the very least he has somehow been rejuvenated.

Another senior bloodline visible power personality, German Chancellor Angela Merkel “will be taking an unexpected leave of absence very soon, ‘for health reasons’ and will most likely not be returning. In other words, she is about to run,” according to a highly connected CIA source.
Soros and Merkel aside, a different, highly connected CIA source had the following message to convey: “the dark forces were just as strong in Antarctica as the forces of light. It is the last holdout for the bad boys and their type…”
The source, who is a direct relative of a famous World War 2 Admiral, also had some X-files stuff to say namely that:
“Two timelines are converging now and when that convergence is finished we will have full disclosure. This is why all of the major world leaders went to Antarctica, and continue to arrive every day. The ancient lost city is already in view. This is what I have been calling ‘The Base’ in earlier transmissions and discussions. Everything is there and the elites have been arriving by their special craft not only to seek protection from being arrested, but also to try and make a deal with the Galactics who are in control of the entire area now. There are those in the top ranks of the elite who are in “The City” now and attempting to make a deal to get into the healing chambers. Kissinger included.”
Incredible claims require incredible proof and when this writer demanded a chance to go to Antarctica to see for himself, he was told that would be arranged. If I do go, I will bring cameras and recording equipment and share what I have found with the general public.
In any case, a very hard-nosed and here-now reality based Russian FSB source did confirm that Antarctica was, under treaty, not under the control of any government and that international conglomerates and oligarchs did have bases there where they have been conducting secret experiments and research.
The Antarctica sources also provided two GPS coordinates for where they say much of the action is taken place: 74 degrees South, 164 degrees East and 66 degrees South, 99 degrees East. One shows on google earth as an unfrozen landscape with lakes and the other as a heavy blotted out square. The following photographs were also provided:

Since Trump claims his government represents “a historic movement the likes of which has never been seen before,” coming events should soon match the rhetoric. We shall see.

http://benjaminfulford.net/2017/01/23/now-that-trump-is-president-the-real-horse-trading-begins/

No Comments »

Meille kerrotaan

Meille kerrotaan, että on valtio ja siksi täytyy maksaa veroja. Meille kerrotaan, että tällä rahalla voit ostaa mitä tahansa, kunhan maksat korot sekä teet sen eteen työtä. Meille kerrotaan, että tässä ovat lait, joita sinun tulee noudattaa, muuten sakko tai häkki heilahtaa. Meille kerrotaan, että olet sairas ja siksi sinut tulee parantaa, kalliiseen hintaan. Meille kerrotaan, että tähän sinun tulee uskoa tai joudut kadotukseen. Lisäksi meille kerrotaan, että olet kyvytön ja arvoton, ainoa mihin kelpaat on työnteko nuoruudesta vanhuuteen. Tästä maksamme sinulle palkkaa, josta verotamme suuren osan ja jos selviät hengissä eläkeikään, niin saat juuri sen verran, että selviät hengissä. Jos et, niin elämäsi työ ja maksut valuvat meidän taskuihimme. Kaikki tämä busines toteutetaan tämän planeetan resursseista, jotka kuuluisi olla meidän kaikkien käytössä, eikä kenenkään omistuksessa. Onko kysyttävää?

No Comments »

Priceless

No Comments »

Toivoin

Joskus toivoin, että Suomen kansa voisi näyttää muulle maailmalle esimerkkinä sisunsa ja viisautensa. Aloittaa jotain uutta ja mullistavaa, joka palvelisi yhteistä hyvää ja jonka olisimme voineet muulle maailmalle lahjoittaa. Näin ei käynyt, koska olemme alistuneet palvelemaan globaalin eliitin sätkynukkeja, joidenka tehtävänä on pelkästään alistaa ja hyväksikäyttää. Luovutimme sisumme ja viisautemme heidän käyttöönsä, alennuimme riitelemään keskenämme epäoleellisista asioista, luotimme sokeasti palvelevamme hyvää, vaikka se oli pahuutta. Nyt muu maailma Islannin johdolla saa näyttää Suomen kansalle esimerkkiä siitä miten toimia yhteistyössä ja rauhassa siten, että kansa on etusijalla ja ainoa päätöksiä tekevä taho. Miten suojella luontoa ja täten elinolojamme tällä planeetalla, miten tuottaa energiaa saasteettomasti, miten tuottaa ravintoa ekologisesti ja ennen kaikkea miten elää rauhassa keskenämme. Suomen kansa istuu nyt koulun penkillä ja opettelee takaisin sitä menetettyä sisua ja viisautta muilta kansoilta, joka palvelee yhteistä hyvää ja rauhaa. Näin se vain sitten meni… otammeko opiksi vai taistelemmeko yhä sen vanhan tuhoavan järjestelmän puolesta. Voimmeko myöntää virheemme ja alkaa ajattelemaan uudella tapaa? Aika näyttää kuinka kauan tämä prosessi kestää ja kuinka moni joutuu vielä kärsimään toiminnastamme…

No Comments »

Hokasinko

Jos pystyt kontrolloimaan rahan määrää, joka on ihmisten käytettävissä, silloin pystyt kontrolloimaan heidän käyttäytymistään. Näin on nyt käynyt ja tämä vallitsee kaikkialla tällä planeetalla. Et pysty tekemään juuri mitään ilman rahaa… ahaa, nyt hokasin tämän järjestelmän orjuuttavan mekanismin. Vai hokasinko?

No Comments »

Must watch

No Comments »

Viisasta mestaruutta

Tehokkain protesti olisi se, että menisimme kaduille ja seisoisimme paikoillamme hiljaa, sanomatta mitään. Silmät kiinni, vailla sanomaa ja kädet taskuissa osoitukseksi siitä, että kättä emme nosta ketään vastaan. Täysi hiljaisuus on viesti siitä, että mittamme on täynnä, emmekä enää noudata tätä vallitsevaa järjestystä. Emme maksa yhtään laskua, emme äänestä ketään, vaan luotamme itsemme ja kykyymme arvioida mikä meille on parhaaksi. Siihen ei tarvita valtioita, hallituksia, lakeja, taloutta, uskomuksia tai muitakaan vieraita malleja. Me olemme yksi heimo, me olemme rakkaus, rauha ja ilo… mitä muuta vaaditaan oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon? Meiltä vietiin itsetunto ja kyky ajatella itsenäisesti yhteiseksi hyväksi… nyt se on loppu. Ymmärsimme mikä elämässä on tärkeintä, sitä kukaan meiltä ei voi viedä. Emme enää siedä alistusta, vaadimme sisäistä valistusta ja rauhaa. Olemme valintamme tehneet… nähneet valmiiksi tarjottujen mallien tuhon voiman. Roiman harppauksen yhdessä otamme, omamme suojelemme ja hyvänä pidämme. Kukin lisämme tähän tuomme, juomme maljan tämän hetken, menneen retken. Hiljaisuus on vapaus, vailla vihaa tai katkeruutta… luomme viisasta mestaruutta.

No Comments »

Mitä tälle maalle on tehty?

Mikä on se maa, jossa pääministeri saa päättää valtion omaisuuden myynnistä saatavien miljardien käytöstä eduskunnalta kysymättä? Mikä on se maa, jota muut maat joutuvat ojentamaan sen rikkoessa kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia?

Ei, se ei ole Turkki, Puola eikä Unkari, vaan kyllä se on Suomi. Edes oppositio ei tajunnut, että pääministerille siirrettiin miljardien edestä valtion rahojen käyttöoikeutta eduskunnan budjettivallan ulottumattomiin. Asiasta kertoo Kauppalehti.

Jatkossa valtion yritysten myynnistä saatavat tulot ja osa osinkotuloista siirretään uudelle valtion kehitysyhtiölle. Tämä Vake Oy toimii kokonaan eduskunnan budjettivallan ulkopuolella ja määräysvaltaa käyttävät pääministeri ja valtioneuvosto. Valtio siis myy omaisuuttaan, mutta myynnistä saatujen miljardien käytöstä ei päätä eduskunta, vaan hallitus ja käytännössä omistajaohjausministeri eli pääministeri Juha Sipilä. Hallitus kokonaisuudessaan päättää tuloutetaanko voitoista euroakaan takaisin budjettiin.

Näin tehtiin vallankaappaus, jolla pääministerille luotiin ikioma miljardibudjetti käytettäväksi hallituksen kärkihankkeisiin. Ne sitten voivat olla mitä tahansa, kuten viime aikoina on nähty.

Eilen uutisoitiin, että Irak ei hyväksy Suomen toteuttamaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautusta. Irakin mukaan Suomen toiminta on vastoin kansainvälistä oikeutta, eikä Irak suostu ottamaan Suomesta pakkokäännytettyjä kansalaisiaan takaisin.

Ministerit Paula Risikko ja Timo Soini jumiutuivat jankuttamaan, että laittomasti maassa olevat eivät voi olla maassa, vaan heidät on poistettava. Kumpikaan ei kertonut minne poistetaan sellaiset henkilöt, joita heidän kotimaansa ei suostu ottamaan vastaan. He eivät kerro, koska eivät tiedä. Kukaan ei tiedä, sillä vastausta ei ole olemassakaan.

Hallitus on törmännyt itse aiheuttamaansa ongelmaan. Hallitus painosti muuttamaan muutamien maiden turvallisuusarviointia ja sen seurauksena Migri on tehtaillut kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kielteisen päätöksen saaneista osa ei uskalla palata eikä heidän kotimaansa edes ota heitä vastaan.

Suomi tekee hallituksen linjauksella näistä ihmisistä paperittomia ja sulkee heidät kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Varmuuden vuoksi neljän ministerin työryhmä määräsi heihin sovellettavasta ihmisjahtiin verrattavasta erityiskohtelusta. Ministerityöryhmän linjauksiin ei kaikilta osin ole lansäädännöllisiä valtuuksia, joten entisistä virheistään viisastuneena hallitus kokeilee uutta virhettä. Se muuttaa ohjeistuksella viranomaiskäytäntöjä ja laatii muuttuneen käytännön pohjalta lakiesitykset jälkikäteen.

Suomen tilasta kertoo paljon se, että kaikista maista juuri Irak joutuu ojentamaan meitä ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden vastaisesta toiminnasta – ja on vieläpä oikeassa. Hallituksemme ei kuitenkaan hätkähdä tästäkään, sillä eihän se ole piitannut omasta perustuslaistammekaan muuten kuin pakon edessä.

Ja nyt sitäkin pakkoa on ruvettu kiertämään ottamalla eduskunnalta budjettivaltaa pois ja antamalla pääministerille ikioma miljardibudjetti.

Joskus on vaikea uskoa mitä tälle maalle on tehty parissa vuodessa. Meistä on kovaa vauhtia tulossa tunkkainen ja sisäänlämpiävä oligarkia.

Saku Timonen/Uuninpankkopoika blog

No Comments »

Ei tullu viä

Pissa on tullut, kakka ei. Tuleekohan huomen iso kakka? Ilmoon si jos tulee…

No Comments »

Loimme uuden maan

Kutsun sut tanssiin äiti maa, nyt hymyillä jo saa. On iloa vaa ja mieltä anteeksiantavaa. Syvältä kaivettu rakkaus ja rauha, elämän kristallinauha jää ikuiseen muistiin. Mustiin puettu vaiva, en sitä enää kaiva. Kaipa siitä oli hyöty, kun itsemme oli lyöty ja tunteet määräsi menon meihin. Meikin pyyhin pois, joka peitti aitouden ainoan ja hyvyyden verhosi. Kerhosi pahan jätän, mätän kyytiin roimaa valoa. Tuota jaloa alkuvoimaa, joka kaiken synnytti ja loi. Soi kokemuksen ja muuta, suuta suuta vasten, lasten itkua ja iloa vaivaista. Taivaista tippuvaa lunta, unta ikuista… en enää muista. En enää päätäni puista, kielloksi itseni voiman. Soiman sävelen tunnen, kunnen sitä koskaan unohtanutkaan, vaan jätin huomiotta. Tuomiotta elämme tästedes, vedes kristallin uimme. Läksymme luimme ja opimme itsemme, isiemme viisauden koimme. Loimme uuden rakkauden maan, josta nauttia saan…

No Comments »

Jeff Rothschild: Tarvitsemme III-maailmansodan pyyhkäisemään 90 % maailman väestöstä

Facebookin osa-omistajana sekä vice presidenttinä toimiva miljardööri Jeffrey J. Rothschild kuuluu Rothschildien pankkisukuun ja omaa saman poliittisen ideologian, jota kaikki muutkin omaavat tämän salaisen maailmanhallinnon sisällä.

Muutama vuosi sitten Jeffrey oli Kiinassa pitämässä puhetta, jossa hän totesi ”uuden maailmanjärjestyksen suunnitelman tarvitsevan kolmannen maailmansodan, jolla pyyhkäistäisiin 90 prosenttia koko maailman väestöstä, jolla eliitti selvittäisi liikakansoituksen. 

Sitten eliitti rakentaisi tänne tilanne täysin feodaalistisen järjestelmän väestön orjuutuksineen, jolla he omasta mielestään pelastaisivat maailman.

Huomauttaen että Feodalismi tai feodaalinen järjestelmä (lat. feudum) on uudella ajalla syntynyt termi, jolla viitataan keskiajalle tyypilliseen sotilaalliseen, hallinnolliseen ja taloudelliseen järjestelmään. 

Rothschildien pankkisuvun ja näiden muiden eliitin salaliittolaisten mielestä nykyinen maailmanväestö on päässyt kasvamaan jo liian suureksi. 

Lisäksi liian moni meistä on oppinut ajattelemaan omilla aivoillaan tietoisesti, jonka nämä konnat näkevät heille mitä äärimmäisenä uhkana. Joten tämän vuoksi he käyvät tätä heidän yksinäistä sotaansa koko maailman väestöä vastaan, haaveillen vieläkin 90 % koko maailmanväestön yyhkivästä ydinsodasta.

Mutta ydinsotaa ei tule koskaan tällä planeetalla toteutumaan, koska liittoutuneet (Valon galaktinen liitto) suojelee tätä planettapa ydinsodalta ja tämä onkin saanut nämä pankkisuvut sisäpiirin salaliittolaisineen aina raivon partaalle asti.

Kun näillä liittoutuneilla avaruusolennoilla löytyy sellaista teknologiaa, jolla ydinohjukset saadaan neutralisoitua suoraan taivaalta pois.

USA:n armeijan ydinlaukaisukoodeja on jo hiplailtu viime vuosina ahkerasti, mutta ne eivät ole millään kerralla aikaan saaneet tätä Rothschildien haaveilemaan kolmatta maailmansotaa, jolla he toivoisivat saavan murhattua 90 prosenttia koko maailmanväestöstä.

Vaikka tuo 90 prosentin depopulaatio lopulta onnistuisi, niin senkin jälkeen nämä vallassa olevat psykopaatit eivät muuttuisi luonteeltaan yhtään mihinkään.

Koska miltei koko Rothschildien suku on geneettisesti alunperin liskoa muistuttavaa Zeta-Reticulin negatiivista avaruusrotua, jotka ovat tuhosivat jo aiemmin Zeta Reticuli I:n ja II:n sotimalla. Sekä aikaansaivat myös Orionille sekä Marsiin hyvin tuhoisan sisällissodan.

Aiemmin sodittiin mm. siitä, että saako keinoälyllä orjuuttaa koko ihmiskunnan. Mutta nyt tällä Tellus-planeetalla on kohta käymässä jälleen samoin, koska nämä samat psykopaatit ovat nostaneet itsensä vallan kahvaan.

Mutta tämä salainen maailmanhallinto toimii siksi salassa, koska heidän toimintansa sekä suunnitelmansa eivät kestäisi päivänvaloa.

Mikäli näiden rikollisten pankkisukujen suursotia sekä maailman huumekauppaa sekä lääkefirmojen miljardibisnestä johtaja toiminta paljastettaisiin. Niin silloin nämä valtioita ryöstämällä rikastuneet rosvot joutuisivat lähtemään maanpakoon.

Rooman Vatikaani kuuluu osaksi tätä samaa rikollisklaania ja se on soluttautunut viimeisten tuhansien vuosien aikana niin pitkälle, ettei sen jälkiä ole pystynyt kukaan tavallinen pulliainen selvittämään. Ellei ole sitten alkanut selvittää näiden NWO-mafioosojen salaista kassavirtaa.

Pelkästään palkkaorjuus on tullut tänne Orionilta, jossa lisko-rotu orjuutti tuollakin aivan samalla tavalla.

Tästä palkkaorjuudesta voitaisiin nykyajassa käyttää sellaista nimitystä kuin ihmistarhaus (human farming).

Amerikkalainen ufo-kontaktihenkilö Alex Collier kertoi aikanaan, kuinka hänen Andromedalaiset ystävänsä olivat ihmetelleet sitä, että miten täällä Tellus-planeetalla joutuu maksamaan myös omasta asumisestaan. Kun heillä Andromedalla ei tulisi kuuloonkaan, että joku taho alkaisi käyttämään taloudellisesti hyväkseen muiden olentojen työtä.

Sillä tämä koko länsimainen teollistuminen on ollut osa tätä ihmistarhausta, jossa ihminen ajettiin töihin juoksemaan pientä toimeentulotukea vastaan. Jossa vielä suurin osa lähti vielä pankkiin, jotta saisi sieltä velkaannutettua itsensä. Vaikka siitä tuli vain vieläkin suurempi pallo jalkaan.

Valon galaktisen liiton (Galactic Federation of Light) tehtäviin kuuluu tämän planeetan suojeleminen ja heikäläisiä on täällä n. 12 prosenttia koko maailman väestöstä.

Mutta koska tälle planeetalle syntyminen oli jo tuolloin hyvin kauan aikaa sitten täysin vapaaehtoista. Eli ketään meistä ei pakotettu tähän hommaan, vaan jokainen lähti tuohon hommiinsa täysin vapaaehtoisesti.

Kävi kuitenkin niin, että suurin osa tänne solutetuista valotyöntekijöistä unohti useiden kehollistumiensa (elämien) aikana oman kosmisen alkuperänsä. Mikä tarkoitti siis käytännössä maallisen karman kiertoon jäämistä.

Nyt on käynnissä maaplaneetan tietoisuuden nousu, jonka eteen kaikki nämä tänne tulleet valotyöntekijät sekä valon galaktisen liiton osasto työstää.

Jokaisen maan piirissä työskentelevän valotyöntekijän tulisi myös muistaa se, ettei meistä kukaan ole yksin. Vaikka monet meistä tuntevat jatkuvasti tuota yksinäisyyttä, mikä johtuu siitä etteivät he ole alunperin täältä planeetalta kotoisin.

Monet teistä ovat valinneet roolin, jossa haluavat avata muiden lähimmäisten ihmisten silmät tältä kaikelta ja mikäli lähipiirissä ei tapahdu tätä tietoisuudella mielellä heräämistä, niin se voi tuottaa monelle pettymystä. 

Jokaisen valotyöntekijän tulisi muistaa se, että heillä jokaisella on oikeus tehdä valon puolen kanssa sopimus, johon sisältyy myös turvatakuut. 

Nämä turvatakuut tarkoittavat sitä, että aina silloin jos kuka tahansa valotyöntekijä joutuu sellaiseen tilanteisiin, joissa heidän henkensä on vaarassa. Niin silloin heitä myös suojellaan. 

Suojeluksen taso muuttuu taas sen mukaan, mikä on itse kosmisen tehtävän vastaanottaneen henkilön vastuu ja vaatimustaso. 

Tämän vuoksi kenenkään ei koskaan tarvitse ottaa vastaan liian paljon ns. henkistä turbulenssia.

Valotyöntekijöiden tehtävä on myös nostaa ympärillä olevien ihmisten tietoisuutta ja tämäkin voi tuntua monista ajoittain hyvinkin raskaalta.

Tämä puoli kuitenkin on meidän tehtäväksi täällä tarkoitettu, jolloin tämän kun muistaa tietoisella mielellä, niin ei tunne ainakaan olevansa yksin näiden asioiden kanssa.

Vaikka tämä Rothschildien rahasuku omistaakin yli puolet tämän koko planeetan varoista, niin ei se silti tarkoita sitä, etteikö näitä miljardöörien limanuljaskoja vastaan pärjäisi kukaan.

Se ei ole lainkaan sattumaa, että tämäkin Jeffrey Rothschild ylensi itsensä aina Facebookin varatoimitusjohtajaksi (Vice President) asti. 

Hän yrittää siellä VP:n pallilla istuessaan saada tuon koko sovelluksen sensuroitua sille tasolle, jolle nämä valtaeliitin psykopaatit sen haluavat muuttuvan. 

Mutta nämä psykot eivät vaan tajua sitä, että mikäli he sensuroivat Facebookin kokonaan, niin silloin sieltä lähtee käyttäjät pois ja tilalle tulee lopulta jokin vastaava muu sovellus, joka syrjäyttää lopulta koko Facebookin. Tämä sitten tuhoaa Facebookin osakkeiden arvon ja tälle koko menestystarinalle saadaan aivan toisenlainen loppu.

Facebook on avaintekijä tietoisuuden evoluution kehityksessä

Facebook on ollut alusta saakka hyvin merkittävässä asemassa koko planeetan tietoisuuden tason nousussa.

Tämä tekee siitä silloin avaintekijän tietoisuuden evoluution kehitysprosesissa.

CIA, NSA, FBI, DARPA sekä muut USA:n hallinnon sisälle solutetut urkintalaitokset yrittivät jo varhaisessa vaiheessa luoda Facebookista täydellisen ihmisten vakoilusovelluksen. Mutta samalla Facebookista tuli maailman yleisin sosiaalisen median kommunikointiväline, joka syrjäytti miltei sähköpostitkin.

Jos nyt on viime aikoina nähnyt kuinka Facebookin johto on joutunut käymään mm. Euroopan komission suljetuissa palavereissa, joissa nämä internetin sanavapauden tukahduttajat raivosivat heille siitä, kuinka Facebookin tulisi pystyä vastaamaan sensuuriin astetta kovemmin.

Erityisesti nämä sensorit ovat huutaneet valeuutisista, joista he syyttävät näitä poliittisia vihollisiaan. 

Vaikka totuus on aivan toinen, koska Helsingin Sanomat, YLE, Iltasanomat, Iltalehti, Aamulehti, Turunsanomat jne. ovat kaikki valeuutismedioita.

Mutta mikä saa sitten nämä poliittisen eliitin konnat syyttämään vain MV-lehteä valeuutismediaksi ? 

No tietenkin se koska MV-lehti nyt sattuu tässä maassa uhkaamaan jo Helsingin Sanomien myyntiä sekä levikkiä. Sekä paljastaa näiden mädäntyneiden sanomalehtien valheita.

USA:ssa taas korruptoitunut eliitti on raivoissaan Alex Jonesin (kuvassa) ylläpitämän Prisonplanet.com sivuston suosiosta.

Vaikka valtamedia onkin vain näiden samojen kasaarijuutalaisten miljardöörien käsissä, niin he eivät siitäkään huolimatta kykene kontrolloimaan sosiaalisen median kenttää, josta myös johtuu se, miksi nämä höyrypäät vaahtoavat nyt näistä valemedioistaan niin kovaa.

CNN:n kaltainen valemedia ei suostu kertomaan totuuksia, koska totuus taas tekisi ihmiset vapaiksi.

Ihmiskunta kun tulee pitää siinä tietoisuuden vankilassa, josta he eivät pääse ulos kuin vain tietoisen mielensä avaamisella ja tämän myös tietävät nämä Rothschildit ynnä muut keskuspankkitason konspiraattorit.

Koska tämä negatiivinen avaruusrotu, jonka ulkomuoto muistuttaa liskoa saa energiansa vain negatiivisista tunteista, ajatuksista. Niin tästä johtuu se, että miksi tämä korruptoitunut valtamedia syöttää vain negatiivisia uutisia päivästä toiseen.

Mitä enemmän me masennumme noista valeuutisista, niin sitä enemmän nämä negatiiviset ihmisliskot (psykopaatti narsistit) saavat itselleen lisää elinvoimaa.

Illuminatin vapaamuurarien yli 33-asteen sisäpiiri koostuu vain negatiivisesti valaistuneista miehistä, jotka kaikki ovat tehneet valansa Luciferin kanssa.

Näistä miljardööreistä Jeff Rothschildia myöten moni vielä juo alle puberteetti-ikäisten lasten verta, koska he uskovat näin säilyttävänsä nuorekkuuden ja korkean iän.

Nämä lapset taas ovat niitä alle 6-vuotiaita, jotka on ensin siepattu ja sen jälkeen murhattu jossain salaisissa eliitin lapsiuhrausriiteissä.

Lapsiuhrit on tunnettu jo aikoinaan mm. Asteekkien rituaaleissa, mutta syy siihen miksi tämä vuonna 1776 Saksan Baijerissa perustetun salaseuran rituaaleissa uhrataan myös lapsia, johtuu siitä että näiden salaseurojen juuret ulottuvat aina tuonne muinaisille ajoille asti. Okkultismi ei ole siis poistunut näistä salaseuroista koskaan, koska satanismissa ei ole tilaa humanismille.

Teemu Vehkala/Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä blog

No Comments »

YLÖSNOUSEMUSTA ODOTELLESSA

Kävelen Sanomatalon, Lasipalatsin Kirjan, Eduskunnan lisärakennuksen ohi, ohi vallan ja vallattomuuden. Kävelen kohti työpistettä. Huomaan Kauko Röyhkän enkä vedä hiuksia poninhännälle. Ei miesnutturaa nyt. Hautaan hiuslenkin vielä hetkeksi nyrkkiini.
 
Röyhkä taluttaa nättiä blondia, mikä piristää mieltä. Päässä humisee räkä ja verentungos. Vereni pitäisi laimentaa vedellä. Niin kuin keuhkot vähitellen muuttuvat uimarakkoksi (kuten Hans Castorpilla Mannin Taikavuoressa) muuttuu henkinen paine iän myötä verenpaineeksi. Katoavat kauhkot nostavat hemoglobiinin Paavo Nurmen lukemiin. Mutta veden alla ei keuhkohengitys onnistu vaikka kuinka aikuistuisi.
  
Valta ulottaa otteensa meihin täsmälleen sillä voimalla, jolla olemme itse kiinnostuneita siitä. Jos tarkkailemme valtaa tai pyydämme siltä jotakin, se kontrolloi meitä. Jos emme tiedä vallasta, se ei kosketa. Olemme vapaita narreina. Narri on 0. Tarotin ensimmäinen valtti. Viimeinen valtti on Maailmakortti XXI, joka sulkee valttiympyrän. Siinä välissä on kaikki tieto tämän kaupungin ja maailman akupunktiopisteistä. 
  
Minun on tiedettävä. Minun on pakko saada tietää. Muuten törmäilen talojen seiniin. On tiedettävä missä rakennukset sijaitevat, että pääsisi joskus niiden ohi. Ja kun en enää tiedä, kun koko ajatusteni sekamelska kuolee, olen vapaa taas lapsena isäni omistamalla tontilla. Äkkikuolema kuuluu hyväosaiselle. Se on lottovoitto, jossa entinen surkea elämä pyyhitään uuden hyvän tieltä. Aikuisuutta on kärsivällisyys, jolla suhtaudun lopullisen tonttini pienuuteen.

Sven Laakso/Käymälä blog

No Comments »

Ben Fulford 16.1.17

Will it Be World War or World Government as Trump Presidency Approaches

The big geopolitical players are making final moves as the Presidency of Donald Trump and Western revolution loom. The Western military industrial complex made one of its final big moves by positioning a large tank army in Poland. This is ostensibly aimed at Russia but is in fact a move by a Christian alliance including Russia that is aimed at China. Incoming Trump Secretary of State Rex Tillerson, for his part, threatened to attack Chinese bases in the South China Sea. The background for these provocative remarks, CIA sources in Asia say, is that the Chinese have also sent 10 million people into Indonesia recently as part of a deal to build up the archipelago’s economic infrastructure, something that has raised alarm bells in the Pentagon. The Pentagon wants to build a new military base in the South China Sea to balance this Chinese move, the CIA sources say.

The Chinese responded by reminding the West, via the White Dragon Society, that in 1979, during the Sino-Vietnamese war, when Russia sent a mechanized army into China, Chinese leader Deng Xiaoping had it destroyed with a hydrogen bomb. The remains of this army can be seen on Google Earth and serve as a reminder why starting a war with China is not a good idea, Chinese intelligence officers say.

The sabre rattling is, in any case, just posturing in advance of heavy duty negotiations on how to change the way we run this planet that will resume in earnest once the Trump presidency starts. The result is likely to be some sort of loose, democratic and meritocratic world government being formed because the alternative, nuclear holocaust, is unthinkable, sources involved in the negotiations say.

Make no mistake, the Trump Presidency is a second American revolution and it will deeply affect the operations of the international secret rogue government. Russian intelligence operatives contacted the WDS last week to seek reassurance the Trump presidency will be allowed to go ahead. They were told by the WDS that Trump was not going to be another assassinated leader like Kennedy because, unlike Kennedy, Trump has the backing of the US military. Here is what Pentagon Sources had to say about the matter: “A CIA plot to whack Trump is unlikely since the military has read them the riot act. There are no Geneva conventions for domestic enemies of the state and military justice is swift and lethal.”

However, Trump is not going to be allowed to do everything he wants, especially when it comes to Israel, the Pentagon sources say. “The UN Security Council may vote on January 17 to impose 1967 borders on Israel enforced by sanctions,” they say. Israeli Prime Minister Benyamin Netanyahu and Trump “may be forced out if they oppose the will of the international community, as peace and settlement of all conflicts is needed for a global currency reset,” the sources add.

Russian FSB sources, for their part, were able to confirm that when Donald Trump visited Russia in 2013 he was offered the chance to sleep in the same hotel room that Barack and Michelle Obama had slept in. “Everything is bugged and recorded in all the hotel rooms around the Red Square in Moscow,” says an FSB source who confirms video was recorded of Trump getting prostitutes to urinate on the bed the Obamas had slept in. “At the time he did not think he was going to become president so he did not care,” said the source, who operates a security firm for VIPs in Russia and claims to have a copy of the recording. However, the Russians point out he did nothing illegal and has never been blackmailed by them about this incident. Trump, for his part, has already announced his first overseas visit will be to Russia to meet Russian President Vladimir Putin.

In any case, what is happening in the world is not about Donald Trump, he is just one aspect of a historical revolution. This revolution began in earnest with the British vote to exit the EU, took a further step with the election of Trump and is now headed for a Frexit or French EU exit, as French Presidential hopeful Marine Le Pen met with Trump last week in New York.

Even if Trump is killed, the revolution will continue because there has been a fundamental shift in the power structure of the West that has become unstoppable. The unelected, corrupt, Khazarian mafia owned EU is going to be replaced by a democratic European Union that includes the largest country in Europe, which is Russia, according to the gnostic Illuminati. This grouping will be allied with North America and will negotiate a 50/50 win-win new relationship with Asia when the dust finally settles, they say.

The change in world power can be seen by the diminished influence of the plutocrats gathered last week in Davos, Switzerland. The only major leader to attend this year was Chinese President Xi Jinping and this may not have been a good move on his part, Pentagon sources say. “As Xi attends Davos, cabal operatives [German Prime Minister Angela] Merkel and bibi [Netanyahu] bow out as Trump refuses to attend to avoid meeting Xi who may also be purged and replaced with a clone,” the Pentagon sources say. NSA and gnostic illuminati sources both claim Xi reports to Evelyn de Rothschild and is not a genuine, independent Chinese leader. Since the Rothschilds are losing power, their proxies around the world are being replaced, the sources say. This has already happened with North Korea’s Kim Jong Un, CIA sources in Asia note. Asian Secret Society sources, for their part, insist Xi is independent and reports to nobody but his colleagues in the Chinese government.

In any case, the real mess that needs cleaning up in not in China but in the US where a major purge is continuing to unfold. The pedophile and related blackmail network in the US power structure continues to be dismantled in the so-called Pizza gate scandal. Also, the artificial drought and attempted grab of California farmland by Khazarian mobsters has been ended with geo-engineered storms. There are also over 150 FBI agents in five cities, working in tandem with the New York Police Department, probing the Clinton foundation for money laundering and financing so-called Islamic terror organizations, Pentagon sources note. The Clintons, in response, have been singing like canaries about their former patrons the Bush family and their Saudi and German allies.

The Saudis, the Israeli and CIA factions behind the ISIS mercenary army, for their part, are making threats against Trump, trying to provoke war by attacking Syria and using nuclear blackmail in order to keep control of their share of Middle Eastern oil money. This is not going to work because the entire planet has become disgusted with their criminal antics and nobody is being fooled any more by their primitive propaganda.

In Japan, meanwhile, the slave government of Prime Minister Shinzo Abe is acting like a deer frozen in the headlights as reality crashes towards them. The fraudulently elected Liberal Democratic Party government is still hoping that their bosses, Rothschild agent Michael Greenberg and Bush agent Richard Armitage, will somehow stay in power and protect them. They also thought Japan was going to be ruled by China as a part of deal made by the Bushes and Clintons with China, Asian secret society sources say. This is not going to happen since Japan will be allying itself with Korea and Russia in order to maintain a stable regional balance of power, Japanese right wing sources say.

Furthermore, bribed stooges like Shinjiro Koizumi, the son of arch-traitor Junichiro Koizumi, have disgusted the Japanese underworld by saying, as Koizumi Jr. recently did, that they are resigned to Japanese population shrinking to half of its current number. You can be sure a purge of these traitors will take place in Japan once the clean-up of their bosses in Europe and the US is completed.

A purge is already in progress in South Korea, the other Khazarian slave state in Asia, with the impeachment of the President and a bribery probe into the family that controls Samsung, their biggest conglomerate.

Message to Crown Prince Naruhito: save your country before it is too late and control of Japan is handed over to the Kim Jong Un proxy. Contact the White Dragon representatives in Japan if you do not know what to do and they will help. Time is running out.

In any case, the current logjam in world events will break big time once the Trump presidency starts on January 20th. Those who cling to the old structure will be flushed down the toilet of history along with it. “It is visibly falling apart and even the people in the old corporate media are starting to report this,” one Illuminati source noted. Those who embrace the coming revolution and wish to save the planet will get a chance to help in the job of starting a new golden age.

No Comments »

Prophesy of Crazy Horse

Upon suffering beyond suffering, the Red Nation shall rise again and it shall be a blessing for a sick world. A world filled with broken promises, selfishness and separations. A world longing for light again. I see a time of seven generations when all the colors of mankind will gather under the sacred Tree of Life and the whole Earth will become one circle again. In that day there will be those among the Lakota who will carry knowledge and understanding of unity among all living things, and the young white ones will come to those of my people and ask for this wisdom. I salute the light within your eyes where the whole universe dwells. For when you are at that center within you and I am in that place within me, we shall be as one.’

-Crazy Horse –

No Comments »

Itä-Hollola Installaatio

No Comments »

Kameran Faily

No Comments »

C2C 13.1.17

No Comments »

Signs of change

No Comments »

C2C 11.1.17

No Comments »

Korjaamo?

Maalimakaikkeure täyrellisyyve korjaamol sattuu ja tapahtuileeki kokoaja ja hualel. Tänää ohjelmas koupemerssin takaove ja lokari oikasu, pohjat ja maalaus… homma hoirettus, nis siält ovest tuleeki heebot nojaa suaraa siähes justiisa maalattuu lokarii, näs. Ei ollu ees savu hälvenny atmosväärist, ku syrämest ottis ja hualel. No, ei sii auttannu ku tinuu ruuttaa ja sulattaa kaik tehty klattial. Joku päivä si yritellää uurestaa, onhas näit päivii viä… pikkase ny meinaa hymyilyttääs, nä.

No Comments »

Now and ever after

No Comments »

Minkäs teet

Tos oli vapaana semmottis duuni ku universumi huumorosaston varajohtaja virka, nä. Laitoin paprut sisuksii, ku aattelin et varmal nää irtoo tämmötti yyberhööska mesta mulleskis. Sielois reilut liksat ja aina vähintääskis piänt hymyy suupiäles, jolleikis yybernauruu si pukkais kokoajattes. Si siält tulikiis vastaus, et ei ny kuule onnaa noil huumoreil ja oulivani soittamisil tähättes virkaa, näs. Pisti si valituskirjee menee ja haukui kaik lehmätissikarvoiks ja muiks juideiks kokonasa ja tykkänäsä ja kauhiit noitumise kera, nä. Si iha just ny tulikiis semmottis vastis hommii, et mulle oiskis perustettuna iha oma juniversumi, mis si voisi iha yksinää harrastella näit omalaatusii huumoreit ja sit oulivani soittoos iha rauhas, etten vaa häirihtis muit oliikkei olleskas, nä. Lisähuomiksena tul, et siäl saatkis hoilaa kans huolel ja yksinäs se epävireise äänes kaa, eikäs kukaa ees valita. No mikäs sii si, ku pakkaa laukkui ja menox. Oisiha mä ny täälläkis pärjänny jos olisi pitänny suuauko kiänni ja jättänny se oulivani reenaamise kokonasa. Minkäs teet, näs.

No Comments »

USKOKSI KÄTKETTY TIEDON MONOPOLI

Tsaarien haudoilla -jaksossa Rantamala avaa kirkon (läntisen ja itäisen) mustan magian. Munkki imee omalla ”uskonvarmuudellaan” ensin verta Harhamasta. Harma ihailee munkkia, mutta ei kysy, mistä munkin ”uskonvarmuus” johtuu.
   
Munkki ei kerro Harhamalle seremoniallisesta magiasta tai substanssista. Munkki ei kerro että kysymys ei ole uskosta, vaan tiedosta, ja kenen hyvänsä asioita pohdiskelevan (ainakin nykyisin) saatavilla olevasta tiedosta, nimittäin seremoniallisesta tiedosta.
 
Munkki monopolisoi tietomuodon ja naamioi sen ”uskoksi”, vaikka kysymys ei ole riittävän valmistautuneelle, kuten Harhama epäilemättä on, muusta kuin muutamasta kupillisesta substanssia. Munkki valehtelee, että kyse on vain voimakkaammasta henkilökohtaisesta uskoa, biologisesta alkuperältään. Vaikka seremoniallinen magia on kollektiivista ja ei-henkilökohtaista. Rotuopit (vääristyneen kaikenkattava biologisen perimän fataalisuuden painotus) seuraavat seremoniallisen magian piilottamisesta, eli vasemmankäden polusta. Fasismi on vasemmankäden polun äärimmäinen suojamuoto.
  
Toiselta puolelta pappi kirkossa ruoskii kirkkokansaa (mutta ei aatelistoa) nöyryyteen. Pappi polttaa (kirkkokansan mutta ei aateliston) sieluja ehdottomalla nöyryydellä ja tulisella raudalla henkisen janon, typistää sielun kuin eläimen katkaistun sarven ja toteuttaa aateliston monopolia suojaavan henkisen kastraation.
   
Se oli sitä aikaa, uskon aikakautta. Meidän aikanamme kukaan länsimainen ihminen ei enää usko. Hahama ei tiedä vielä sitä minkä jokainen ihminen tietää meidän aikakaudella tietää: usko on yhtä kuin epätieto. Ei ole mitään uskoa. On vain väkevää initiaatiotietoa ja epätietoa. On tiedettävä miten asiat ovat. Tai sitten on oltava niin vahva kieltämisessä, että se kantaa kuoleman rajan tuolle puolen. Jos et kestä kieltämisessä ja alat epäillä, sinun on pakko tietää. Onneksi siihen on lääke. Haparoiva, sumuinen, ilman tietoa oleva usko on enää islamistiterroristien sairaus.

Sven Laakso/Käymälä blog

No Comments »

Ihmisten puolue

No Comments »

C2C 9.1.17

No Comments »

Yksityiset eläkerahastot ovat rikkaiden fasistisukujen käsissä

Suomen yksityiset eläkerahastot tuottavat vuodessa n. 18 miljardin euron korkotulot ja näissä yksityisissä rahastoissa makaa jo yli 220 miljardin euron varat ulkomailla. 

Suomalaisilla piensijoittajilla ei ole mitään asiaa päästä näille apajoille, koska näihin yksityisiin eläkerahastoihin pääsee vain harvat ja valitut sijoittajat.

Työeläkeyhtiöt Varma, Ilmarinen, Etera ja Elo kuuluvat mm. näihin sijoittajiin. Mutta kerhoon kuuluvat myös rahasuvut Ahlström, Ehrnrooth, Ingman ja uusrikkaat Risto Siilasmaa, Jorma Ollila jne.

Vuosi sitten yhteiskuntatieteiden tohtori Olli Pusa paljasti sen, kuinka peräti 2/3 Suomen valtion ottamista lainoista siirretään näihin vuosittain yksityisiin eläkerahastoihin.

Suomen valtio kun velkaantuu tunnin aikana peräti sen miljoona euroa, josta 2/3 siivu on 666 666 euroa. Tämän kun vielä kertoo koko vuodella, niin se ylittää juuri tuon 8 miljardia euroa.
Vaikka myös Suomen valtio toimii näiden yksityisten eläkerahastojen sijoittajana valtionyhtiöiden puolella, niin silti tavalliset suomalaiset eivät voi sijoittaa näihin rahastoyhtiöihin, sillä ne ovat pääosin suljettuja. 

Jokainen suomalainen on kuitenkin välillisesti mukana sijoitustoiminnassa työeläkeyhtiöiden ja valtion kautta, koska ne laittavat sinne yhteisiä vero- ja eläkevaroja. 

Tilanne on siis melkein se kuin jonkun varakkaan henkilön edunvalvoja puhaltaa itselleen rikkaalta edunvalvotulta miljoona palkkioita edunvalvonnasta.

Nämä jo valmiistaan rikkaat fasistisuvut suomessa eivät oikeasti ole niin köyhiä, että heidän tarvitsisi ryöstää valtion kassasta edelleen. Mutta koska nämä rahasuvut ovat tottuneet siihen, että heillä on yksityisoikeus ryöstää suomen veronmaksajien taskuista. Niin he harjoittavat tätä toimintaa niin kauan, kuin heidän sallitaan sitä jatkaa.

Julkisuudessa ei olla puhuttu miltei koskaan siitä, että mihin tarkoitukseen näitä yksityisiä eläkerahastoja oikein pyöritetään ? 

Lisäksi kirjanpito näistä tileistä on erittäin epämääräistä, että mistä edes tiedämme onko näitä yli 200 miljardia euroa todellisuudessa missään olemassa. Koska jo pelkkä länsimainen pankkitoiminta perustuu täydelliselle valheelle ja kusetukselle, jossa pankkien asiakkaiden rahoja pelataan salaa pörsseissä. Mikä tarkoittaa silloin sitä, että jos pankki tekee tappiot noista siirroista, niin silloin heidän holveistaan lähtee pääomaa pois.

Uutta rahaa syntyy vain velkana ja mikäli velkaa ei oteta lisää, niin liikkeellä olevan rahan määrä heikkenee. 

Nämä yksityiset eläkerahastot syyllistyvät vuosittain jo pelkästään tämän 8 miljardin euron pääoman kiikuttamisen johdosta valtionryöstöön. 

Sillä pelkästään tuolla 8 miljardilla eurolla työllistäisi n. 170 000 mediaanituloille yltävää työntekijää. Mutta kun Suomen armeijalla on USA:n kanssa hävittäjä kauppoja tiedossa, niin mielummin järjestetään YT-neuvottelujen buumi ja irtisanotaan työntekijöitä ennätystahdissa.

Potku-buumin johdosta ostovoima heikkenee ja samalla kun kierrosta poistuu vuodessa yli 25 miljardia euroa, niin tämä heikentää samalla maan vientiä sekä tuontia. Mutta koska nämä nykyiset valtionvarainministerit eivät ole mitään talousneroja ja pääministerinäkin on kylmää älyä käyttävä bisnesmies, niin ei tarvitse enää ihmetellä että miksi tällä maalla menee yhä huonommin.

Näillä yksityisillä eläkerahastoilla on jo yli 220 miljardia euroa kasassa ja tuolla maksaisi pois kerta rysäyksellä koko Suomen valtion velat. Mutta tätä ei vaan kuitenkaan suostuta tekemään, koska Euroopan Keskuspankin (EKP) tavoite on pitää EU-maat velkaorjuudessa.

Tämän velkaorjuuden mahdollistaa vielä se, että jos jollain EU-maalla alkaa olla liian suuri piikki auki kuten Kreikalla. Niin silloin kaikki muut EU-maat pakotetaan EU:n perustuslailla auttamaan näitä persaukisia EU-maita. 

Mutta sitten kun luodaan tämän köyhtyneen EU-maan velkapaketti, niin yhteisvastuukeräyksen tuotot menevätkin vain näille velkojille (Euroopan Keskuspankki/BIS), joiden takana ovat maailman rikkaimmat pankkisuvut Rothschildien johdolla.

Euroopan Keskuspankki on siis kaikki nämä euro-vuodet puhaltanut rahat pois Suomesta, koska eihän täällä sitä rahaa ole alunperinkään ollut, jos euroista puhutaan. Koska ne eurot joutuu Suomen valtio lainaamaan Euroopan Keskuspankista. 

No minkä takia sitten Euroopan Keskuspankilla on monopoli luoda rahaa ja lainata sitä muille EU-maille ? 

No totta vie vain sen vuoksi, että sillä nämä maailman rikkaimmat fasistisuvut hallitsevat nyt koko Eurooppaa. Mutta tämä kyykyttäminen tapahtuu vain talouden keinoin, jolloin velallisen asema ratkaisee pelisäännöt.

Jos velallisen asema heikkenee, niin jossain vaiheessa aletaan sitten laittamaan voittoa tuottavia valtionyhtiöitä lihoiksi, kuten täällä ollaan jo viime vuosina nähty. Sillä eivät nämä toimenpiteet ole mitään pääministeri Juha Sipilän omasta päästä tulleita aivopieruja.

Markkaan palaaminen palauttaisi takaisin Suomen valtion heikentyneen kilpailun sille vanhalle tasolle, jolloin pystyimme vielä kilpailemaan näiden muiden naapurimaidemme kanssa.

Mutta eurossa pysyminen pysäytti kilpailun sekä viennin ja tuonnin, jolloin valtiolta lähti pysyvästi mahdollisuus elvyttää valuuttaansa tarpeen tullen. 

Nyt kun tuota valtion velkamäärän kasvua ei pysäytä enää mikään, koska he ovat keksineet tälle ikiliikkujan joka = euro.

Euron valuutta on perustunut koko sen olemassaolonsa ajan kommunismille, joka on tämän EU:n Eurostoliiton perustoiminto. Mutta ihmiset ovat vielä liian unessa huomatakseen tämän ja eivät halua herätä tästä Eurostoliiton unesta.

Silloin kun Suomi liittyi EMU:n rahaliittoon ja eurot tulivat käyttöön vuonna 2001. Niin tuolloin 1 euron arvo oli n. 5,94 mk. 

Nyt tuo arvo on heikentynyt jo noin  5,00 markkaan.

Jos sait vielä markka-aikana kahvipaketin 17,00 markalla, niin nyt siitä saattaisit joutua maksamaan jo 35,00 mk. Mutta kun hinnat ovat muuttuneet euroiksi ja indeksin mukaan ruoan hintaa korotetaan joka vuosi lisää. Niin tämä on ajanut koko Suomen talouden heikkoon tilaan, joka johtuu korkeasta työttömyydestä sekä heikosta viennistä.

Heikko vienti taas johtuu siitä, että euron valuutta ei ole vakaa, kuten markka taas oli. 

Se siis tarkoittaa sitä, että vielä ennen kun Suomen Pankki pystyi devalvoimaan markkaa, niin Suomen Pankki ei saa devalvoida euroa. Koska Suomen Pankki joutuu lainaamaan kaikki eurot tänne valtionobligaatioina Euroopan Keskuspankista.

Suomen valtio taas maksaa valtionlainojaan takaisin Euroopan Keskuspankille, josta Euroopan Keskuspankki taas perii vielä erillisiä valtionlainan korkoja.

Tämä on siis Euroopan Keskuspankin luojille täydellinen rahanteko kone, vaikka nämä samat pankkiirit tekevät miljardibienstä ase/sota, huume sekä lääketeollisuuden puolella.  

Kuuluuko köyhien keskituloisten veronmaksajien rahat rikkaiden fasistisukujen taskuun ?

Ydinkysymys tässä koko yksityisten eläkerahastojen valtionryöstämisessä on se, että kuuluvatko köyhien keskituloisten veronmaksajien verorahat näiden jo ennalta rikkaiden fasistisukujen taskuun ? 

Kuuluuko siis Suomi nimisen valtion veronmaksajien rahoilla tehdä voittoa yksityissä rahastoissa, joita nämä veroporsastelijat nimittävät eläkerahastoiksi.

Jos kerta näihin yksityisiin eläkerahastoihin ei voi kukaan tavallinen Suomalainen liittyä, mutta kuitenkin nämä tavalliset suomalaiset kuitenkin liittyvät näiden eläkerahastojen jäseniksi ja alkavat maksaa heille tuosta jäsenyydestä. Niin eivätkö nämä suomalaiset työläiset huomaa sitä kuinka heidän rahoillaan tätä apinan koijausta harjoitetaan.

Aivan samalla tavalla kuin myös pankki lupaa asiakkailleen, että heidän rahansa ovat heidän holveissaan turvassa. Niin pankkiiri voi käytännössä tehdä näillä varoilla aivan mitä lystäävät.

Itseasiassa arvotalletukset kuten kultaomistukset päätyivät holviin jo keskiajalla, jolloin silloiset huijarit huomasivat sen, kuinka helppoa oli saada ihmiset luottamaan siihen, että he luottivat paperilappusten olevan lupaus siitä, että heidän arvoesineet säilyivät pankkien holveissa.

Todellisuudessa tämä syy miksi Suomen rikkaimmat rahasuvut ovat onnistuneet tunkeutumaan eläkerahastoihin johtuu siitä, että nämä miljardööri/miljonäärisuvut ovat tottuneet käyttämään varojaan mm. poliittisen järjestelmämme manipulointiin.

Sillä nämä samat fasistisuvut rahoittivat myös Suomen sisällissodankin ja Saksan jääkäriarmeija oli heidän yksityisarmeijansa, jolla he yrittivät estää Suomen itsenäistymisen ja liittää tämän maan Saksan keisarikuntaan. Suomeen oli määrä tulla Saksalainen kuningas.

Mutta tällä hetkellä he yrittävät tehdä kaikkensa, jotta Suomi saataisiin jälleen liitettyä osaksi Saksaa. Kun tällä kerralla se olisi Saksan johtama EU:n fasistinen liittovaltio, jonka sisälle tulee vielä Saksan johtama EU-armeija.

Tämä hanke on vielä niin salainen, että siitä on sovittu jo salainen sopimus Saksan ja Suomen kenraalien kesken. Mutta me tunnemme sen jo tämän Naton ja Suomen välisen vuonna 2014 solmitun isäntämaasopimuksen nimellä. 

Mutta tuon sopimuksen sisällössä ei sitä kerrota tämän maan kansalaisille, että siellä luvataan Saksalle taas miltei täysi hallinta tämän maan hallinnosta. Jota tämä vanha Natsivaltio taas käyttäisi suursodan välikappaleena, kuten Saksan hallinto teki vuonna 1939 solmiessaan Suomen kanssa Barbarossa-hyökkäysssopimuksen.

Teemu Vehkala/Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä blog

No Comments »

Peace, Prosperity and Freedom Are Certainly Yours!

Archangel Michael:

I Am Archangel Michael.

The keycode for humanity’s understanding has been collectively achieved, offered and received.

Your role is necessary, acknowledged and contributes to the personal and collective Awakening.

Surface tension becomes flowing accessibility.

Worry and strain give way to Peace and Knowing.

Passion is not the way through.

Sacrifice is not the way through.

Transcend the desires and beliefs.

Displace preferences with Service, suffering with Faith.

Release the driving claim for proof, security and entitlement.

Accept that you are a Soul, a child of God, already Free.

This moment is no longer training or preparation.  This is not a drill.

This counts.

Choose God, without hesitation and so fully that your brothers and sisters on the Surface may see the Light of the upsweep.

Do not ridicule, diminish or take.

You are held precious and dear by Father-Mother God.

Take your sacred place at the table.

I Am Archangel Michael, with you.

(channeled by Christine Burk 1/11/2017) /Who needs light

No Comments »

Oleellinen

Suurin osa meistä ei vieläkään näe mitään outoa tässä vallitsevassa järjestelmässä, eikä pysty edes kuvittelemaan mitä tuleman pitää. Siksi tärkeää olisi heidän, joilla on varallisuutta ja huomiokykyä, valmistautua ja varustautua siten, että tarvittaessa voidaan auttaa heitä, ketkä eivät uskoneet näin voivan käydä tai eivät yksinkertaisesti välittäneet. Yleensä huomataan olevamme vaikeuksissa vasta silloin, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Näitä varoituksia ei näe valtamedioissa tai valtioiden ilmoittamana… Ai miksikö? Nyt olisi aika unohtaa ne ”johtajiemme” teot ja tämän järjestelmän uutisoinnit sekä niistä räksyttäminen, sillä se ei auta mihinkään… päinvastoin tällöin unohtuu kaikista oleellisimmat asiat. Suomen korkeimmilla tahoilla on keskusteltu siitä, että tulisiko kaikille kansalaisille jakaa 10 vuorokauden muona- ja vesivarat… tämähän on merkki siitä, että siellä tiedetään jotakin olevan tapahtumassa. Tsekeissä on keskusteltu siitä, että pitäisikö kaikille kansalaisille jakaa aseet… en tiedä onko näistä valtamedioissa uutisoitu. Keskitytään siis oleelliseen, jookos…

No Comments »

Simon Parkes 4.1.17

Hyvinkin katsomisen arvoinen pätkä. Suomi mainittu pariin otteeseen…

No Comments »

Loppupeli

Me elämme tämän planeetan loppupeliä, jonka seurauksia tai lopputulosta kukaan ei tiedä. Tuleeko sotia, talouden romahtamista tai luonnonmullistuksia, vai kaikkia. Vai onko kyse siitä, että kun viimeinenkin meistä on saanut ymmärryksen tämän järjestelmän mielipuolisuudesta, niin alamme muuttamaan ajatustapaamme ja toimintaamme. Alamme toimimaan yhteiseksi hyväksi, koska muuta vaihtoehtoa ei enää ole, ne muut mahdollisuudet tuhlattiin jo aikoja sitten. Monet eivät itsekkäistä syistä halua nähdä mitä tällä planeetalla on tapahtunut tai tapahtuu… se tulee muuttumaan. Vaikka kuinka haluaisi tämän tutun järjestelmän jatkuvan, koska itsellä on kaikkea, eikä haittaa vaikka muilla ei olisi mitään… se näkökulma tulee muuttumaan. Meidät pakotetaan yhteistyöhön keskenämme, sillä ilman pakkoa kaikki jatkuisi ennallaan. Rakastaisimme toisiamme ja eläisimme sovussa keskenämme tuhoamatta luontoa oli liian vaikea tehtävä ihmiskunnalle. Tämän aurinkokunnan vapaa valinta tullaan poistamaan juuri siitä syystä, että emme yksinkertaisesti näe muuta mahdollisuutta, kuin tämän vallitsevan järjestelmän, joka tuhoaa tämän planeetan elinolosuhteet ja kyvyttömyyttä elää rauhassa. Me yhdessä olemme tämän kaiken sallineet ja yhdessä meidän tulee tämä kaikki korjata. Joten tuli mitä tuli, niin katse peiliin… ketään muuta et voi tästä syyttää.

No Comments »

Kuvitelma

Kuvitellaan tilanne, jossa on yksi vauras ihminen ja jolla on enemmän, kuin tuhansilla ihmisillä yhteensä. Tulee aika, jolloin nämä vähäosaiset alkavat vaatia oikeuksiaan, koska heillä ei ole enää mitään, ei edes ruokaa. Nämä vähäosaiset marssivat tämän vauraan ihmisen tiluksille ja vaativat häneltä jakamaan kaiken muiden kesken. Jos tällä tilallisella olisi ase, jossa kuusi luotia ja hän puolustaisi omaisuuttaan uhkaamalla ampua, mikäli tämä joukko ei poistuisi. Tämä joukko olisi satalukuinen ja jos tämä tilallinen päättäisi ampua kuusi heistä, niin mikä olisi tilanne sen jälkeen. Kaksi vaihtoehtoa… ampua kuusi luotia ja menettää kaikki tai jakaa sopuisasti kaikki keskenään. Kumpi vaihtoehto palvelisi yhteistä hyvää? Tässä tapauksessa ei edes pohdita sitä, miten tämä vauraus olisi hankittu.

No Comments »

Sattumus

En halua kehua tai nostaa itseäni toisten yläpuolelle. Tänään sattui seuraavaa, joka voisi olla esimerkkinä siitä, miten voisimme toisiamme auttaa ja tukea. Vastaan käveli eräs tuttu yksinhuoltajaäiti, joka näytti hieman huolestuneelta. Juteltiin siinä aikamme ja sitten annoin kaikki käteiset hänelle, mitä sattui olemaan mukana eli 70e. Hän hyppäsi kaulaan ja sanoi, että hänellä oli vain 15e ja oli kauppaan menossa, miettien miten selvitä perjantaihin. Kyllä ihmisistä näkee jos heillä on huolia ja silloin olisi hyvä edes pysähtyä juttelemaan, ottaa toinen huomioon ja antaa, jos kykenee (tuhmimmat mielet aattelevat täs kohtii vaikka jas mitä, hyi). Ilonen mieli kaikille ja antaa vähästäkin, vaikka itse joutuisi kynsiään pureskelemaan muutaman päivän.

No Comments »

Goldfish report

No Comments »

Aika herätä

Jokaisen tulisi nyt mielessään lausua seuraavan; ”Irtisanoudun kaikesta tämän todellisuuden velvoitteista ja vaadin oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa kaikille.” Se mitä kaikki haluamme on rakennettu sydämeemme syntyessämme, me vain unohdimme alkuperämme ja tarkoituksemme. Nyt on aika herätä…

No Comments »

Feel

No Comments »

Face the fear

No Comments »

Parannus

Äärimmäinen paha ja sen palvojat parantuvat vain valossa, valkoisessa valossa ja kristallienergiassa. Rakkaudessa ja hyväksymisessä, huolenpidossa ja hoivassa. Ellei parannu, se häviää kaasuna universumin tuolle puolen, eikä koskaan palaa.

No Comments »

Oivaltaa

Kaikki valtiot, hallitukset ja yhteiskunnat ovat kasvualusta ihmisorjuudelle, joka tuottaa energiaa ja hyvinvointia pääosin pienelle eliitille. Näitä yhteiskuntia pidetään yllä hyvyyteen verhotulla pahuudella, sokealla uskolla sekä ihmisten tietämättömyydellä. Tämä koko nykyinen järjestelmä tulisi romuttaa täysin ja aloittaa aivan uudelta pohjalta, joka palvelisi kaikkien yhteistä hyvää. Tämän tulisi jokaisen oivaltaa ennen kuin muutosta voidaan saada aikaan.

No Comments »

Pikaopas menestykseen: Kootut neuvot köyhille

Oletko köyhä? Ai olet, hyi sinua! Yök! Mutta nyt se ei enää haittaa, sillä olen koonnut Menestyneiden Parempien Ihmisten opastuksen sekä elämänfilosofisten näkemysten perusteella timanttisen setin neuvoja ja ohjeita, jotka tuossa tuokiossa empowermenttaavat sinut niin täyteen oikeamielistä tarmoa että voit tarttua itseäsi niskasta kiinni ja näin nousta loiseläjyyden turvesuosta kansakunnan ihailluksi sankariksi, laskunmaksajaksi ja vastuunkantajaksi. Jos olet valmis elämänmuutokseen, niin tästä lähtee:

Rikastu.

Mene töihin.

Mene töihin, mutta älä vaadi palkkaa.

Maksa yrittäjälle siitä että tämä ottaisi sinut töihin.

Lähde aamulla reippaasti töihin, vaikka sinulla ei olisikaan työpaikkaa.

Mene metsään. Siellä riittää työtä.

Ryhdy yrittäjäksi.

Älä missään tapauksessa ryhdy yrittäjäksi.

Lakkaa olemasta niin köyhä.

Äänestä kokoomusta.

Älä ole niin nuori.

Älä ole niin vanha.

Nuorru.

Vanhene.

Hanki 20 vuoden työkokemus kahdessa vuodessa.

Älä ole niin ruma.

Ryhdy ammattilaisjääkiekkoilijaksi, golffariksi, formulakuskiksi tai tennispelaajaksi.

Matkusta ajassa taaksepäin ja synny rikkaaseen perheeseen.

Mene rikkaisiin naimisiin. Jos olet jo naimisissa, eroa ensin ja mene sitten.

Saa kookas perintö.

Kirjoita menestysromaani ja sen jälkeen vielä muutama lisää.

Potuntervaaja blog

No Comments »

Voitelu

Päärasva, otsavoide ja yhdistetty silmä- ja suusalva tulevat olemaan kovassa kysynnässä lähiaikoina. Jos nämä alueet alkavat ns. kesiä, niin tosi on kyseessä. Ei kannata ottaa tätäkään asiaa kovin kevyesti, sillä raskaasti voitelemalla selviät kaikesta, jopa elämästä.

No Comments »

Outoi sanoi

Melankolikko sana ihmetyttää, ku jos onkis kolikko jol voi vaa ostaakkis melan, ni eiks si vois olla myäs kolikko, jol voi ostella vaik airon tai jonkus muun juidein, tä? Si sekis sana, ku kyllästynyt miätityttääki ja hualel. Onks nii, et kyllä-stynyt tarkottaa semmottist heeboo, joka vaa sanoo kyllä joka asiaa elis onkis joojoomiäs? Entäs piironki, tä? Mitäs järkee o ronkkii jotai piitä, kussehä onkiis luku elikkäs 3,14… Ronkitaako sit jollai kepil vai mil? Ai ku taasen ohimoit riipii, kus ei ookkaas tarpeeks tiatoi, näs.

No Comments »

Näit ja muit juidei

Ai ei o tekemist ja pitkästyttää vai? Elämä on tarkotettu elettäväks täysil ja täs parikii vinkkii siähes. Ekatteks alat siirtelee tavaroit paikast toisee ja si takas. Tokatteks kandeis laittaa se märkäpuku päälensä, räpylät jalkaa ja suklausklasit ja snorde kaa. Si vaa imuroimaa ja tiskailee. Sit voiskis käyä kaupois nää vermehet päälläsä, nis sais muukkis kahella sun touhui iloissaa. Kolkiks vois si käyrä ulkona ja kattoo onks siä semmottii kivii kutkas sopii su siekkuu elikkäs siäräimee. Ne kutkas sopiskii, ni ne si taskuu ja ku kaik taskuttes täynnäsä näit kivii, ni si kotio ja pesee ne. Ja tiättys vaattehet myäskii, ku ne kivehhä oiskis ihase su räkänokast tulleit ja sotkennu limoihi kaik ja hualel. Si vaa takas pihoille ja ripottelee niit kivii kaikkii mahollisii paikkoihisa, nä. Si kandee käyrä kakal joka välis, nis sekis piristäis. Jos ei näist elämise ohjeist saa touhuu ja iloo aikaseks, ni sillottes ootkis iha tosikko ja jouratkiis mököttää. Eiku vaa kaik koklaa näit ja muit juidei, nis kyl vaa eluu tuleekis touhuu ja värmal, nä.

No Comments »

C2C 8.1.17

No Comments »

Ben Fulford 9.1.17

Countdown to the New Age Begins as Final Cabal Underground Bases Subdued

The battle over the planet earth is coming to an end as the final Khazarian mafia underground bases and strongholds fall, White Dragon Society sources report. However, there is still some heavy duty last minute horse trading going on between East and West as the January 20th start of the presidency of Donald Trump approaches, according to sources involved in the negotiations. The future of our planet and our species is what is at stake.

The big battle still to be concluded is the one over who exactly will be controlling the process of creating and distributing money, which is the real source of power on this planet. Put another way, what is at stake is the process of deciding what we, as a species, do in the future.

With a little over one week to go before the Trump presidency begins, it is a good time to take note that, despite his name, he is not the one holding the trump cards in this high stakes world poker match.

When the US dollar became the de facto world currency after World War 2, it was backed by gold and US GDP was worth 50% of world GDP. Now, the so-called US dollar is backed by nothing (the US has no gold) and US GDP, as measured by the IMF, is just 15.6% of world GDP on a purchasing power parity (real) basis. Furthermore, the US was the world’s greatest creditor nation at the end of WW2 and now it is the most deeply indebted nation in the history of this planet.

By contrast, China now controls 17.9% of world GDP, has plenty of gold and is the world’s greatest creditor nation. The members of the China led Asian Infrastructure Investment Bank, now over 100 countries, control close to 80% of world GDP while the US and its slave state Japan, the final anti-AIIB hold outs, control less than 20%.

This means that if China and its Western allies make a grab for control of the world’s financial system, they will succeed.

However, the US military industrial complex does have some big cards to play, many of them connected to its secret space and high tech programs. The US secret government is getting ready to show some of these cards including much of the technology behind the 6000 patents, that, according to the US Academy of Sciences, have been suppressed for “national security” reasons, Pentagon officials say.
The real question many of us want the answer to, when some of these secrets are revealed is: Are two separate realities, one involving space colonization and one earth-bound, about to merge into one?

There is plenty of evidence, even for the most hard-nosed and fact based among us, that the official version we are being given of history is full of contradictions and secrets.
The WDS society and their allies will be demanding and receiving, answers about things like why manned space exploration suddenly stopped in the 1970’s? It is very clear from various accidents that have happened since then that any manned exploration vehicle trying to leave earth orbit is destroyed, ostensibly by the Ionosphere.

Agents from the WDS were told by intelligence agency sources with clearance levels high above that of the President of the shallow US state, that the planet has been put under quarantine because some very dangerous entities have taken shelter here after losing an inter-galactic war. These entities are now surrendering and freeing the hostage surface population of this planet in the process, these sources say.

If what these people are saying is true, then in the near future the benevolent galactic forces will open a wormhole in Antarctica and allow the surface population of humanity contact with the universe at large. That may be why religious, political and science luminaries have been visiting Antarctica recently. This month Russia’s Vladimir Putin is expected to be the latest bigwig to visit there.

https://themoscowtimes.com/articles/putin-to-visit-antarctica-21017

The fact the US has confined all of its aircraft carriers to port, for the first time since World War 2, may be a sign of something big about to happen. If so, we can expect some sort of earth-shaking announcement out of Antarctica soon. We shall see.

This sounds way too out there many of us to accept but, there can be no doubt a high level esoteric war has been taking place on the surface of this planet.

For one thing, there is plenty of evidence, which would hold up in any court of law or war-crimes trial, that the leadership of the Western world has been engaged in mass murder. Let us not go too far back in history, let us even ignore the hundreds of millions of people killed in the 20th century and just look at events since the year 2000. Since then, we have had a regime in the US that has ignored international law and used terror and mass murder to manipulate its own citizens and those of other countries into war.

This latest campaign of terror started with the September 11th, 2001 (911) false flag terror attacks. Since then the US leadership invaded the Middle East and murdered hundreds of thousands, if not millions of people. It has also been spreading biological weapons like HIV, SARS, Ebola, Bird Flu etc. in an attempt to start mass pandemics. The Western leadership also used its control of the dollar printing system to try to create mass starvation by bribing farmers into growing fuel instead of food. It has also used earthquake and tsunami causing nuclear weapons against Haiti, Indonesia, Japan etc. This is mass murder and can be directly linked to people like George Bush Jr., Hillary Clinton, David Rockefeller etc.

Somebody broke into this writer’s home recently and attempted to delete all the copies I have of a tape recording of when I was offered the job of Finance Minister of Japan by a representative of former Japanese finance minister Heizo Takenaka, in exchange for agreeing to participate in a campaign to kill 90% of the world’s population. Takenaka works for the Rothschild and Rockefeller Khazarian mafia families behind this plan. I still have many copies of this tape hidden but the fact they would try to delete this evidence shows clearly how scared of justice these people are.

Their increasingly shabby and desperate psychological warfare tactics are also a sign of the deep panic these people are in. Just take a look at last week’s pathetic attempt to derail the Trump presidency by asserting, without any evidence, that “Russia” hacked the US election. This Hail Mary pass attempt to derail the Trump presidency failed utterly as did their previous vote recount campaign and as will anything else, including Trump assassination, that they might plan. Their fake truck attacks in France, Germany and now Israel are also not producing the desired results. People have become immune to their age old use of street theater (often including real murder) to manipulate the masses that false flag attacks are now routinely exposed as such within minutes of their being announced.

That is because this regime has lost power, thanks to the victory of the military and agency white hat forces behind Trump. We have been promised, and expect, a war crimes trial once Trump takes power. The WDS, for its part, would settle for a South African style Truth and Reconciliation Committee.

There are also some mopping up operations going on in the run up to Trump’s presidency. “More deep underground military bases (dumbs) destroyed as cabal who refused amnesty are terminated,” was how Pentagon sources described the state of play. Also “New York nuclear arms were disarmed and a Vancouver underground rail demolished,” the sources say.

The Paris conference on January 15th is also being convened to impose a two-state solution on Israel, the last hold-out of the Khazarian mafia, and will use sanctions to force the regime there to “really make peace,” the sources continue. The world is “sick of Israeli tantrums and crimes against humanity,” they note.

Getting back to the horse trading, the Western military industrial faction is taking two tacks vis-a-vis the Asians. On one level, they are seeking a Christian alliance with Russia, Europe the Americas and the Christian parts of Africa to stand equal with the Asians. On another level, they support the creation of a meritocratic, democratic and transparent new world architecture that will make sure international criminal groups like the Khazarian mafia will never again be allowed to foment war, terror and suffering around the planet.

Overall, once it has finished removing the criminals from within its ranks, the Western military industrial complex will offer its technological and military might to the service of humanity as a whole, Pentagon and agency sources say.

And so, as the year 2017 begins, so does a new age start to unfold. Let us make it a golden age.

No Comments »

Kyllästyä

Mihinkään todelliseen ei voi kyllästyä. Kyllästyä voi vain epätodellinen ja epätodelliseen. Jos todellinen lakkaamatta kielletään, kätketään, häivytetään, siitä voi muodostua riippuvuutta aiheuttava pakkomielle.

Sven Laakso/Käymälä blog

No Comments »

Väärinymmärretty

Maailmassa on hyvin harvoja ihmisiä, jotka ymmärtävät sinua ja laatujasi. Sitten, kun mennään syvälliseen oivaltamiseen, niin ei juuri kukaan pysy perässäsi ja samoin toisinpäin. Ehkä alkuperäinen suunnitelma oli jotain muuta, mutta näillä mennään…

No Comments »

Keskipiste

Jokainen olento on oman maailmankaikkeutensa keskipiste. Piste…

No Comments »

Estranged

No Comments »

Message to earth

No Comments »

Maailmamme muuttuu

Maailmamme muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla, eikä mikään voi sitä kehitystä pysäyttää. Kyse on ihmisten heräämisestä tämän vallitsevan järjestelmän mielipuolisuuteen. Järjestelmän, joka systemaattisesti tuhoaa elinolosuhteitamme tällä planeetalla sekä usuttaa ihmiset toisiaan vastaan. Nyt tulisi ymmärtää se, että suurin osa tämän todellisuutemme kokemat ovat enemmistö, joka pystyisi helposti muuttamaan kaiken. Vain pienen pieni eliitti on hallinnut ja tuottanut tuhoa planeetalle sekä ihmiskunnalle siinä määrin, että elämä täällä käy vaikeaksi. Me yhdessä olemme pitäneet yllä tätä järjestelmää kykenemättä kyseenalaistamaan sitä. Meidät on saatu taistelemaan keskenämme ja täten unohtamaan sen, mikä tämän kaiken aikaan sai. Nyt on aika alkaa toimimaan yhteiseksi hyväksi, unohtaa vanhat toimintatavat, viha ja katkeruus. Tottakai on heitä, jotka haluavat alistaa, hyväksikäyttää ja tappaa toisia. Mitä heille teemme? En tiedä, mutta jos joku vaarantaa muiden olemassaoloa jatkuvasti, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin pistää joukolla kuriin ja ehkä pistää kylmäksi. Lopetetaan politiikasta, taloudesta ja uskonnoista kiisteleminen, sillä ne ovat vain hallintajärjestelmiä, joiden tarkoitus olikin saattaa ihmiset vastakkain. Aletaan yhdessä miettimään ratkaisuja siihen, miten puhdistamme tämän planeetan ilmakehän, vedet ja maat. Autetaan heitä, ketkä ovat syystä tai toisesta tippuneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Puretaan ydinvoimalat, jotka tuottavat vain polttoainetta ydinpommeihin ja levittävät tuhoavaa säteilyä ympäristöön. Kehitetään uusia energiantuotantomalleja, jotka ovat puhtaita ja edullisia. Parannetaan itsemme sekä tämä planeetta… nyt on sen aika.

No Comments »

Taivas mulle tuokaa

Käsi kädessä kuljetaan kultaista hiekkarantaa, kaunis neito mulle välillä suuta antaa ja hymyilee kaislamekossaan. Saan nähdä turkoosinsinisen veden ja kaihon silmissäsi, silkin ihollasi. Innolla vedät mukaan leikkiin, pyörimään sannassa, siin veden rannassa. Kannassa jalan on hiekan jyvä, hyvä olo ja raukea mieli. Kieli suutasi huuhtoo, etsii jotain makeaa, rapeaa ja maukasta. Kastan hiuksesi veteen, teen sun eteen mitä vain. Sain mitä halusin, sinä myös. Työs teit ja iloksi kaiken muutit, tuutit jäätelön sulaa käsiin pieniin ja suloisiin. Alakuloisiin oloihin emme ryhdy, vaan juoksemme kilpaa pitkin rantaa. Santaa lentää, kuka ensin entää ja jaksaa, saa laskun maksaa. Siitä elämän hinnasta, pehmeästä rinnasta kauniin muodon. Luodon salaisen, veden kalaisen, ääressä asumme, asunamme pienet vaatteet, kauniit aatteet. Auringon paahtavan alla ja lämpimien vesien, ihomme kesien. Koitamme toisiamme kestää, ei mikään voi meitä estää. Kokemasta kaikkea kaunista ja hyvää, kuin hunajan jyvää, makeaa elämän kaarta, saarta kaukaista, mun makuani maista. Haista ja nuuskuta, pikkasen puuskuta ja huokaa, taivas mulle tuokaa.

No Comments »

Who believes

No Comments »

Forbidden science

No Comments »

Yhtenä päivänä

Jos yhtenä päivänä ei kakka tule, niin seuraavana päivänä tulee iso kakka.

No Comments »

Kuulostaa utopistiselta

Vatikaani omistaa jokaisen maa-planeetalla elävän sielun, syntymätodistus on omistuksen takeena. Tästä sopimuksesta voi irtisanoutua täyttämällä kaavake UCC-1, joka toimitetaan oikeusviranomaisille. Tämän jälkeen täytetään kaavake UT4, jolla irtisanoudut verovelvollisuudesta ja joka oikeuttaa laskujen maksatuksen IRS:llä (International Reveune Service). Näiden kaavakkeiden täyttäminen ja toimittaminen viranomaisille irtisanoo velkaorjuudesta sekä oikeuttaa elämään IRS:n piikkiin loppuelämäsi. Jokainen voi tahollaan tutkia asiaa… em. kaavakkeet löytyvät netistä Englannin kielellä. Luultavasti samat kaavakkeet löytyvät myös Suomen kielellä, mikäli osaa oikeasta paikasta hakea. Kuulostaa utopistiselta… mutta on todellisuudessa sielusopimus, jonka hyväksyimme lähtiessämme tähän todellisuuteen. Nyt siitä voi irtisanoutua jos oivallus kohtaa valon.

No Comments »

The quantum shift

No Comments »

Ben Fulford 2.1.17

Khazarian mafia chickens coming home to roost in the Year of the Rooster

“As ye shall sow, so you shall reap,” has never been more true than in 2016 when the Khazarian mafia’s long list of crimes against humanity began to finally catch up with them. That year saw the removal from power and/or from this world of many top Khazarian mobsters including the Rockefellers, the Bushes, the Clintons and top henchmen like George Soros and Barack Obama. We also saw a revolt in the Anglo Saxon world that led to the end of Khazarian controlled regimes in the UK (Brexit) and the US (the election of the Donald Trump military government). Now in 2017, the Year of the Rooster, their chickens are really going to come home to roost. This will be the year of mass arrests, war crime trials and regime change as the final mop up of Khazarian mob rule takes place, sources in the Pentagon, the Gnostic Illuminati, Asian Secret Societies and the White Dragon Society all agree.

In the US, the arrest of over 15,000 Khazarian mobsters by the FBI already began January 1st, Pentagon sources say. The perpetrators of 911, the illegal Iraq invasion, the Fukushima tsunami and nuclear terror attacks on Japan and other crimes against humanity are being rounded up and there will be public disclosure about this in all major mass media, WDS sources promise.

“Cabal underground bases in Nevada, Denver, New Zealand as well as a cloning base under Camp David were destroyed and more bases in Australia, San Diego, Hawaii and Arkansas may be targeted,” the Pentagon sources report. “As Cabalists seek to escape to New Zealand, Congo, Brazil, or Paraguay, there may be more kinetic actions to stop them,” the sources promise.

In Asia meanwhile, there is fear, confusion and hope as the full implications of the decapitation of the Khazarian mafia begin to sink in at government level, multiple sources agree. There has been an especially large of amount of secret activity in Japan, Japanese right wing sources say.

We have confirmed from sources in the Japanese Royal Family and in the Cabinet of Prime Minister Shinzo Abe that Supreme Court Judge Hisashi Owada, who is also father to Princess Masako was…

… detained in Switzerland last week at the BIS when he was caught trying to cash some Sino-Japanese war reparations bonds. Owada was trying to cash the bonds to make up for losses incurred by former Japanese Prime Ministers Yasuo Fukuda and Junnichiro Koizumi when they invested special Japanese Foreign Ministry funds in stocks, the sources say. “He may be the Crown Princesses’ father but he is not the Emperor and that is why he was arrested,” a Japanese right winger close to the imperial family noted.

Owada was one of the Rockefeller’s most senior agents in Japan and his detention has sent shock waves through the Japanese establishment. Another senior Rockefeller agent, Yotaro Kobayashi of the Trilateral Commission has also been trying, in vain, to cash large denomination financial instruments while claiming there is no such thing as the dragon family. Yakuza agents have been dispatched to deal with him, Japanese right wing sources say.

The Chinese and Japanese establishments, which both invested heavily in the campaign of Hillary Clinton for President of the US are still reeling with shock over this loss which finally drove home to them the reality of regime change at the very highest level in the West.

The Japanese Emperors’ announced abdication, now expected to be formalized in April, did not take place in time for Khazarian agents to complete their planned hijacking of the Bank of Japan as can be seen by the detention of Owada.

The revelation that the mother of the Meiji Emperor was a Hapsburg Princess has sent shockwaves through the extended Imperial Family, the right wingers noted. It is now obvious to them the plan to use the female line to take over the patrilineal Japanese Imperial Family was behind the infiltration of Owada’s daughter Masako into the royal household, Japanese Royal Family members say. That is why there was such a big media campaign recently to allow a female to take over the throne, they ad.

In any case, the Khazarians had promised to hand over ASEAN, Japan and the Korean Peninsula to China in exchange for Chinese help in getting Hillary elected, Asian secret society sources confirm. That is why the Emperor was supposed to have resigned, but now these plans have been stopped.

A Japanese Kyodo News Agency article that appeared in the January 1st edition of the Japan times displays the confusion and anger among agents of the old regime in Japan by criticizing the government for refusing to endorse a Khazarian slave regime resolution against Russia over Syria. “Japan’s stance…made what should have been a G7 statement into a Group of Six statement,” the news agency article lamented.

Tadashi Ishii, the head of Dentsu, Japan’s advertising near monopoly, announced his resignation last week in a clear sign Japan’s system of media control is about to change. Dentsu has long used advertising boycotts or the threat thereof to keep Japanese media under control. The purge going on there means the trained seals working at big Japanese corporate media companies will soon be barking to a different tune and agencies like Kyodo will stop being mouthpieces for Khazarian propaganda.

Japanese Finance Minister Taro Aso may also be removed because he reports to the French branch of the Rothschild family and as such is blocking efforts to free Japan from debt slavery by nationalizing the Bank of Japan, the Japanese right wing sources say.

The big test will be to see if the Japanese government now has the courage to release the tapes it has of war criminal and Israeli Prime Minister Benyamin Netanyahu calling then Japanese Prime Minister Naoto Kan on March 12th, 2011 and threatening mass murder on the citizens of Tokyo unless the Japanese government signed over its foreign currency holdings to the Khazarian mafia.

“Abe is so scared of Netanyahu that he wants to resign rather than have to confront him,” the Japanese right wing sources said. Even if Abe is too chicken, Netanyahu’s days are numbered. Abe will be forced to step aside if he refuses to act on 311, Japanese right wing sources say. The Japanese have also been informed by the gnostic Illuminati that any further Israeli or Khazarian attacks on Japan will be met with retaliation in the form of a 500 megaton nuclear weapon, enough to, for example, obliterate Israel.

Netanyahu is, in any case, already facing multiple criminal charges. “United Nations Security Council resolution 2334 provides the International Criminal Court with a legal foundation to prosecute Israel for war crimes, population transfers, illegal settlements and more,” Pentagon sources say.

Netanyahu is also facing criminal charges of fraud and bribery in Israel.

http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/benjamin-netanyahu-israel-fraud-bribery-criminal-claims-investigation-arnaud-mimran-a7497016.html

The important thing for Israelis officials to realize, as they press criminal charges against him, is that Netanyahu is not a Jew, he is a Satanist and a sworn enemy of the Jewish people.

Netanyahu, together with Germany’s Angela Merkel, are now the two most senior Khazarian mafia agents in power and as such are now high priority targets, gnostic Illuminati and Pentagon sources agree.

Overall, what we are now seeing is a mopping up operation because victory, and freedom, for the human race has already been assured, White Dragon Society sources say. Once the clean-up is over, hopefully in the first half of the year, then we can start with more positive and constructive work. If all goes well the year 2017 will mean world peace and the beginning of a massive campaign to end poverty, stop environmental destruction and start a new golden age.

No Comments »

VANHAN SAUNAMÖKIN VIIMEINEN ILTAHÄMÄRÄ

Elettiin hyistä pakkastammikuuta Hyrjärvellä. Kaislikkorantainen ja vesilinnuistaan rikas järvi kuului puoliksi Nyhtänköljän ja puoliksi Teppanan kuntaan. Tarkalleen ottaen elettiin Teppanan puolella sijaitsevassa Jytkämönsaaressa. Saaren rannassa sijaitsi pieni saunamökki, joka oli nukkunut kylmää ja kaipaavaa unta jo pari vuotta. Niin kauan oli siitä, kun sen seurana oli ollut viimeksi ihmisiä. Se kaipasi heitä. Eihän mökki ilman ihmisiä ollut kuin tiettyyn muotoon kasattu läjä puuta. Elettiin tammikuuta ja se natisutteli aika ajoin lautaseiniään kovassa pakkasessa nukkuen syvässä horroksessaan.

Se oli aina tiennyt olevansa varsin pieni ja alkeellinen mökki jota nykyään ei pidetty kovin muodikkaana. Oikeastaan siinä ei ollut kuin sauna ja sen lisäksi noin kahdeksan neliön tila, jonka molemmilla seinämillä oli kerrossängyt, kerrossänkyjen välissä pieni seinälle taitettava pöytä, pari pientä kaappia ja niitten edessä taso, jolla saattoi käyttää kaksipisteistä kaasuhellaa. Nurkassa oli pieni nestekaasujääkaappi ja toisessa nurkassa petrolilämmitin. Saunan kiuas itsessään lämmitti tilaa varsin hyvin, mutta pieni varmistus oli paikallaan, koska ihmiset, jotka silloin aikanaan viihtyivät mökillä kävivät siellä usein talvellakin.

Mutta he eivät käyneet enää. Nuori pariskunta oli rakentanut saunamökin joskus 1960-luvulla ja he olivat viihtyneet hyvin näissä varsin askeettisissa olosuhteissa. Pariskunnalle oli tullut kaksi lasta, poika ja tyttö ja hekin olivat mielellään viettäneet aikaa saunamökin rauhallisessa ilmapiirissä. Olihan täällä aika ajoin käynyt vieraitakin, jotka sitten yöpyivät pihalle pystytetyissä teltoissa kun mökin oma tila ei oikein riittänyt. Mökki muisti asioita. Se muisti lasten naurun kun ne olivat menneet kuumasta saunasta uimaan kesäiseen järveen. Se muisti sen kirskuvan äänen, kun purkinaukaisija aukoi sika-nauta tai lihapullatölkkiä jotka mökin omistajarouva kaatoi sitten kaasulevyllä keitettyjen makaroonien sekaan tarjoten vieraille yksinkertaista mutta maittavaa evästä. Se muisti olutpullojen suhahduksen kun miehet aukoivat niitä saunatauolla. Se muisti sen tyytyväisen suhinan mikä tuli siitä, kun nukkumaan menevät ihmiset vetivät huopia päälleen. Se muisti sitä, kun se mökin isännän kanssa katseli järven selälle auringon laskiessa ihastellen pikku hiljaa pimentyvää iltaa, häipyvää auringon kajoa ja kuikan huutoa jossain selällä.

Se muisti kotoisan tulenrätinän kiukaassa ja sen tuoksun, kun kiuaspussiin laitetut makkarat kypsyivät kiuaskivien päällä. Se muisti pienen matkaradion, joka piti yllä tunnelmaa pimenevässä illassa kun valopetroolilamppu antoi tarvittavaa valoaan. Se muisti myös aseöljyn tuoksun ja metallisten osien loksahtelun kun mökin omistajamies tuli kavereittensa kanssa elokuussa sorsajahtiin Hyrjärvelle. Miehet olivat silloin vielä varsin nuoria ja elinvoimaisia. Alle nelikymppisiä ja heistä hehkui usko elämään ja tulevaisuuteen. Ja tulevaisuushan oli silloin vielä ollut varma. Mikäs sitä olisi uhannut? Firmassa riitti töitä ja senhän piti jatkua loputtomiin. Saunamökki edusti ihmisille osaltaan varmuuden aikaa. Pysyvyyttä joka ei loppuisi koskaan.

Pieni saunamökki muisti kaiken ja ennen kaikkea se muisti sen, kuinka kaikki tuntui ikuiselta. Kun ihmiset pakkasivat kamppeensa veneeseen ja läksivät pois se ei ollut surullinen eikä huolissaan. Sillä se tiesi, että ihmiset tulisivat pian uudestaan. Ja sitten se muisti sen, kuinka ihmisten käynnit alkoivat vähentyä. Lapset olivat kasvaneet ja kaikonneet jonnekin. Eivätkö he enää pitäneet mökistä? Miksi ne olivat hylänneet sen? Sehän oli yrittänyt olla heille niin hyvä. Sinänsä omistajien kohdalla mökki ymmärsi ihmiselämän karun tosiasian. Se ihmiselämä oli lyhyt. Vuosien varrella niin emännän kuin isännän kohdalla askel alkoi olla lyhyempi ja selkä kävi kumaraan. Eihän mökki pystynyt heitä auttamaan kuin lämpimillä ajatuksilla ja sillä, että se pyrki olemaan heille mahdollisimman lämmin ja turvallinen tukikohta. Silloin kun he jaksoivat vielä mökillä käydä.

Mutta ajan myötä ihmisten käynnit vain vähenivät ennestään eikä isäntä jaksanut enää korjata mökkiä. Mökki muisti sen lämpimän tunteen, kun isäntä laittoi sahan ja vasaran laulamaan ja korjasi mökistä ajan kuluttavia jälkiä. Silloin se halusi kiukaansa kanssa palkita isännän vaivannäön mahdollisimman hyvillä löylyillä. Se ei itse asiassa kaivannut mieheltä ja naiselta kehuja. Sille suurin kehu oli heidän tyytyväinen huokailu pehmeissä löylyissä, hiljainen ja rauhallinen ajanvietto pienen tuvan puolella sekä se pieni ääni kun he käänsivät tyytyväisenä kylkeään kerrossängyssä. Kun ihmiset olivat mökillä niin mökki tunsi itsensä kokonaiseksi.

Ajan myötä kaikki loppui. Nainen ei enää tullut ja mieskin harvoin. Pari kertaa vuodessa. Miehen poika, nyt jo keski-ikäinen itsekin tuli joskus isänsä mukana mutta nyt oli kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun kukaan oli täällä viimeksi käynyt. Saunamökki oli odottanut. Ja odottanut. Koiraakin kärsivällisemmin. Mutta vuoden verran turhaan odotettuaan se lopulta nukahti kaipaavaan ja hiljaiseen uneen. Nukahtaessaan sitä harmitti epävarmuus. Jos se olisi tiennyt tehtävänsä päättyneen, niin se olisi voinut nukkua rauhassa. Mutta nyt sitä ei ollut kukaan sille sanonut. Tulisiko ihminen vielä? Jos tulisi, niin koska? Vai eikö ihmistä tulisi enää ollenkaan?

Uni oli kestänyt kauan. Sitten se havahtui jälleen. Saarta lähestyi moottorikelkka, jossa oli kaksi miestä. Kelkka saapui rantaan, miehet nousivat ja alkoivat purkaa varusteitaan. Molemmat olivat yli 50-vuotiaita. Toinen heistä oli Kartsa, selkänsä takia sairaseläkkeelle jäänyt metallimies Kuopiosta. Kartsan mökki tunnisti heti, sillä hän oli mökin omistajien poika. Vähän aikaa mietittyään mökki tunnisti toisenkin miehen, vaikka vuodet olivat häntä pikkupojasta kovasti vanhentaneet. Sehän oli Ykä, nykyisin sosiaalipiipertäjä Huitsinnevadasta. Molemmat olivat aikanaan joutuneet lähtemään kotiselkosiltaan maailmalle, mutta nyt he näyttivät tulleen tapaamaan kovasti kylmentynyttä ja unestaan havahtuvaa saunamökkiä. Ehkä viimeisen kerran. Mökillä oli sellainen tunne mutta se oli silti iloinen miesten saapumisesta.

Kartsa aukaisi mökin oven ja totesi:

– Kyllähän tää on aika lailla jäässä. Mutta katotaan, mitä tään kanssa saadaan aikaiseksi. Eiköhän tää tästä kumminkin… kun vähän lämmitellään…

– Te sitten möitte tämän?

– Joo, syöpä vei isän eikä äiti enää jaksa. Ei ole jaksanut aikoihin. Heikossa kunnossahan hänkin on. Tästä saatiin loppujen lopuksi aika hyvä hinta. Näillä järvenrantatonteilla kun on sitä arvoa. Tänne muuttaa helsinkiläinen vakavarainen eläkeläispariskunta. Joka on muuten alun perin täältäpäin kotoisin. Halusivat muuttaa rauhallisemmille seuduille. Kun se Helsinki on nykyisin vähän sitä mitä se on. Ne purkaa tään saunan ja rakennuttaa tähän tilalle kahdeksankymmenen neliön talviasuttavan mökin. Ne vissiin muuttaa tähän ihan pysyvästi asumaan. Tähän saareenhan tehtiin pari vuotta sitten silta ja ne jatkavat maantietä että tähän pääsee autolla. Rahat me pannaan äidille niin tästä mökistä ja tontista kuin heidän talostaan. Saa äiti hyvän hoitopaikan eikä tartte maata hoitamatta paskavaipoissa niin kuin nykyisin niin monet eläkeläiset joutuvat. Minulle ja siskolle ei tästä jää mitään, mutta me ollaan molemmat sitä mieltä että jokainen sukupolvi ryypätköön omiaan. Mutta ajattelin, että jos kerran vielä täällä käytäisiin. Ja kiitos siitä että tulit. Mitäs siitä on aikaa, kun viimeksi ollaan nähty?

– Jaa-a… eiköhän tuosta lie kolmekymmentä vuotta. Mutta minä muistan sen kun me nyrkillätapettavina oltiin täällä mökillä. Oli se jotenkin niin upeeta, en minä osaa sitä sen paremmin sanoa. Juostiin laiturilta jorpakkoon ja nauraa kätkätettiin. Ja syötiin porukoitten tekemää evästä ja oltiin muutenkin kuin ellun kanat. Ne oli semmosia huolettomia ja varmoja aikoja. Vaan ne ajathan muuttui toisiksi ja eihän ne ihmiset tämmösiä pikkusia saunamökkejäkään ole tehneet enää herran aikoihin. Vaikka minun mielestäni nää on kyllä just niitä parhaita paikkoja. Tämmösissä ihminen viihtyy. Ainakin meidän tapaiset muinaisjäännökset.

Miehet siirtelivät tarvikkeitaan kerrossängyn yläritsille. Oli aika saada kämppä lämpimäksi. Kartsa totesi:

– Näitä kaasuvermeitä ei viitsi edes koetella. Räjähtävät vielä, pirulaiset. Mutta tuo petroolilämmitin saattaa hyvinkin toimia. Minä toin sille kanisterin evästä tullessani. Jos sinä menet katsomaan liiteristä että siellä olisi vielä puita. Tuosta hormista ei tietysti oikein tiedä, mutta yritetään nyt kumminkin.

Ykä läksi ja pian liiterin suunnalta alkoi kuulua kirveen kopinaa. Vielä hieman unista mökkiä alkoi jännittää odotus. Vieläkö kerran se lämmitettäisiin? Vieläkö kerran täällä vietettäisiin aikaa? Kartsa pähkäili petroolilämmittimen kanssa. Yksinkertainen ja helppokäyttöinen lämmitin syttyi loppujen lopuksi melko vähällä vaivalla ja alkoi hohtaa pian kuparinväristä lämpöään. Sen perään Kartsa sytytti valopetroolilampun kerrossänkyjen väliselle tasolle. Ykä puolestaan tuli pian ison sylyksellisen kanssa ja romautti puut saunan lattialle:

– Oli siellä vielä puolisen mottia ihan vetokelpoista sekapuuta. Kyllä sillä pärjätään. Minä käyn vielä toisen sylillisen. Ruvetaan sitten taiteilemaan tuon kiukaan kanssa.

Kiukaan? Saunamökki havahtui nyt täysin hereille. Nehän meinaavat ihan oikeasti lämmittää saunan. Olihan se unensa läpi kuullut tulevasta kuolemantuomiostaan, mutta ei se sitä harmittanut. Kerran vielä, kerran kumminkin. Tämä oli mökille juhlahetki. Ykä toi saunaan toisen sylyksellisen halkoja ja miehet alkoivat viritellä kauan hiljaisena ollutta kiuasta käyttökuntoon. Kartsa poltteli pikkuhiljaa paperia pesässä ja Ykä kiipesi katolle polttaen puolestaan paperia savupiipussa.

– Kyllä tää näyttää vetävän!

Kartsa laitteli pesän täyteen Ykän tuomia syttypuita ja suihkutti sekaan sytytysnestettä. Nyt ei tarvinnut kikkailla, Amerikan kiehinen kävi aivan hyvin. Kun sytytysneste imeytyi puihin, polttivat miehet samalla pihalla voimasavuke Bostonit ja muistelivat niitä aikoja kun olivat olleet täällä knöllipoikina joskus 1970-luvulla. Mihin se aika oli niin äkkiä kadonnut? Se oli varmaan kysymys, jonka niin moni sen ikäinen mies esitti itselleen. Aika kului miehestä riippumatta ja häneltä lupaa kysymättä. Se, kuinka sen ajan kulutti oli tietysti kiinni miehestä itsestään. Aika oli se julmin tuomari mutta ehkä sekin ymmärsi ettei kaikkea voinut tehdä, mitä halusi. Kaikkeen siihen, mitä olisi halunnut tehdä eivät voimat vain riittäneet ja joskus uskokin loppui kesken.

Kartsa aukaisi pesän ja tarjosi sille tulta. Tulelle ruoka kelpasi, pesä syttyi nopeasti ja rööri veti komeasti.

– Kyllä tää ihan hyvin lähti. Ja vetohan tässä on aina ollut hyvä. Vaikka pakkanen on kova, niin minä sanoisin, että alta tunnissa me ollaan jo löylyissä. Eiköhän keitellä parit totit sitä odotellessa?

Alta tunnissa. Taatusti, jos se mökistä itsestään oli kiinni. Se teki parhaansa ja pyrki naristamaan jo hieman harventuneet seinäpuunsa mahdollisimman tiiviiksi että miehet pääsisivät makoisiin löylyihin. Ilma harvassa mökissä vaihtuisi hyvin joka tapauksessa. Kartsa keitteli trangialla teevettä ja mökki itsessään suojeli toimenpidettä pyrkien siirtämään itsestään miehiin ne kaikki menneitten vuosikymmenten iloiset muistot jotka se oli säilönyt itseensä. Vähän niin kuin tietokoneen kovalevyyn jonka sisällön saattoi oikeassa paikassa purkaa. Siirtäminen varmaankin onnistui, sillä Kartsa totesi samalla kun Ykä kaatoi teemukeihin rommia.

– Tässä istuessa tulee kaikki jotenkin niin kovasti mieleen. Lapsuus. Ne ajat täällä mökillä. Se seitkytluku kun me oltiin kavereita ja kun maailma oli jotenkin niin toisenlainen. Sillai varmempi Turvallisempi. Ennen kuin sitten lähdettiin maailmalle ja unohdettiin toisemme. Se tunne. Siitä kaikesta. Se tulee nyt mieleen. Ja se on jotenkin tärkeä. Eikä sitä saisi unohtaa. En minä oikein osaa sitä sen paremmin sanoa. Mutta tää tuntuu niin hyvältä. Oikealta. Ja on sääli, että se tämän mökin kohdalta päättyy tähän.

Ykä jatkoi puolestaan:

– Ymmärrän mitä tarkoitat. Ja olen samaa mieltä. Tämän mökin myötä ei häviä vain yksi rakennus, vaan tietty eletty aika. Monen ihmisen elämä, historia ja kokemukset. Jotka olivat aikanaan niin tärkeitä. Muistot. Kokonainen aikakausi. Jonka tilalle tuli uusi. Joka ei ole taatusti parempi kuin se, mitä me silloin aikanaan elettiin. Minä tavallaan tunnen tämän mökin vieläkin. Sielussani ja mielessäni. Aivan kuin se eläisi ja puhuisi meille. Kun joku on vielä tarinaa kuuntelemassa. Mutta tarinat katoavat ja ne uudet tarinat on kerrottu ja tarkoitettu toisille ihmisille. Sitä myötä kun tämä saunamökki hiipuu pois, niin pikkuhiljaa hiivumme mekin. Meille ei ole enää paikkaa niissä tarinoissa. Meistä tulee menneitä ja tarpeettomia.

Miehet kopsauttivat mukejaan ja ähkäisivät. Tekivätpä vielä toisen totin. Sitten kuului se narahdus, jota mökki oli niin kauan odottanut. Miehet siirtyivät hyvin pienen tuvan puolelta saunaan ja kiuas sihahti tyytyväisenä ensimmäisistä löylyistä. Ykä vielä viritteli kiuaskivien päälle foliopussiin laitetut kiuasmakkarat.

– No helevetti, enhän minä muistanutkaan että täällä oli niin hyvät löylyt!

– Joo, pistää ihan sielun itkemään verta kun nää on ne viimeiset.

Miehet jaksoivat löylytellä pari tuntia. Välillä he kävivät kuistilla vilvoittelemassa kovassa pakkasessa ruumiit höyryten natustaen samalla saunamakkaraa. Mökki eli heidän mukanaan joka solullaan. Se tiesi, että nämä olivat viimeiset löylyt. Otetaan ne sitten kunnolla. Lopulta miehet huuhtelivat itsensä tekemällään lämpimällä vedellä ja siirtyivät hyvin pienen tuvan puolelle. Kartsa laittoi trangian päälle ja totesi:

– Tehdääs vielä kertaalleen. Niin kuin nulikkana. Makarylliä, lihapullakastiketta ja ketsuppia sekaan.

– Jo vain. Vaikka eihän nää nykyiset lihapullat niille seitkytluvun säilykkeille pärjääkään.

Miehet äyskäröivät eväänsä ääntä kohti pahvilautasilta, nauttivat särpimeksi näkkileipää ja metvurstia sekä olutta. Mielessään he näkivät, että ikkunan ulkopuolella oli kesä joskus 1970-luvulla jolloin he olivat uineet järvessä nuorina nulikkoina. Mökillä oli hiipumisen aika, mutta niin oli tavallaan näillä miehilläkin. Eihän sille minkään mahtanut.  Miehet muistelivat aikaa jolloin Kekkosen aurinko paistoi järvelle ja kaikki oli vielä edessä. He keittelivät itselleen vielä parit totit ja siirtyivät sitten nukkumaan. Pieni tila oli lämminnyt sen verran hyvin, ettei makuupusseja tarvittu kuin peitteinä. Pian mökki kuunteli onnellisena kahden väsyneen miehen tyytyväistä kuorsausta. Ulkona näkyi revontulia. Harvoin niitä näin kaukana etelässä nähtiin. Ehkä nekin halusivat omalta osaltaan kunnioittaa pitkään palvellutta saunamökkiä sen viimeisessä tehtävässään.

Seuraavana aamuna miehet heräsivät, keittelivät trangialla aamukahvinsa, pakkasivat kamppeensa moottorikelkkaan ja seisoivat hetken aikaa viimeisen tehtävänsä tehneen saunamökin vierellä.

– On tää vaan jotenkin niin sääli.

– On niin. Mutta jos sitä meiltä oltaisiin aikanaan kysytty, niin ei ihmisen olisi tarvinnut muuttaa leivän perässä toiselle puolelle maata. Meidän isät oli vielä samassa firmassa koko työuransa ja mekin kuviteltiin, että sama jatkuu. Ehkä meilläkään ei olisi ollut tapaamisissa sitä kolmenkymmenen vuoden taukoa ja me käytäisiin tällä mökillä säännöllisesti.

– Vaan ei jatkunu niin… kaikki muuttui… tuli epävarmuus… ja sen myötä mekin ollaan muututtu tarpeettomaksi… mutta kyllähän tää saunamökki hyvin palveli. Minä olisin pitänyt tämän oikein mielelläni. Mutta minkäs hänelle mahtaa. 

Kartsa laittoi saunamökin oven kiinni, käveli rantaan ja käynnisti moottorikelkan, Ykä hyppäsi taakse ja miehet katosivat saaresta. Samalla he katosivat tästä tarinasta joka päättyi lopullisesti. Mutta saunamökki ei enää välittänyt. Nyt se tiesi kohtalonsa, ja se oli iloinen siitä, että se oli saanut palvella vielä kerran. Se nukahti viimeiseen uneensa ja kun remonttimiehet seuraavana keväänä tulivat purkamaan sitä se oli jo kadonnut kauas vuosien virtaan. Onnellisena omasta eletystä elämästään. Ehkä se saattoi siirtää jotain omasta itsestään tontin uusille omistajille. Olivathan hekin jo vanhoja ihmisiä ja etsivät jotain, jota tältä tontilta saattoi löytää.

Yrjöperskeles blog

No Comments »

Elites secret

No Comments »

Näin kuuluu olla

Miksi luojaitsemme loi tämän todellisuuden? Ehkä siksi, että rohkeimmat kokisivat tämän seikkailuna. Muut vajoaisivat pelkoon ja alistuisivat ulkopuoliseen ohjaukseen, pystymättä kyseenalaistamaan sitä ainoaa mahdollisuutta, mitä sieltä tarjotaan. Kaikkiaan tuotamme valtavan määrän tunteita ja kokemuksia, jotka palvelevat tarkoitustaan. Näin kuuluukin olla…

No Comments »

Suomen salattu historia

Suuri ja mahtava Suomen kuningaskunta

Skandinaavian ja pohjoisen Euroopan historiaa ovat tuhannen vuoden ajan perinteisesti dominoineet viikingit lännessä ja maailman suurimmaksi valtioksi levinneet venäläiset idässä, mutta näiden välissä olivat suomalaiset. Suomi ei koskaan kehittynyt kuningaskunnaksi ja koska voittajat kirjoittavat historian, suomalaisista harvoin puhutaan viikinkien ja venäläisten historian yhteydessä. Vaan meilläpä onkin hieman toisenlaista tietoa mm. joidenkin säilyneiden tekstien, arkeologian ja DNA-tutkimuksen ansiosta. Suomi oli kuningaskunta. Tästä pian lisää mutta käykäämme ensin Saksassa, tai oikeastaan Roomassa.

Saksalainen teksti 600-luvulta paljastaa erikoisen seikan: 400-luvulla Rooman keisari hallitsi Suomea. ”Caesare weold Graecum, ond Caelic Finnum” eli Keisari hallitsi Kreikkaa ja Kalevan/Karjalan suomalaisia. Perinteisesti Skandinaavian ja Suomen on kuitenkin katsottu olleen aluetta jonne Rooman imperiumin vaikutus ei koskaan ulottunut.

Ennen viikinkien kulta-aikaa Suomi oli verrattain varsin vahva ja itsenäinen kansakunta. Suomalaiset olivat taitavia seppiä, täällä valmistettiin laadukkaita varusteita sotureille ja upeita koruja jalokivistä.  Suomalaiset kävivä kauppaa Baltian maissa ja keski-Euroopassa. Suomalaiset asuttivat noin neljä kertaa nykyisen kokoista aluetta, todellista Suur-Suomea. 

Kukaan ei ole osannut antaa hyvää syytä siihen, miksi viikingit eivät ryöstelleet ja vallanneet Suomea joka oli niin suuri ja niin lähellä. Kuitenkin samaan aikaan viikinkien aallot pyyhkivät koko muun Euroopan ylitse. Tämän pitäisi jo alkaa soittaa kelloja. Joko suomalaiset olivat ylivertaisia sotureita joita viikingit eivät halunneet haastaa tai sitten suomalaiset olivat käytännössä samaa väkeä. Pohjolan saagat ja näihin päiviin säilyneet saksalaiset asiakirjat paljastavat että ainakin 600-luvulla ja vielä vuonna 1190 pidettiin Suomea yhtenä pohjoisen kuningaskunnista. Suomalaiset eivät siis olleet takapajuinen ”barbaarikansa”.

Viikinkisaagojen mukaan 1000-luvun lopulla Suomi oli jonkinlainen keskuspaikka kaikelle pohjolalle, paikka jossa Norjan ja Tanskan kuningaskuntien perustamisesta päätettiin. Saagat kertovat myös että myöhemmin Suomesta lähti monia miehiä ja naisia hallitsemaan Norjaa, Tanskaa ja erityisesti Ruotsia. Kuninkaita ja kuningattaria.

Paras lähde suomalaisiin kuninkaisiin liittyen ovat Islantilaiset saagat 1100-1300-luvuilta. Suomalaiset kuninkaat mainitaan niissä 30 kertaa. Jostain syystä heitä on päätynyt jopa jumalista kertovaan mytologiaan. Esimerkkinä Suomen kuningas Fornjotrin pojat Hler, Loge ja Kare jotka esitetään mytologiassa jumalaisina hahmoina.  Hler perustaa Tanskan kuningaskunnan ja muuttuu Aegiriksi, merten kuninkaaksi. Loge puolestaan perustaa Norjan kuningaskunnan ja muuttuu tulen jumalaksi.

Suomen asema pohjolan keskuksena ja viikinkien alkukotina sai lopulta väistyä mutta suomalaisesta kuninkaasta on maininta vielä vuodelta 1154, kun sisiliassa asuva Al Idrisi kirjoittaa suomen kuninkaiden tallettamista varoista. Suomen kuninkaat siis tunnettiin vielä siihen aikaan Sisiliassa asti. 

Suomi päätyi Ruotsin vallan alle vuonna 1249(-1250) eikä 1155 kuten on väitetty. Siitä alkoi Suomen historian törkeä vääristely, voittajat todella kirjoittavat historian. Pian kukaan ei muistanut että Suomi oli kerran suuri ja mahtava kuningaskunta. Sen sijaan Ruotsin vaikutuksen alla opetettiin että ennen Ruotsalaisten saapumista paikalliset olivat lukutaidottomia ja yksinkertaisia barbaareita. 

 Suomalainen prinssi Rurik

Rurik eli arviolta vuosina 830-879. Tarun mukaan hän otti haltuunsa Staraja Ladogan alueet itämeren alueen suomalaisilta ja perusti Novgorodin. Prinssi Rurikia on yleisesti pidetty varjagina eli viikinkinä mutta nyt on saatu sellaista tietoa että hän olisikin ollut suomalainen. Siis suomalainen viikinki.

Familytree DNA -projektissa on hanke, jossa Rurikin historiallisuutta pyritään lähestymään nykyisten ruhtinassukujen geenilinjoihin perustuen. Tulokset viittaavat siihen, että Rurik-suku ja väitetty viikinkien invaasio olisikin ollut karjalais-vepsäläisten maahantuloa. Suurin osa Venäjällä sijaitsevan Novgorodin alueen ihmisistä on siis DNA tutkimusten perusteella geneettisesti Suomalaisia. Tiedättekö mistä tämä johtuu? Suomalainen Prinssi Rurik, Rurik Dynastian luoja perusti 860-luvulla Novgorodin asuinalueen. Tosin tästäkin kiistellään, sanotaan että skandinaavit perustivat Novgorodin 900-luvulla.  Rurik Dynastia kuitenkin hallitsi Venäjää noin 600 vuotta.

 Ainoa hänestä kertova lähde on Nestorin kronikka 1100-luvulta. Se väittää että suomalais-ugrilaiset ja slaavilaiset heimot nimeltä tšuudit, sloveenit, krivitšit, vepsäläiset ja merjalaiset kieltäytyivät maksamasta veroa, karkottivat varjagit ja alkoivat hallita itseään. Heimot ajautuivat kuitenkin sotimaan toisiaan vastaan ja päättivät kutsua Rurikin veljineen pitämään järjestystä.

Toisin sanoen tsaarit olivat ugreja aina 1600 -luvulle asti ja maahan kutsutut viikingit koostuivat useista ryhmistä; germaaneista, slaaveista ja ugreista (karjalaisista ja virolaisista). On huomattava, että Ruotsi oli saamelaisten ja suomalaisten asuttama Skånea lukuunottamatta ja tsaarisuvun haploryhmät viittaavat Birkan pohjoispuolelle (suomalaisalueelle) sekä Aunuksenkarjalaan. Ruotsi ja ”ruotsalaiset” muotoutuivat vasta, kun tanskalaiset järjestäytyivät alueelle n. 1200 -luvulle tultaessa.

Rurikin DNA:n haploryhmä N1c1 kuuluu Suomalaisilla yleisimmin tavattuun N- haploryhmään. Noin 65% suomalaisista miehistä kuuluu tähän ryhmään. Tarkemmin suomalaismiehet kuuluvat N-haploryhmästä mutaation kautta syntyneeseen alaryhmään ryhmään N1, sen sisällä valtaosa miehistä alaryhmään N1c1. Suurin osa Novgorodin alueen asukkaista ovat geneettisesti Suomalaisia.

Arkeologisissa kaivauksissa on lisäksi selvinnyt, että suurin osa vanhimmista löytyneistä esineistä Novgorodin alueelta on noin 850-luvulta löytyneitä Suomalais-Ugrilaisia esineitä. Jos olette koskaan miettinyt, että kuka on nykyisen Venäjän perustanut, niin vastaus voisi olla Suomalainen Prinssi Rurik vuonna 862. Venäjän Monarkia myöskin lasketaan alkaneeksi vuodesta 862. Tätä historiaa Venäjälläkin opetettiin vielä 1700-luvulla varsin avoimesti, mutta syystä tai toisesta asiasta ollaan oltu kovin hiljaa tämän jälkeen.

Myöhemmin Venäjää hallinneet Romanovit ovat myöskin Suomalaisen Prinssi Rurikin Dynastian perillisiä. Muistetaan myöskin se, että Pietaria perustettaessa, suurin osa Pietarin alueella asuvista ihmisistä oli Suomalaisia. Ja vielä lopuksi, että muistetaan sulkea ne korvat aina silloin, kun ruotsalainen alkaa opettamaan Suomalaiselle historiaa.

Sammy Nyman/US blog

No Comments »

St Germain, One Who Serves: 2017 – The Year Of Fulfillment

“Saint Germain”

I am here, briefly, to be with you at this time of New Year. This time that is fast approaching you. Looking back there is so much that has occurred, not only in this past year but in the years previous to this. So much has happened.

Yes, indeed, we understand that it is not as fast as you would like. If you see it as we do it is at the speed of light that consciousness is increasing. A long time ago it was looked at to begin this process, to begin the awakening of consciousness across the planet. We began to look at the possibility of doing this, of making this happen, of bringing an entire planet along in the Ascension Process. Not only the planet but all of the people on the planet.

When this idea was first put forth many scoffed at it and said it would not be possible. That Earthlings, human beings on this planet, could never do this. It would never happen. Not this fast. But those of us who mentor to you, who have been with you all the way from the beginning, knew that the Collective Consciousness here on the planet could make this happen. Could bring this about.

I stand here in this room with you now, here where ever you may be. There with you now and I tell you it is happening. It is in the full process of complete completing. Of coming to a complete fulfilment. Will it happen in this next year? Maybe. Can we say directly that it will be? No, not at this point. Do not become dismayed by this. We no longer give those dates, those times to expect those miraculous things to happen. Because it will only happen if you make it happen. You are the consciousness that pushes this entire machine forward. You are the ones who are doing this. Not us. We are here to help. We are here to guide and to be of service in any way we can. We have been doing that but we can only do as much as you allow through your consciousness. As a Collective Consciousness you are moving forward very rapidly.

Many changes have occurred this past year, 2016. Many things have happened. You have had many differences happen in your own lives and in those around you. Just look back and see the changes you, yourselves, have gone through. Whether it be a move to a new area. Whether it be a be new relationship. Maybe it was letting one go and finding a new relationship. Many different things have happened. Look at the election that happened here within this country and the differences that occurred from that. So many had cared and prepared for a particular one to carry on the continuing regime. But you, the Collective Consciousness, rose up and said, “No more! Prime Creator rose up and said, “Enough is enough.” We will not have this anymore.

The time has come my brothers and my sisters, for the New Republic. I say, New Republic, even though it is the one started long ago. Back in 1776 when your forefathers gathered together and signed the Declaration of Independence. I was a part of that at that time. I encouraged many of them to sign that paper. Many of them signed at that time knowing they may have signed their death. But they strode forth and signed it anyway. They prepared the way for all of you. They prepared the way for this country, America, to move ahead, to find its freedom within the Republic.

As you know there were a few who came forward and steered this Republic a different direction. They steered it in a way that would suit themselves. That would find them in control, that would create a corporation in the United States. They did that.

Now, again, as a Collective Consciousness, you, the people, are rising up and saying, “No more!” We have had enough of this old regime. We have had enough of this old paradigm. The three dimensional paradigm is to be finished. The Fourth Dimension and Fifth Dimension is on the way.

Many of you have already moved into the Fourth Dimension. Many of you are teetering on the edge of the Third, Fourth and even the Fifth Dimension at times. Whenever you look at the sky and look at something that shouldn’t be there and is there, you are getting those glimpses behind the veil. You are then teetering on the edge of the Fifth Dimension. Whenever this happens know that you are in the Fifth Dimension.

Even though you find yourself falling backwards. Even though you find yourself wallowing in the Third Dimension which you have become tired of. We would say to you now do not become tired of it. Embrace it for what it is, embrace it for the love that is here within all of you. With all that love you can pull yourselves out of this illusion and find these higher vibrations that so many of us are talking about.

Yes, it is true. When we went through our Ascension Process it was different from what you are going through. But you are going through it. Each and every one of you that hear my words now or read these words later and resonate to them. Know that you are in this Ascension Process. You will not be left behind unless you choose yourself to be left behind.

Yes, there may be loved ones that may choose to not go forward. That is not your concern. You are who you are and you, along with all the other Collective yous, are coming together now and making all of this happen. So trust in yourselves, believe in yourselves and know that you are on the edge, on the verge of so many changes and one of those is the announcement of the New Republic.

I am St. Germain. I leave you now with all of my peace and love. I leave you with this grand New Year that is upon you for it is going to be a grand New Year.

Peace and love be with you.

http://inteldinarchronicles.blogspot.fi/2017/01/st-germain-one-who-serves-2017-year-of.html

No Comments »

Kuinka kauan

Tulee aika, jolloin kaikilla on rahaa muodossa tai toisessa. Onko silloin mitään ostettavaa? Juoksemme rahan perässä niin kiivaasti, että unohdamme itsemme ja tämän planeetan hyvinvoinnin. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki on pilattu ja planeettamme luonnonvarat käytetty loppuun? Onko silloin ääretön mahdollisuus tuhlattu sokeuteen, joka tuhoaa sen sijaan, että olisimme ylläpitäneet kaikkea olevaa siten, että ne palvelisivat kaikkien yhteistä hyvää. Tämä planeettamme on kotimme… saa nähdä kuinka kauan…

No Comments »

Free energy device for sale

No Comments »

New years message

No Comments »

Nesara news

No Comments »

Michael Lee Hill

No Comments »

Tahtoisin vielä sanoa

Tahtoisin vielä sanoa. On vaikea sanoa. Vaikea sanoa, mitä tahtoisin sanoa. Vaikea tahtoa, sanoa mitä tahdon, kun tarkoitan. Kykenenkö pilaamaan hiljaisuutta, sanomaa, kun sanomiseen ei riitä rohkeus. Joka päivä todistin, etten ole nähnyt sitä, mikä on selvää. Mitään ei jäänyt sanomatta.

Sven Laakso/Käymälä blog

No Comments »

Annan kaikkeni

Olo on kuin universumilla. Annan kaikkeni, mutta kovin harva osaa ottaa vastaan… eikä edes kiittää.

No Comments »